RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 09.12.2020/Pykälä 236
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Erityisopetuksen järjestäminen selostus |
5040/12.00.00/2020
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 09.12.2020 § 236
§ 236
Kokouksessa kuultavat selostukset
Valmistelijat / lisätiedot: |
Salonen Ilpo |
|
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vaihde 09 816 21
Päätösehdotus Perusopetuslinjan päällikkö Salonen Ilpo
Käsittely
Puheenjohtaja Vanhasen, Wallsin ja Niemisen kannattamana teki seuraavan valmistelukehotuksen:
" Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että erityisen tuen lähikoulupilotti tuodaan lautakunnalle helmikuun kokoukseen asiapykälänä. Lautakunta edellyttää, että asian valmistelussa kuullaan laajalti koulujen rehtoreita, opettajia, vanhempia ja oppilaita."
Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.
Päätös
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi tiedoksi kokouksessa kuullun selostuksen.
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti lisäksi, että erityisen tuen lähikoulupilotti tuodaan lautakunnalle helmikuun kokoukseen asiapykälänä. Lautakunta edellyttää, että asian valmistelussa kuullaan laajalti koulujen rehtoreita, opettajia, vanhempia ja oppilaita.
Selostus
- Erityisen tuen lähikoulupilotti
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |