Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 27.09.2023/Pykälä 142


§ 142

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen ja nuorisopalveluiden viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

 

Päätösehdotus Varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattila:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Varhaiskasvatuksen johtaja

Hankinta-asiat

 

30.8.2023 § 10

Laurinlahden remontoidun päiväkodin irtokalusteiden hankinta

 

Henkilöstöasiat

 

13.9.2023 § 12

Varhaiskasvatusyksikön johtaja, vakanssinumero 949854, vakinainen virkasuhde, Leppävaaran palvelualue/Itä, ESPOO-03-1617-23

 

Talousasiat

 

6.9.2023 § 15

Varhaiskasvatuksen starttiraha-avustuksen myöntäminen Länsiväylän kielikylpy Ry:lle

 

6.9.2023 § 16

Kivenlahden päiväkotiyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen alijäämän toteaminen

 

11.9.2023 § 17

Lisämäärärahan myöntäminen Kivenlahden päiväkotiyhdistys ry:lle

 

11.9.2023 § 18

Lisämäärärahan myöntäminen Kaunis Kaniini Oy:lle vuodelle 2023

 

18.9.2023 § 19

Lisämäärärahan myöntäminen Tapiolan Lastentarhatoiminnan Tuki ry:lle vuodelle 2023

 

22.9.2023 § 20

Lisämäärärahan myöntäminen Steinerpäiväkoti Mesimarjan kannatusyhdistys ry:lle

 

Yleiset asiat

 

25.8.2023 § 7

Yhteistyösopimus Naganon yliopiston kanssa

 

6.9.2023 § 8

Päätös korvaushakemukseen

 

14.9.2023 § 9

Päätös korvaushakemukseen

 

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Espoon keskuksen eteläinen varhaiskasvatus

Henkilöstöasiat

 

6.9.2023 § 1

Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja, 949339, vakinainen virkasuhde, Suviniityn päiväkoti ja Kesäheinän ja Suvituulen ryhmäperhepäiväkodit, ESPOO-03-2274-23

 

6.9.2023 § 2

Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja, 318060, vakinainen virkasuhde, Tuomarilan ja Luhtaniityn päiväkodit, ESPOO-03-2284-23

 

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Espoonlahden varhaiskasvatus

Yleiset asiat

 

11.9.2023 § 45

Päätös lapsen tukeen liittyvästä kuntalisästä, Albatross Daycare

 

11.9.2023 § 46

Päätös lapsen tukeen liittyvästä kuntalisästä, Kilon Ankkalampi-Duckies

 

11.9.2023 § 47

Päätös lapsen tukeen liittyvästä kuntalisästä, ICEC Kilo

 

11.9.2023 § 48

Päätös lapsen tukeen liittyvästä kuntalisästä, Albatross Daycare

 

11.9.2023 § 49

Päätös lapsen tukeen liittyvästä kuntalisästä, Kilon Ankkalampi-Duckies

 

11.9.2023 § 50

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Touhula Vekaralahti

 

11.9.2023 § 51

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Touhula Vekaralahti

 

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Leppävaaran itäinen varhaiskasvatus

Henkilöstöasiat

 

6.9.2023 § 2

Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja, 949340, vakinainen virkasuhde, Painiityn päiväkoti, ESPOO-03-2097-23

 

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Matinkylä-Olarin varhaiskasvatus

Yleiset asiat

 

29.8.2023 § 22

Päätös lapsen tukeen liittyvästä kuntalisästä, Pilke Playschool Mäntyviita

 

29.8.2023 § 23

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Touhula Fallåker

 

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Tapiolan varhaiskasvatus

Henkilöstöasiat

 

13.9.2023 § 2

Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja, vakanssinumero 332083, ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen, Tapiolan palvelualue, ESPOO-03-1950-23

 

 

Perusopetuksen johtaja Juha Nurmi:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Perusopetuksen johtaja

Henkilöstöasiat

 

21.9.2023 § 20

Kilon koulun oppilaiden toimiminen useammassa eri toimipisteessä ja tästä aiheutuvan työn lukeminen kyseisten koulujen rehtoreiden ja apulaisrehtoreiden opetustunteihin/-velvollisuuteen ajalla 1.8.2023 - 31.12.2023

 

21.9.2023 § 21

Jupperin koulun oppilaiden toimiminen kolmessa eri toimipisteessä ja tästä aiheutuvan työn lukeminen kyseisen koulun rehtorin opetustunteihin/-velvollisuuteen ajalla 1.8.2023- 31.7.2024

 

21.9.2023 § 22

Tiistilän koulun toimiminen kahdessa toimipisteessä ja tästä aiheutuvan työn lukeminen opetusvelvollisuuteen lukuvuonna 2023 - 2024

 

Oppilasasiat

 

1.9.2023 § 8

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmän perustaminen vuosiluokkien 1-3 oppilaille Tuomarilan kouluun lukuvuodeksi 2023-2024

 

11.9.2023 § 9

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmän perustaminen vuosiluokkien 7-9 oppilaille Kuitinmäen kouluun lukuvuodeksi 2023-2024

 

Yleiset asiat

 

25.8.2023 § 17

Salassa pidettävä

 

15.9.2023 § 18

Korvaushakemus koulussa kadonneista silmälaseista

 

Monikulttuuristen opetuspalvelujen päällikkö, suomenkielinen perusopetus

Henkilöstöasiat

 

4.9.2023 § 32

Oman äidinkielen opettaja (ukraina), sivutoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Monikulttuuriset opetuspalvelut, ESPOO-03-1598-23

 

7.9.2023 § 33

Kiertävä oman äidinkielen tuntiopettaja (hindi), päätoiminen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Monikulttuuriset opetuspalvelut, ESPOO-03-2285-23

 

Perusopetuksen aluepäällikkö, Leppävaara

Henkilöstöasiat

 

18.9.2023 § 93

Peruskoulun kotitalouden lehtori, 802183, vakinainen virkasuhde, Ruusutorpan koulu, ESPOO-03-2415-23

 

Rehtori, Hansakallion koulu

Henkilöstöasiat

 

27.9.2023 § 7

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Hansakallion koulu, ESPOO-03-2414-23

 

Rehtori, Haukilahden koulu

Henkilöstöasiat

 

1.9.2023 § 5

Peruskoulun musiikin päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Haukilahden koulu, ESPOO-03-1932-23

 

Rehtori, Järvenperän koulu

Henkilöstöasiat

 

28.8.2023 § 8

Peruskoulun matematiikan ja fysiikan lehtori, täyttämättä jättäminen, Järvenperän koulu, ESPOO-03-2305-23

 

6.9.2023 § 9

Peruskoulun kuvataiteen päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Järvenperän koulu, ESPOO-03-2330-23

 

15.9.2023 § 10

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Järvenperän koulu, ESPOO-03-2323-23

 

Rehtori, Kilonpuiston koulu

Henkilöstöasiat

 

4.9.2023 § 9

Peruskoulun matematiikan ja tietotekniikan päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Kilonpuiston koulu, ESPOO-03-1105-23

 

4.9.2023 § 10

Peruskoulun opinto-ohjauksen lehtori, 802200, määräaikainen virkasuhde, Kilonpuiston koulu, ESPOO-03-2297-23

 

27.9.2023 § 11

Peruskoulun historian ja yhteiskuntaopin lehtori, 803208, määräaikainen virkasuhde, Kilonpuiston koulu, ESPOO-03-2516-23

 

Rehtori, Kirkkojärven koulu

Henkilöstöasiat

 

25.9.2023 § 7

Peruskoulun biologian ja maantiedon lehtori, täyttämättä jättäminen, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-2343-23

 

Rehtori, Kuitinmäen koulu

Henkilöstöasiat

 

25.8.2023 § 18

Peruskoulun fysiikan ja matematiikan päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Kuitinmäen koulu, ESPOO-03-2109-23

 

14.9.2023 § 19

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Kuitinmäen koulu, ESPOO-03-2337-23

 

25.9.2023 § 20

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kuitinmäen koulu, ESPOO-03-2511-23

 

Rehtori, Laajalahden koulu

Henkilöstöasiat

 

18.9.2023 § 4

Luokanopettaja, 800778, määräaikainen virkasuhde, Laajalahden koulu, ESPOO-03-2478-23

 

Rehtori, Leppävaaran koulu

Henkilöstöasiat

 

11.9.2023 § 7

peruskoulun matematiikan ja fysiikan lehtori, täyttämättä jättäminen, Leppävaaran koulu, ESPOO-03-2046-23

 

18.9.2023 § 8

Peruskoulun englannin ja saksan kielen lehtori, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Leppävaaran koulu, ESPOO-03-1995-23

 

18.9.2023 § 9

Peruskoulun musiikin lehtori, 000000, määräaikainen virkasuhde, Leppävaaran koulu, ESPOO-03-2448-23

 

Rehtori, Lintulaakson koulu

Henkilöstöasiat

 

25.9.2023 § 3

Luokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Lintulaakson koulu, ESPOO-03-2043-23

 

vs. rehtori, Mainingin koulu

Henkilöstöasiat

 

27.9.2023 § 10

Luokanopettaja, 801026, määräaikainen virkasuhde, Mainingin koulu, ESPOO-03-2353-23

 

27.9.2023 § 11

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Mainingin koulu, ESPOO-03-2457-23

 

27.9.2023 § 12

Peruskoulun matematiikan päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Mainingin koulu, ESPOO-03-2020-23

 

27.9.2023 § 13

Peruskoulun oppilaanohjauksen päätoiminen tuntiopettaja, 802256, määräaikainen virkasuhde, Mainingin koulu, ESPOO-03-2034-23

 

27.9.2023 § 14

Peruskoulun liikunnan ja terveystiedon päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Mainingin koulu, ESPOO-03-829-23

 

27.9.2023 § 15

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Mainingin koulu, ESPOO-03-2037-23

 

Rehtori, Mankkaanpuron koulu

Henkilöstöasiat

 

27.9.2023 § 2

Esiluokanopettaja, 800819, määräaikainen virkasuhde, Mankkaanpuron koulu, ESPOO-03-2506-23

 

Rehtori, Martinkallion koulu

Henkilöstöasiat

 

1.9.2023 § 4

Luokanopettaja, 800491, määräaikainen virkasuhde, Martinkallion koulu, ESPOO-03-2331-23

 

Rehtori, Nauriskasken koulu

Henkilöstöasiat

 

12.9.2023 § 2

Luokanopettaja, 800319, määräaikainen virkasuhde, Nauriskasken koulu, ESPOO-03-2392-23

 

Rehtori, Niittykummun koulu

Henkilöstöasiat

 

11.9.2023 § 3

Erityisluokanopettaja, 806144, määräaikainen virkasuhde, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1808-23

 

11.9.2023 § 4

Luokanopettaja, kaksikieliseen opetukseen, suomi-englanti, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1955-23

 

27.9.2023 § 5

Luokanopettaja, kaksikieliseen opetukseen, suomi-englanti, 800321, määräaikainen virkasuhde, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1954-23

 

Rehtori, Nöykkiön koulu

Henkilöstöasiat

 

25.8.2023 § 13

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Nöykkiön koulu, ESPOO-03-845-23

 

25.8.2023 § 14

Peruskoulun kotitalouden päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Nöykkiön koulu, ESPOO-03-1007-23

 

Rehtori, Olarin koulu

Henkilöstöasiat

 

19.9.2023 § 15

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Olarin koulu, ESPOO-03-2333-23

 

21.9.2023 § 16

Peruskoulun matematiikan lehtori, 803015?, määräaikainen virkasuhde, Olarin koulu, ESPOO-03-2052-23

 

Rehtori, Perkkaan koulu

Henkilöstöasiat

 

29.8.2023 § 10

Peruskoulun matematiikan ja fysiikan päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Perkkaan koulu, ESPOO-03-978-23

 

Rehtori, Pohjois-Tapiolan koulu

Henkilöstöasiat

 

8.9.2023 § 18

Peruskoulun suomen kielen ja suomi toisena kielenä päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Pohjois-Tapiolan koulu, ESPOO-03-2213-23

 

Rehtori, Päivänkehrän koulu

Henkilöstöasiat

 

6.9.2023 § 14

Peruskoulun englannin kielen lehtori, 802148, määräaikainen virkasuhde, Päivänkehrän koulu, ESPOO-03-2084-23

 

14.9.2023 § 15

Luokanopettaja, 800035, määräaikainen virkasuhde, Päivänkehrän koulu, ESPOO-03-2475-23

 

Rehtori, Rinnekodin koulu

Henkilöstöasiat

 

1.9.2023 § 7

Päätominen tuntiopettaja erityisluokanopetukseen, täyttämättä jättäminen, Rinnekodin koulu, ESPOO-03-2318-23

 

Rehtori, Saunalahden koulu

Henkilöstöasiat

 

24.8.2023 § 4

Peruskoulun suomen kielen ja kirjallisuuden lehtori, 800885, määräaikainen virkasuhde, Saunalahden koulu, ESPOO-03-2233-23

 

Rehtori, Tiistilän koulu

Henkilöstöasiat

 

6.9.2023 § 10

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Tiistilän koulu, ESPOO-03-2236-23

 

12.9.2023 § 11

Peruskoulun käsityön sivutoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Tiistilän koulu, ESPOO-03-1394-23

 

Rehtori, Tuomarilan koulu

Henkilöstöasiat

 

4.9.2023 § 2

Päätoiminen tuntiopettaja valmistavaan opetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Tuomarilan koulu, ESPOO-03-2394-23

 

Rehtori, Vanttilan koulu

Henkilöstöasiat

 

22.9.2023 § 7

Peruskoulun biologian ja maantiedon päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Vanttilan koulu, ESPOO-03-1564-23

 

Peruskoulujen johtokuntien pöytäkirjat

 

Kalajärven koulun johtokunta 25.9.2023

Kantokasken koulun johtokunta 18.9.2023

Lähderannan koulun johtokunta 26.9.2023

Mankkaanpuron koulun johtokunta 26.9.2023

 

 

Toisen asteen koulutuksen johtaja Tapio Erma:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Toisen asteen koulutuksen johtaja

Yleiset asiat

 

6.9.2023 § 24

Pelillisyyttä lukioon -hankkeen yhteistyösopimukset

 

Lukioiden johtokuntien pöytäkirjat

 

Espoonlahden lukion johtokunta 19.9.2023

 

 

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta:

 

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.