RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 09.06.2021/Pykälä 124
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
9 | Suomenkielisten peruskoulujen ja lukioiden johtokunnat 2021-2023 |
8398/00.00.01/2021
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 09.06.2021 § 124
§ 124
Periaatteet koulujen ja lukioiden johtokuntien valinnalle toimikaudelle 2021-2023
Valmistelijat / lisätiedot: |
Salovaara Jutta E |
Träskelin Heidi |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vaihde 09 816 21
Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Toivonen Kaisu M SUKO
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
1
päättää, että suomenkielisissä peruskouluissa ja lukioissa on toimikaudella 2021 - 2023 liitteen mukaiset johtokunnat.
2
määrittelee johtokuntien kokoonpanot seuraavasti:
Johtokunnassa on 3-5 huoltajien ehdottamaa jäsentä ja 2 henkilökunnan ehdottamaa jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Peruskoulun johtokunnassa on 2 peruskoulun oppilaskunnan lukuvuodeksi kerrallaan valitsemaa oppilasedustajaa, joilla on läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa. Oppilasedustajat ovat vähintään 7. luokalla.
Lukion johtokunnassa on kalenterivuodeksi valittu 2 lukion opiskelijaa. Nämä opiskelijat ovat joko lukion opiskelijakunnan valitsemia alle 18-vuotiaita opiskelijoita, joille johtokunta antaa läsnäolo- ja puheoikeuden tai he ovat lukion opiskelijakunnan ehdottamia ja lautakunnan valitsemia 18 vuotta täyttäneitä täysvaltaisia jäseniä. Alle 18-vuotiaat opiskelijaedustajat eivät saa osallistua päätöksentekoon.
Jokaisella oppilasedustajalla, opiskelijaedustajalla tai opiskelijajäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Kahden koulun (peruskoulun tai lukion) yhteisessä johtokunnassa on 4-6 huoltajien ehdottamaa jäsentä siten, että kummastakin koulusta on vähintään 1 huoltajien ehdottama jäsen sekä 1 henkilöstön ehdottama jäsen kummastakin koulusta sekä sama määrä henkilökohtaisia varajäseniä. Kahden peruskoulun yhteisessä johtokunnassa on lisäksi 2 peruskoulun oppilaskunnan lukuvuodeksi valitsemaa oppilasedustajaa, joilla on läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa. Oppilasedustajat ovat vähintään 7. luokalla. Peruskoulun ja lukion yhteisessä johtokunnassa on yksi peruskoulun oppilaskunnan valitsema oppilasedustaja sekä yksi lukion opiskelijakunnan valitsema alle 18-vuotias opiskelijaedustaja tai lukion opiskelijakunnan ehdottama 18-vuotias täysivaltainen opiskelijajäsen.
3
hyväksyy seuraavat periaatteet noudatettavaksi johtokunnan jäsenten
ehdokasasettelussa:
Huoltajien kokouksen tulee tehdä ehdotus siitä, onko johtokunnassa 3, 4 tai 5 huoltajien ehdottamaa jäsentä. Kahden peruskoulun yhteisen johtokunnan osalta huoltajien kokouksen tulee tehdä ehdotus siitä, onko johtokunnassa 4, 5, tai 6 huoltajien ehdottamaa jäsentä niin, että molemmista kouluista on vähintään 1 huoltajien ehdottama edustaja.
Huoltajien kokous tekee ehdotuksen johtokunnan huoltajajänistä ja näiden varajäsenistä. Huoltajien kokous kirjaa pöytäkirjaan mahdolliset muut halukkaat sijajärjestyksessä.
Huoltajien ehdottamilla jäsenillä tulee olla yksi tai useampi lapsi oppilaana koulussa lukuvuoden 2021-2022 alussa. Tällöin henkilön kotikunta voi olla muu kuin Espoo. Huoltajajäseneksi ei kuitenkaan voida ehdottaa henkilöä, joka työskentelee kyseisessä koulussa. Mikäli huoltajaehdokkaita ei ole riittävästi, voidaan johtokuntaan ehdottaa henkilöä, jolla ei ole lasta ko. koulussa. Tällöin henkilön kotikunnan tulee olla Espoo.
Huoltajien kokouksen tulee tehdä ehdotus johtokunnan puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta huoltajien kokouksen ehdokasasetteluun sisältyvien ehdokkaiden keskuudesta.
Henkilökunnan ehdottaman henkilön kotikunta voi olla muu kuin Espoo.
Ehdokkaat asetetaan ja valitaan huomioiden naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain säännökset kunnallisista toimielimistä.
4
valtuuttaa tulosyksikön tekemään tarvittavat järjestelyt johtokuntavaalien järjestämiseksi.
Käsittely
Wanne teki Hellströmin, Rukon, Wallsin ja Jarmo Niemisen kannattamana seuraavan toivomusesityksen:
" Lautakunta toivoo, että ohjeistuksessa kouluille painotetaan selkeyttä ja yksiselitteisyyttä, erityisesti seuraavissa asioissa:
- huoltajien kokouksessa tehdään ehdotus, kokoonpanon päättää lautakunta
- miten huoltajista valittavat johtokunnan jäsenet ja varajäsenet valitaan,
- miten pj ja vpj valitaan, sekä
- miten naisten ja miesten välinen tasa-arvo tulee huomioida, koskeeko kiintiö huoltajajäseniä ja varajäseniä vai koko johtokuntaa.
Hyvää päätöksentekoa varten toivotaan laadittavan selkeä ohjeistus sekä valmiit pohjat kokouksen sujuvoittamiseksi ja muodollisesti oikeanlaisten päätösten varmistamiseksi."
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Wannen toivomusesitys hyväksyä. Koska sitä ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.
Päätös
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
1
päätti, että suomenkielisissä peruskouluissa ja lukioissa on toimikaudella 2021 - 2023 liitteen mukaiset johtokunnat.
2
määritteli johtokuntien kokoonpanot seuraavasti:
Johtokunnassa on 3-5 huoltajien ehdottamaa jäsentä ja 2 henkilökunnan ehdottamaa jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Peruskoulun johtokunnassa on 2 peruskoulun oppilaskunnan lukuvuodeksi kerrallaan valitsemaa oppilasedustajaa, joilla on läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa. Oppilasedustajat ovat vähintään 7. luokalla.
Lukion johtokunnassa on kalenterivuodeksi valittu 2 lukion opiskelijaa. Nämä opiskelijat ovat joko lukion opiskelijakunnan valitsemia alle 18-vuotiaita opiskelijoita, joille johtokunta antaa läsnäolo- ja puheoikeuden tai he ovat lukion opiskelijakunnan ehdottamia ja lautakunnan valitsemia 18 vuotta täyttäneitä täysvaltaisia jäseniä. Alle 18-vuotiaat opiskelijaedustajat eivät saa osallistua päätöksentekoon.
Jokaisella oppilasedustajalla, opiskelijaedustajalla tai opiskelijajäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Kahden koulun (peruskoulun tai lukion) yhteisessä johtokunnassa on 4-6 huoltajien ehdottamaa jäsentä siten, että kummastakin koulusta on vähintään 1 huoltajien ehdottama jäsen sekä 1 henkilöstön ehdottama jäsen kummastakin koulusta sekä sama määrä henkilökohtaisia varajäseniä. Kahden peruskoulun yhteisessä johtokunnassa on lisäksi 2 peruskoulun oppilaskunnan lukuvuodeksi valitsemaa oppilasedustajaa, joilla on läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa. Oppilasedustajat ovat vähintään 7. luokalla. Peruskoulun ja lukion yhteisessä johtokunnassa on yksi peruskoulun oppilaskunnan valitsema oppilasedustaja sekä yksi lukion opiskelijakunnan valitsema alle 18-vuotias opiskelijaedustaja tai lukion opiskelijakunnan ehdottama 18-vuotias täysivaltainen opiskelijajäsen.
3
hyväksyi seuraavat periaatteet noudatettavaksi johtokunnan jäsenten
ehdokasasettelussa:
Huoltajien kokouksen tulee tehdä ehdotus siitä, onko johtokunnassa 3, 4 tai 5 huoltajien ehdottamaa jäsentä. Kahden peruskoulun yhteisen johtokunnan osalta huoltajien kokouksen tulee tehdä ehdotus siitä, onko johtokunnassa 4, 5, tai 6 huoltajien ehdottamaa jäsentä niin, että molemmista kouluista on vähintään 1 huoltajien ehdottama edustaja.
Huoltajien kokous tekee ehdotuksen johtokunnan huoltajajänistä ja näiden varajäsenistä. Huoltajien kokous kirjaa pöytäkirjaan mahdolliset muut halukkaat sijajärjestyksessä.
Huoltajien ehdottamilla jäsenillä tulee olla yksi tai useampi lapsi oppilaana koulussa lukuvuoden 2021-2022 alussa. Tällöin henkilön kotikunta voi olla muu kuin Espoo. Huoltajajäseneksi ei kuitenkaan voida ehdottaa henkilöä, joka työskentelee kyseisessä koulussa. Mikäli huoltajaehdokkaita ei ole riittävästi, voidaan johtokuntaan ehdottaa henkilöä, jolla ei ole lasta ko. koulussa. Tällöin henkilön kotikunnan tulee olla Espoo.
Huoltajien kokouksen tulee tehdä ehdotus johtokunnan puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta huoltajien kokouksen ehdokasasetteluun sisältyvien ehdokkaiden keskuudesta.
Henkilökunnan ehdottaman henkilön kotikunta voi olla muu kuin Espoo.
Ehdokkaat asetetaan ja valitaan huomioiden naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain säännökset kunnallisista toimielimistä.
4
valtuutti tulosyksikön tekemään tarvittavat järjestelyt johtokuntavaalien järjestämiseksi.
Lisäksi lautakunta toivoi, että ohjeistuksessa kouluille painotetaan selkeyttä ja yksiselitteisyyttä, erityisesti seuraavissa asioissa:
- huoltajien kokouksessa tehdään ehdotus, kokoonpanon päättää lautakunta
- miten huoltajista valittavat johtokunnan jäsenet ja varajäsenet valitaan,
- miten pj ja vpj valitaan, sekä
- miten naisten ja miesten välinen tasa-arvo tulee huomioida, koskeeko kiintiö huoltajajäseniä ja varajäseniä vai koko johtokuntaa.
Hyvää päätöksentekoa varten toivotaan laadittavan selkeä ohjeistus sekä valmiit pohjat kokouksen sujuvoittamiseksi ja muodollisesti oikeanlaisten päätösten varmistamiseksi.
Selostus
Kuntalaissa on yleiset säännökset mm. kunnan hallinnon järjestämisestä, kunnan toimielimistä ja niiden kokoonpanosta sekä vaalikelpoisuudesta kunnan toimielimiin. Kuntalain mukaan johtokunnat ovat kunnan toimielimiä. Johtokuntien kohdalla voidaan kuitenkin osin poiketa kuntalain yleisistä toimielimiä ja luottamushenkilöitä koskevista säännöksistä.
Espoon kaupungin hallintosäännön osan I luvussa 4 on tarkemmat määräykset peruskoulujen ja lukioiden johtokunnista, johtokuntien kokoonpanosta, läsnäolo- ja puheoikeudesta johtokuntien kokouksissa sekä johtokunnan esittelijästä.
Jäsenten valitseminen johtokuntiin
Lautakunta valitsee jäsenet peruskoulujen ja lukioiden johtokuntiin sekä päättää johtokuntien lukumäärät, jäsenten lukumäärät sekä hyväksyy johtokunnan jäsenten valinnan valmistelussa noudatettavat periaatteet.
Johtokuntien lukumäärä
Valmistelun yhteydessä suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö on tarkastellut kuluvan toimikauden johtokuntien määrää. Joidenkin johtokuntien kohdalla on ilmennyt muutostarpeita. Kyseisten koulujen nykyisiä johtokuntia, henkilöstöä ja oppilas- tai opiskelijakuntia on pyydetty antamaan lausuntonsa ehdotetuista muutoksista 1.6.2021 mennessä.
Lausunnot kouluilta, joita muutosehdotukset koskevat
Lausuntopyynnöt, joista näkyy muutosehdotukset sekä niistä annetut lausunnot ovat oheismateriaalina. Ehdotuksessa on huomioitu koulujen lausunnot ja tahtotila.
Lautakunnalle ehdotetaan, saadut lausunnot huomioiden, seuraavia muutoksia johtokuntien lukumäärään nykyiseen tilanteeseen verrattuna:
Hösmärinpuiston koululla ja Kirstin koululla on ollut yhteinen johtokunta. Nyt ehdotetaan, että Kirstin koululla olisi oma johtokunta.
- Laajalahden koulun ja Kivimiehen koulun johtokunta
Aiemman päätöksen mukaisesti kouluilla on ollut yhteinen johtokunta 31.5.2021 asti, joten käytännössä ei muutosta nykytilanteeseen.
- Leppävaaran koulun johtokunta
Yhtenäiskoulu aloittaa toimintansa 1.8.2021, jolloin Veräjäpellon koulu ja Leppävaaran koulu yhdistyvät
- Sepon koulun ja Pohjois-Tapiolan koulun johtokunta
Koulut yhdistyvät 1.8.2022, on tarkoituksenmukaista, että valitaan yhteinen johtokunta, joka voi jatkaa myös yhdistymisen jälkeen.
- Haukilahden koulun johtokunta
Koululla ja lukiolla on ollut yhteinen johtokunta. On tarkoituksenmukaista, että näillä on erilliset johtokunnat, koska kouluilla ei ole enää yhteistä toimipistettä. Lisäksi organisaatiomuutoksen tultua voimaan 1.8.2021, ne kuuluvat eri tulosyksiköiden alaisuuteen.
- Haukilahden lukion johtokunta
Koululla ja lukiolla on ollut yhteinen johtokunta. On tarkoituksenmukaista, että näillä on erilliset johtokunnat, koska kouluilla ei ole enää yhteistä toimipistettä. Lisäksi organisaatiomuutoksen tultua voimaan 1.8.2021, ne kuuluvat eri tulosyksiköiden alaisuuteen.
Liitteessä johtokuntien lukumäärä on 81, joista yksittäisen peruskoulun tai lukion johtokuntia on 77 ja kahden koulun (peruskoulun tai lukion) yhteisiä on 4.
Toimikauden 2021-2023 aikana tapahtuvien kouluverkon muutosten osalta päätetään tarvittaessa koulukohtaisesti, tuleeko koululle oma johtokunta vai toisen koulun kanssa yhteinen.
Jäsenten ehdottaminen johtokuntiin
Vaikka kulumassa oleva valtuustokausi päättyy 31.7.2021, nykyiset johtokunnan jäsenet jatkavat toimintaansa siihen asti, kunnes uudet jäsenet on valittu. Johtokuntien jäsenten valinta tapahtuu kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksessa sen jälkeen, kun valtuusto on valinnut lautakunnan uudet jäsenet.
Koulut järjestävät elokuussa 2021 huoltajien kokoukset ja henkilökunnan kokoukset, joissa ehdokasasettelu suoritetaan.
Huoltajien kokoukset
Huoltajien kokouksessa koulun oppilaiden huoltajat ehdottavat henkilöitä koulun johtokuntaan ensisijaisesti omasta keskuudestaan. Mikäli huoltajien keskuudesta ei saada riittävästi ehdokkaita, voi huoltajien kokous ehdottaa myös henkilöitä, joilla ei ole lasta ko. koulussa. Tällöin henkilön kotikunta tulee olla Espoo.
Keinumäen koulu, Koulumäen koulu ja Rinnekodin koulu ovat erityskouluja, joissa on haasteellista saada mukaan oppilaiden huoltajia johtokuntaan. Näissä kouluissa voidaan aiempien vuosien tapaan käyttää huoltajajäseniä korvaamaan sairaalan/lastensuojeluyksikön tai muita yhteistyökumppaneita edustavia viran- tai toimenhaltijoita tai luottamushenkilöitä. Heidän kotikuntansa voi olla muu kuin Espoo.
Henkilökunnan kokoukset
Koulun henkilökunta pitää oman ehdokasasettelukokouksensa jäsenten ehdottamiseksi.
Oppilaskunnan kokoukset
Peruskoulun oppilasedustajat valitaan lukuvuodeksi kerrallaan. Lukuvuoden 2021-2022 osalta ohje oppilasedustajien valitsemiseksi lähetetään kouluille elokuussa 2021.
Lukioiden opiskelijaedustajat ja opiskelijajäsenet valitaan kalenterivuodeksi kerrallaan.
Johtokuntien jäsenmäärät, kokoonpano ja vaalikelpoisuus johtokuntiin
Espoon kaupungin hallintosäännön mukaan peruskoulujen ja lukioiden johtokunnassa on vähintään viisi (5) jäsentä ja jokaisella
henkilökohtainen varajäsen.
Alakoulujen johtokunnissa on 3-5 huoltajajäsentä ja 2 koulun henkilökunnan edustajaa.
Yläkoulujen ja yhtenäisten peruskoulujen johtokunnissa on 3-5 huoltajajäsentä, 2 koulun henkilökunnan edustajaa ja 2 oppilasedustajaa.
Lukioiden johtokunnissa on 3-5 huoltajajäsentä, 2 henkilökunnan edustajaa sekä 2 opiskelijaedustajaa tai opiskelijajäsentä.
Kahden koulun (peruskoulun tai lukion) yhteisessä johtokunnassa on 4-6 huoltajien ehdottamaa jäsentä siten, että kummastakin koulusta on vähintään 1 huoltajien ehdottama jäsen sekä 1 henkilöstön edustaja kummastakin koulusta. Mikäli kyse on yläkoulun tai yhtenäisen peruskoulun yhteisestä johtokunnasta on johtokunnassa lisäksi 2 yläkoulun tai yhtenäisen peruskoulun oppilasedustajaa. Mikäli kyse on peruskoulun ja lukion yhteisestä johtokunnasta on johtokunnassa lisäksi 1 peruskoulun oppilasedustaja ja 1 lukion opiskelijaedustaja tai opiskelijajäsen.
Johtokuntiin valitaan yhtä monta varajäsentä kuin on johtokunnan jäseniä.
Huoltajajäseniä voi olla 3, 4 tai 5. Huoltajajäsenten lukumäärä perustuu huoltajien kokouksen ehdotukseen lukuun ottamatta kahden koulun yhteisen johtokunnan huoltajien määrää, joka on 2 kummastakin koulusta.
Johtokunnissa on ollut 2 henkilökunnan edustajaa. Henkilökunnan edustajat ovat Espoon kaupungin, sen liikelaitosten tai 100 %:n omistuksessa olevan yhteisön palveluksessa olevia henkilöitä, joko opettajia tai muita koululla työskenteleviä henkilöitä. Ostopalveluhenkilökunta on rajattu ulkopuolelle.
Kouluilla työskentelee kaupungin palveluksessa olevia henkilöitä, joilla on lapsi oppilaana kyseisessä koulussa. Nämä henkilöt eivät ole vakiintuneen käytännön mukaan voineet olla kyseisen koulun johtokunnassa huoltajien ehdottamina huoltajajäseninä. Jos lapsi on oppilaana toisessa koulussa, voi henkilö olla sen koulun johtokunnassa huoltajien ehdottamana huoltajajäsenenä.
Johtokuntien tehtävät ja toiminta
Johtokuntien tehtävät ja ratkaisuvalta on määritelty Espoon kaupungin hallintosäännön I osan 4 luvun 17 ja 18 §:ssä.
Tulosyksikkö laatii johtokuntien kokousmenettelyä koskevat ohjeet.
Uusille johtokunnille järjestetään koulutusta.
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |