Lisäselvitykset ja poikkeukset | Haetaan lupaa 6-12 -kerroksisen asuinkerrostalon rakentamiseen. Rakennukseen sijoittuu yhteensä 68 asuntoa.
ASEMAKAAVA Tontti on asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK-1), johon saa rakentaa 6-, 8-, 10- ja 12-kerroksisen, etelästä pohjoiseen porrastuvan asuinkerrostalon. Rakennus on asemakaavan mukaan rakennettava kiinni rakennusalan länsi-, pohjois- ja eteläsivuihin.
AK-1 -korttelialueella julkisivujen tulee olla sopusoinnussa Tapiolan kulttuuriympäristön arvojen kanssa sekä keskenään yhteensopivia, laadukkaita ja viimeisteltyjä. Terassitaloissa tulee huomioida niiden vaikutus laajaan maisemaan. Normaalikerrosten julkisivujen tulee olla vaaleita. Rakennusten kattohuoneistojen tulee olla arkkitehtonisesti normaalikerroksista poikkeavia. Kolmen terassitalon kattojen tulee olla keskenään yhteneväiset.
Tontti rajautuu lännen puolella Jousenpuistonaukioon. Asemakaavan mukaan aukion reunassa julkisivujen maantasokerrokset tulee toteuttaa korkeudeltaan yhteneväisenä vähintään 5 metriä korkeina näyteikkunajulkisivuina tai arkadina. Aukion puoleisten parvekkeiden tulee olla seinälinjasta siäänvedettyjä. Muilla julkisivuilla tulee yksittäiset parvekkeet rakentaa ulokkeina tai perustaa pilareille.
Maanvaraiselle pihalle tulee istuttaa suureksi kasvavia puita korttelialueelle laaditun yhtenäisen maisemasuunnitelman mukaisesti. Tonttien 6 ja 8 välille on osoitettu sijainniltaan ohjeellinen hulevesien viivyttämiseen varattu alue, johon tulee rakentaa viivytyspainanne. Hulevesien käsittely tulee toteuttaa kaupunkikuvallisesti korkeatasoisena, puistomaisena ratkaisuna.
Rakennuspaikka kuuluu Tapiolan valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöön (RKY 2009).
RAKENNUSOIKEUS Tontin asemakaavan mukainen rakennusoikeus on 4100 kem2. Asemakaavaan merkityn rakennusoikeuden lisäksi saa rakentaa tekniset tilat kerroksissa ja kiinteistönhoitotilat, yhteisiä kerhotiloja, varastoja, saunoja ja pesutupia, terassitalojen yhteiset saunatilat ja tekniset tilat ylimmän asuinkerroksen yläpuolella, väestönsuojat ja jätehuoneet, sekä porrashuoneiden 20 m2 ylittävän osan kussakin kerroksessa edellyttäen, että se lisää porrashuoneen asumisviihtyvyyttä.
Asemakaavan mukaista rakennusoikeutta on käytetty hankkeessa yhteensä 4097 kem2. Lisärakennusoikeutta on käytetty 1262 kem2. MRL 115 §:n mahdollistamaa ulkoseinäpaksuuden 250 mm ylittävää osuutta on 253 kem2, ja taloteknisiä kuiluja ja yleisiin tiloihin avautuvia teknisiä tiloja on asuinrakennuksessa yhteensä 88 kem2. Tontille jää käyttämätöntä asemakaavan mukaista rakennusoikeutta 3 kem2.
RAKENNUSHANKE Hankkeessa toteutetaan asuinkerrostalo, joka porrastuu kerrosluvuiltaan asemakaavan mukaisesti. Irtaimisto-, ulkoiluväline- ja lastenvaunuvarastot sekä tekniset tilat, kuivaushuone, jätehuone ja talovarasto sijoittuvat maantasokerrokseen. Toisen kerroksen pohjoispäätyyn sijoittuu lisäksi kerhotila, kaksi talosaunaa pukuhuoneineen sekä pesula ja kuivaushuone.
Asunnot avautuvat pääosin länteen. Kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke, suuremmissa asunnoissa kaksi parveketta tai parveke ja kattoterassi.
Rakennuksen julkisivut ovat asuinkerroksissa valkobetonia, ja maantasokerroksessa uritettua tumman harmaata väribetonia. Sisäänkäyntejä on korostettu tehostevärein. Parvekkeiden pielissä on käytetty paikoitellen puukuvioitua julkisivulevyä, ja ikkunoiden yhteydessä on tumman harmaaksi maalattuja alueita. Parvekekaiteiden laseissa on osin kuvioitu, vähemmän läpinäkyvä alaosa. Asemakaavan edellyttämä kahden kerroksen korkuinen näyteikkunakerros tai arkadi Jousenpuistonaukion suuntaan on ratkaistu alimpien kahden kerroksen osittaisella lasituksella sekä graafisella betonilla, jotka liittävät rakennuksen sen vasemmalla puolella sijaitsevan asuinkerrostalon julkisivun linjoihin.
Rakennuksen alapohja on maanvastainen kantava paalulaatta. Perustukset ovat teräsbetonirakenteisia. Ulkoseinät ovat betonisisäkuorisia elementtejä. Ulkopinnat ovat pääosin valkobetonisia betonikuorielementtejä, tehosteina on lisäksi maalattuja betonikuorielementtejä. Maantasokerroksen ulkopinnat ovat väribetonikuorielementtejä. Väli- ja yläohjat ovat ontelolaattoja. Rakennuksen vesikatto on porrastuva tasakatto. Vesikatto-osilla on terasseja.
VÄHÄISET POIKKEAMAT Asemakaavan määräyksistä koskien rakennusalueen rajoja, alimpien kerrosten vähintään 5 m korkeaa arkadia Jousenpuiston aukion suuntaan sekä länsisivun parvekkeiden sisään vetämistä on hankkeessa poikettu. Poikkeamisen vuoksi rakennus ylittää rakennusalueen rajan itäsivulla noin 2,0 metriä sekä etelä- ja pohjoispäissä noin 150mm. Hakija perustelee poikkeamisia terassitalojen keskinäisellä yhteneväisyydellä. Poikkeamia voidaan pitää vähäisinä.
Rakennuksen länsisivun perustusten rakenteet ulottuvat vähäisesti katualueelle, samoin porrashuoneen esteetön sisäänkäynti edellyttää aukion pinnan vähäistä muokkausta sisäänkäynnin edustalla. Poikkeamalle haetaan kaupunkitekniikan keskuksen sijoituslupaa. Poikkeamaa on pidettävä vähäisinä.
AUTOPAIKAT, POLKUPYÖRÄPAIKAT JA VÄESTÖNSUOJA Asemakaava edellyttää 1 ap / 100 kem2, tai vuorottaispysäköinnin periaatteella 1 ap / 110 kem2. Asemakaavan edellyttämä autopaikkamäärä on vuorottaispysäköinnin mukaan 37 ap. Jousenpuiston pysäköintilaitokseen sijoittuu 37 autopaikkaa. Pihalla sijaitsee lisäksi yksi LE-autopaikka.
Polkupyöräpaikkoja on asemakaavan mukaan rakennettava 1 pp / 30 kem2. Asemakaava edellyttää vähintään 137 polkupyöräpaikan rakentamista. PP-paikkoja on sijoitettu 106 kpl asuinrakennuksen 1. kerrokseen sekä lisäksi ulkopaikkoja sisäänkäyntien yhteydessä on 31 kpl.
Väestönsuoja 109 henkilölle sijaitsee maantasokerroksessa.
SELVITYKSET Asunnot ja yhteistilat ovat esteettömiä. Rakennukset ja piha-alue täyttävät esteettömyysmääräykset. Porrashuoneisiin ja asuntoihin on esteetön käynti sekä pihatasolta että pysäköintihallista. Hanke on esitelty esteettömyysasiantuntijalle 24.2.2021, ja tämän tekemät huomautukset on huomioitu suunnitelmissa. Hankkeelle on laadittu erillinen kosteudenhallintaselvitys. Hankkeelle on laadittu alustava pintavesien ja hulevesien hallintasuunnitelma. Suunnitelmassa on laskelma hulevesien viivytyksestä. Hankkeesta on laadittu selvitys rakennuksen ääniteknisestä toimivuudesta. Hanke on suunniteltu selvitysten ja ohjeiden mukaan. Lupahakemukseen on liitetty energiaselvitys ja -todistus, pohja- ja perustamistapaselvitys sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselle 12.1.2021 esitelty palotekninen suunnitelma.
TOIMIKUNTAKÄSITTELYT Kaupunkikuvatoimikunta on käsitellyt hanketta ennakkoon 7.12.2020, jolloin hanketta puollettiin ehdoilla, jotka on huomioitu suunnitelmissa.
Tekninen toimikunta ei ole kokoontunut koronapandemian vuoksi. Teknisen ennakkoesittelyn asiakirjat on toimitettu, ja suunnitelmia on täydennetty rakennusvalvonnan antaman palautteen mukaisesti. Palotekninen suunnitelma on Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen leimaama.
YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS JA RASITTEET Hakemukseen on liitetty sitoumus yhteisjärjestelysopimuksen laatimisesta tonttien 12-220-2, 12-220-3 ja 12-220-4 välillä yhteisiin tai rasitteina oleviin vesi-, jätevesi-, sadevesi- ja lämpöjärjestelmiin, sähköjohtoihin, kaivoihin, perustuksiin, salaojiin sekä routaeristeisiin, samoin ajo- ja kulkureitteihin, piha-alueisiin ja leikkipaikkoihin.
Hakemukseen on liitetty alustava rasitesopimus pysäköintipaikkojen sijoittamisesta Jousenpuiston pysäköintilaitokseen.
NAAPUREIDEN KUULEMINEN Rakennusvalvontakeskus on tiedottanut hankkeesta naapureille. Naapuri 12-222-1 (Jousenpuistonkatu 2) huomauttaa hankkeen saunatilojen ja niihin liittyvien vilvoitteluparvekkeiden sijoituksesta. Naapuri haluaa, että tilat sijoitettaisiin rakennuksen itä- tai eteläsivuille naapurin asuntoja mahdollisesti häiritsevän toiminnan välttämiseksi. Vastineessaan hakija toteaa, että yhteistilojen sijoitus rakennuksen pohjoispäätyyn liittyy monella tavoin keskeisesti rakennuksen julkisivuratkaisuun. Länsipuolen parveke- ja julkisivuratkaisu perustuu asemakaavamääräykseen, jonka mukaan aukion puoleisten alimpien kerrosten tulee luoda 2-kerroksinen vaikutelma, mikä on saavutettu saunojen eteen sijoitettujen ruuturitiläelementtien sekä 2. kerroksen korkeudelle nousevien graafisten valkobetonielementtien avulla. Saunojen sijoittamista länsijulkisivulle puoltaa edelleen niiden avautuminen ilta-aurinkoon. Arvioitaessa saunatilojen mahdollisesti aiheuttamaa haittaa on hakijan mukaan syytä huomioida myös, että huomautuksen tehneen naapurin pihakannen taso on yli kaksi metriä saunatilojen lattiatason yläpuolella, ja naapurin itäjulkisivulle sijoittuu ainoastaan makuuhuoneiden toissijaisia ikkunoita sekä kuivaushuoneen ikkuna. Samoin hankkeen rakennuksen etäisyydet naapurirakennuksiin ovat asemakaavan mukaisia.
Muilla naapureilla ei ole ollut huomautettavaa. MRL 133 § 3. momentin mukainen katselmus ei ole tarpeen. Esittelijän päätösehdotus Ehdotuksen tekijä: Vs. rakennusvalvontajohtaja Pasi Timo Lupa myönnetään. |