Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 186


§ 186

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen ja nuorisopalveluiden viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

 

Päätösehdotus Varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattila:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Varhaiskasvatuksen johtaja

Henkilöstöasiat

 

8.11.2022 § 30

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, 300209, vakinainen virkasuhde, Suomenkielinen varhaiskasvatus, ESPOO-03-2225-22

 

Talousasiat

 

3.11.2022 § 34

Keilaniemen päiväkotiyhdistys ry:ltä vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämän takaisin periminen

 

3.11.2022 § 35

Montessorikoulu lapsille ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämän takaisin periminen

 

3.11.2022 § 36

Tapiolan lastentarhatoiminnan tuki ry:lle vuoden 2021 tilinpäätöksen alijäämän korvaaminen

 

3.11.2022 § 37

Sateenkaaren kannatusyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämän toteaminen

 

3.11.2022 § 38

Päiväkotiyhdistys Satusoppi ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen alijäämän toteaminen

 

4.11.2022 § 39

Espoon Montessori-leikkikoulun kannatusyhdistys ry:lle vuoden 2021 alijäämän korvaaminen

 

4.11.2022 § 40

Kuitinmäen päiväkodin kannatusyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen alijäämän toteaminen ja yhdistyksen varojen takaisin periminen

 

4.11.2022 § 41

Marjalaxin päiväkodin kannatusyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämän takaisin periminen

 

4.11.2022 § 42

Espoon Steiner-päiväkodin kannatusyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen osittainen alijäämän korvaaminen yhdistykselle

 

4.11.2022 § 43

Päiväkoti Muksulan kannatusyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen alijäämän toteaminen

 

9.11.2022 § 44

Papinniityn kannatusyhdistys ry:ltä vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämän takaisin periminen

 

9.11.2022 § 45

Päiväkoti Pikkulan kannatusyhdistys ry:lle vuoden 2021 tilinpäätöksen alijäämän korvaaminen

 

9.11.2022 § 46

Olarin lastentarhan kannatusyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämän toteaminen ja yhdistyksen varojen takaisin periminen

 

9.11.2022 § 47

Päiväkoti Punatulkku kannatusyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämän toteaminen

 

9.11.2022 § 48

Tarjalaxin päiväkodin kannatusyhdistys ry:n vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämän takaisin periminen

 

11.11.2022 § 49

Lisämäärärahan myöntäminen Pilke-päiväkoti Sinipilvelle

 

17.11.2022 § 50

Lisämäärärahan myöntäminen Päiväkoti Humisevan kannatusyhdistys ry:n Päiväkoti Humisevalle

 

Varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö

Yleiset asiat

 

16.11.2022 § 6

Leppävaaran palvelualueen esiopetuksen lukuvuosisuunnitelmien hyväksyminen

 

16.11.2022 § 7

Espoonlahden palvelualueen esiopetuksen lukuvuosisuunnitelmien hyväksyminen

 

16.11.2022 § 8

Espoon keskuksen palvelualueen esiopetuksen lukuvuosisuunnitelmien hyväksyminen

 

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Espoon keskuksen eteläinen varhaiskasvatus

 

Yleiset asiat

22.11.2022 § 14

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Pilke Peippo

 

22.11.2022 § 15

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Pilke Peippo

 

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Espoonlahden varhaiskasvatus

Yleiset asiat

 

11.11.2022 § 1

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Pilke Merikatti

 

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Leppävaaran itäinen varhaiskasvatus

Yleiset asiat

 

17.11.2022 § 1

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Pilke Siru

 

17.11.2022 § 2

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Pilke Siru

 

vt. Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, Tapiolan varhaiskasvatus

Yleiset asiat

 

16.11.2022 § 2

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Pilke Laajalahti

 

16.11.2022 § 3

Päätös lapsen tukeen liittyvästä palvelusetelin kertoimesta, Pilke Laajalahti

 

 

Perusopetuksen johtaja Juha Nurmi:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Perusopetuksen johtaja

Henkilöstöasiat

 

8.11.2022 § 30

Opetuksen kehittämisen päällikkö, 400515, määräaikainen virkasuhde, Suomenkielinen perusopetus, ESPOO-03-2356-22

 

18.11.2022 § 31

Peruskoulun rehtori, 804026. Vakinainen virkasuhde, Toppelundin koulu, Suomenkielinen perusopetus, ESPOO-03-2527-22

 

Oppilasasiat

 

15.11.2022 § 31

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmän perustaminen

vuosiluokkien 7-9 oppilaille Kaitaan kouluun lukuvuodeksi 2022-2023

 

15.11.2022 § 32

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmän perustaminen vuosiluokkien 7-9 oppilaille Juvanpuiston kouluun lukuvuodeksi 2022-2023

 

Yleiset asiat

 

23.11.2022 § 17

Valtion erityisavustus Elmeri-kouluille opettajien palkkaamiseen, osaamiskeskusroolin vahvistamiseen ja konsultatiivisen opetuksen lisäämiseen vuosille 2023-2024

 

Perusopetuksen aluepäällikkö, Leppävaara

Henkilöstöasiat

 

4.11.2022 § 55

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Jupperin koulu, ESPOO-03-1763-22

 

Rehtori, Auroran koulu

Henkilöstöasiat

 

11.11.2022 § 7

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, täyttämättä jättäminen, Auroran koulu, ESPOO-03-2420-22

 

Rehtori, Espoo International School

Henkilöstöasiat

 

8.11.2022 § 5

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Espoo International School, ESPOO-03-2402-22

 

Rehtori, Hansakallion koulu

Henkilöstöasiat

 

4.11.2022 § 5

Erityisluokanopettaja, 949258, määräaikainen virkasuhde, Hansakallion koulu, ESPOO-03-2387-22

 

Rehtori, Jousenkaaren koulu

Henkilöstöasiat

 

14.11.2022 § 6

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Jousenkaaren koulu, ESPOO-03-2440-22

 

Rehtori, Juvanpuiston koulu

Henkilöstöasiat

 

15.11.2022 § 6

Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, täyttämättä jättäminen, Juvanpuiston koulu, ESPOO-03-1420-22

 

vs. rehtori, Karakallion koulu

Henkilöstöasiat

 

21.11.2022 § 8

Päätoiminen tuntiopettaja erityisopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Karakallion koulu, ESPOO-03-2580-22

 

21.11.2022 § 9

Päätoiminen tuntiopettaja erityisopetukseen, täyttämättä jättäminen, Karakallion koulu, ESPOO-03-2580-22

 

Rehtori, Keinumäen koulu

Henkilöstöasiat

 

11.11.2022 § 2

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Keinumäen koulu, ESPOO-03-2512-22

 

Rehtori, Kilon koulu

Henkilöstöasiat

 

14.11.2022 § 9

Luokanopettaja, 804243, määräaikainen virkasuhde, Kilon koulu, ESPOO-03-2541-22

 

14.11.2022 § 10

Kieli- ja kulttuuriryhmän opettaja, 803067, määräaikainen virkasuhde, Kilon koulu, ESPOO-03-2199-22

 

Rehtori, Kilonpuiston koulu

Henkilöstöasiat

 

7.11.2022 § 6

Peruskoulun matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori, 803217, määräaikainen virkasuhde, Kilonpuiston koulu, ESPOO-03-1181-22

 

Rehtori, Mainingin koulu

Henkilöstöasiat

 

15.11.2022 § 14

Kieli- ja kulttuuriryhmän opettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Mainingin koulu, ESPOO-03-2457-22

 

15.11.2022 § 15

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Mainingin koulu, ESPOO-03-1980-22

 

Rehtori, Niittykummun koulu

Henkilöstöasiat

 

15.11.2022 § 15

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1861-22

 

Rehtori, Nöykkiön koulu

Henkilöstöasiat

 

3.11.2022 § 19

Peruskoulun historian ja uskonnon päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Nöykkiön koulu, ESPOO-03-1657-22

 

Rehtori, Olarin koulu

Henkilöstöasiat

 

8.11.2022 § 9

Peruskoulun liikunnan päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Olarin koulu, ESPOO-03-2391-22

 

Rehtori, Pohjois-Tapiolan koulu

Henkilöstöasiat

 

10.11.2022 § 10

Peruskoulun käsityön päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Pohjois-Tapiolan koulu, ESPOO-03-2226-22

 

10.11.2022 § 11

Peruskoulun biologian ja maantiedon päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Pohjois-Tapiolan koulu, ESPOO-03-2522-22

 

Rehtori, Rastaalan koulu

Henkilöstöasiat

 

10.11.2022 § 8

Oman uskonnon opettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Rastaalan koulu, ESPOO-03-2479-22

 

Rehtori, Ruusutorpan koulu

Henkilöstöasiat

 

11.11.2022 § 8

Peruskoulun biologian ja maantiedon päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Ruusutorpan koulu, ESPOO-03-2554-22

 

18.11.2022 § 9

Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, 802170, määräaikainen virkasuhde, Ruusutorpan koulu, ESPOO-03-2545-22

 

Rehtori, Tiistilän koulu

Henkilöstöasiat

 

9.11.2022 § 10

Erityisopettaja, määräaikainen virkasuhde, Tiistilän koulu, ESPOO-03-2423-22

 

15.11.2022 § 11

Luokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Tiistilän koulu, ESPOO-03-2045-22

 

Rehtori, Vanttilan koulu

Henkilöstöasiat

 

4.11.2022 § 7

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Vanttilan koulu, ESPOO-03-2062-22

 

4.11.2022 § 8

Peruskoulun liikunnan ja terveystiedon lehtori, 803031, määräaikainen virkasuhde, Vanttilan koulu, ESPOO-03-2379-22

 

Peruskoulujen johtokuntien pöytäkirjat

 

Auroran koulun johtokunta 7.10.2022

Eestinkallion koulun johtokunta 31.10.2022

Kantokasken koulun johtokunta 31.10.2022

Kirkkojärven koulun johtokunta 4.10.2022

Kirstin koulun johtokunta 26.9.2022

Kivimiehen koulun johtokunta 13.10.2022

Laajalahden koulun johtokunta 13.10.2022

Lintuvaaran koulun johtokunta 22.9.2022

Mankkaanpuron koulun johtokunta 29.9.2022

Matinlahden koulun johtokunta 5.10.2022

Nöykkiönlaakson koulun johtokunta 7.11.2022

 

 

Toisen asteen koulutuksen johtaja Tapio Erma:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Toisen asteen koulutuksen johtaja

Yleiset asiat

 

11.11.2022 § 25

Nuorisopalvelut/ Kumppanuusraha 31.12.2022

 

14.11.2022 § 26

Erasmus+ nuorisoalan akkreditoinnin hakeminen nuorisopalveluiden kansainvälisen toiminnan kehittämiseksi

 

22.11.2022 § 27

Nuorisopalvelut/ Kumppanuusraha 31.12.2022

 

Lukion rehtori, Kaitaan lukio

Henkilöstöasiat

 

18.11.2022 § 5

Lukion maantiedon päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kaitaan lukio, ESPOO-03-2431-22

 

Lukion rehtori, Tapiolan lukio

Henkilöstöasiat

 

14.11.2022 § 2

Lukion opinto-ohjaaja, 805828, määräaikainen virkasuhde, Tapiolan lukio, ESPOO-03-2521-22

 

Nuorisopalvelupäällikkö, suomenkielinen toisen asteen koulutus ja nuorisopalvelut

 

Yleiset asiat

21.11.2022 § 10

Nuorisotilojen käyttövuorot ajalle 1.6.-31.8.2023

 

23.11.2022 § 11

Leirikeskusten käyttövuorot ajalle 1.6.2023-31.5.2024

 

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta:

 

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.