Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 02.03.2022/Pykälä 30


2 Suomenkielisen perusopetuksen arviointiraportti 2021

507/00.01.03/2022

 

 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 02.03.2022 § 30

 

 

§ 30

Suomenkielisen perusopetuksen arviointiraportti 2021

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Kankaanpää Teea

 

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Perusopetuksen johtaja Nurmi Juha

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy suomenkielisen perusopetuksen arviointiraportin 2021 liitteen mukaisena.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta:

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus Voimassa olevan lainsäädännön mukaan opetuksen järjestäjän on arvioitava antamaansa koulutusta sekä osallistuttava ulkopuoliseen toiminnan arviointiin. Koulutuksen arvioinnin tarkoituksena on tukea koulutuksen kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Arvioinnin keskeiset tulokset on julkistettava. Suomenkielisen perusopetuksen arviointiraporttiin on koottu keskeiset oppimistulosten arviointien ja erilaisten kyselyjen tulokset sekä perusopetuksen keskeisten toimintojen arviointi.

 

Arviointiraportin sisältö pohjautuu arviointisuunnitelmaan, jonka suomenkielinen koulutuslautakunta hyväksyi 23.4.2003 ja jota suomenkielinen opetuslautakunta päivitti 15.12.2005.

 

Arviointisuunnitelmassa määriteltiin muun muassa suomenkielisen opetuksen tulosyksikön keskeiset arvioinnin kohteet, jotka ovat edelleen ajankohtaiset. Arviointiraporttiin on vuosittain koottu muun muassa johtamista, opetusta ja oppimistuloksia, hyvinvointia, koulujen toimintaympäristöä, oppilaaksiottoa, ryhmäkokoa, turvallisuuden toteutumista ja oppilashuoltoa koskeva arviointitieto.

 

1.8.2021 tapahtunut organisaatiomuutos aiheutti muutoksia arviointiraporttiin. Käsillä oleva vuoden 2021 arviointiraportti on järjestyksessään 19., mutta toisaalta suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön ensimmäinen. Arviointiraportti on aiemmin esitelty lautakunnalle marraskuussa, mutta perusopetuksen johtoryhmä päätti syksyllä 2021 siirtää sen helmikuulle, jotta raporttiin saadaan koko kalenterivuoden tulokset mukaan.

 

Päätöshistoria

 

 

Liitteet

1

Suomenkielisen perusopetuksen arviointiraportti 2021

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi