Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 09.12.2020 klo 17:35 - 21:25 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
224   Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
225   Pöytäkirjan tarkastajan valinta
226   Toimivallan siirtäminen perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisessä
227 Lausunto valtuustoaloitteeseen koulukuljetusten järjestämisestä kahdesta osoitteesta
228 Lausunto valtuustoaloitteeseen Espoon osallistumisesta kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun
229 Kuitinmäen koulun perusopetuksen järjestäminen 1.8.2021 lukien
230 Selvityspyyntö iltapäivätoiminnan harkinnanvaraisen avustuksen kriteereistä
231 Taiteen perusopetuksen avustukset vuodelle 2021
232   Lukioiden johtokuntien opiskelijajäsenet ja opiskelijaedustajat vuonna 2021
233   Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
234   Suomenkielisen varhaiskasvatuksen viranhaltijoiden sekä varhaiskasvatusjaoston päätökset
235 Nuuksion koulun ensimmäistä vuosiluokkaa koskeva oikaisuvaatimus
236 Kokouksessa kuultavat selostukset

Osallistuja Tehtävä
Niemi Marika puheenjohtaja
Nieminen Pinja varapuheenjohtaja
Aho Tuomas jäsen
Hellström Martti jäsen
Kajava Henna jäsen
Koski Jenni jäsen
Kyrölä Kimmo jäsen
Lintunen Kai jäsen
Rukko Anna jäsen
Suntio Hannu jäsen
Usvalampi Paul jäsen
Vanhanen Joel
Walls Mika-Erik jäsen
Vilske Jukka kaupunginhallituksen edustaja
Heiskanen Pessi nuorisovaltuuston edustaja
Rinta-aho Harri sivistystoimen johtaja
Mattila Virpi suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtaja
Toivonen Kaisu M suomenkielisen opetustoimen johtaja
Erma Tapio toisen asteen ja aikuiskoulutuksen päällikkö
Salonen Ilpo perusopetuslinjan päällikkö
Otsolampi Helka varhaiskasvatusjaoston puheenjohtaja
Kälviä Markku henkilöstön edustaja
Nurmi Juha kehittämispäällikkö
Loisa-Turunen Miia opetuksen tuen päällikkö
Tyrväinen Tytti viestintäasiantuntija
Träskelin Heidi sihteeri