Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 03.03.2021/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


6501/12.01.01/2020

 

 

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 03.03.2021 § 42

 

 

§ 42

Kilon koulun perusopetuksen järjestäminen 1.8.2021 lukien (palautettu 20.1.2021) (pöydälle 3.2.2021 ja 16.2.2021)

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Nurmi Juha

Sirviö Jemina
Kotiniemi Kari

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Perusopetuslinjan päällikkö Salonen Ilpo

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että Kilon koulun perusopetus järjestetään 1.8.2021 lukien tilapäisissä opetuksen järjestämiseen soveltuvissa tiloissa selostusosaan kirjatun vaihtoehdon 3 mukaisesti.

 

 

Käsittely 

 Lintunen puheenjohtajan, Kyrölän, Wallsin, Kosken ja Kajavan    kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen:

 

"Lautakunta esittää kuitenkin syvän huolensa väistöratkaisun vaikutuksista koulun ja koululaisten arjen sujuvuuteen ja velvoittaa virastoa selvittämään ja tarpeen mukaan tuomaan lautakunnan päätettäväksi uuden väistöratkaisun, mikäli väistöaikana voidaan taloudellisten resurssien puitteissa ottaa käyttöön muita väistö- tai siirtotiloja, jotka vähentävät väistöjen määrää tai muutoin helpottavat koulun ja koululaisten arjen sujuvuutta esimerkiksi lyhentämällä kuljettavaa koulumatkaa."

 

Puheenjohtaja Kosken, Kajavan ja Wallsin kannattamana teki seuraavan selvityspyynnön:

 

"Lautakunta pyytää selvitystä nykyisen Kristillisen koulun (Karapellontie 11) käyttötarkoituksen jatkamisesta väistötilana. Lautakunnalle tuodaan selvitys kohteen kunnosta, rakennusvalvonnan lausunto sekä pyydetään lausunto Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta."

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Lintusen lisäysehdotus hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan selvityspyyntö hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti, että Kilon koulun perusopetus järjestetään 1.8.2021 lukien tilapäisissä opetuksen järjestämiseen soveltuvissa tiloissa selostusosaan kirjatun vaihtoehdon 3 mukaisesti.

Lautakunta esitti kuitenkin syvän huolensa väistöratkaisun vaikutuksista koulun ja koululaisten arjen sujuvuuteen ja velvoittaa virastoa selvittämään ja tarpeen mukaan tuomaan lautakunnan päätettäväksi uuden väistöratkaisun, mikäli väistöaikana voidaan taloudellisten resurssien puitteissa ottaa käyttöön muita väistö- tai siirtotiloja, jotka vähentävät väistöjen määrää tai muutoin helpottavat koulun ja koululaisten arjen sujuvuutta esimerkiksi lyhentämällä kuljettavaa koulumatkaa.

Lisäksi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti pyytää selvitystä nykyisen Kristillisen koulun (Karapellontie 11) käyttötarkoituksen jatkamisesta väistötilana. Lautakunnalle tuodaan selvitys kohteen kunnosta, rakennusvalvonnan lausunto sekä pyydetään lausunto Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

 

 

Selostus 

Kilon koulun nykyinen rakennus puretaan ja tilalle rakennetaan uusi neljäsarjainen koulu, jossa on tilat kuudelle pienryhmälle. Hanke toteutetaan ns. PPP-mallilla (Public-Private-Partnership). Hanke alkaa purkutöillä kesällä 2021 ja sen jälkeen käynnistyy rakentaminen. Uudisrakennus otetaan suunnitelman mukaan käyttöön vuoden 2024 alusta alkaen. Kilon koulun perusopetus on järjestettävä hankkeen aikana muualla.

 

Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön valmistelema ehdotus Kilon koulun perusopetuksen järjestämisestä 1.8.2021 lukien käsiteltiin opetus- ja varhaiskasvatuslantakunnan kokouksessa 20.1.2021. Lautakunta päätti palauttaa Kilon koulun perusopetuksen järjestämistä koskevan ehdotuksen (väistösuunnitelman) uudelleen valmisteluun ja pyysi esityksen, jossa on mahdollisimman vähän koulujen vaihtoja väistön aikana. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksessa 3.2. lautakunta päätti jättää asian pöydälle niin, että pöydällä oloaikana selvitetään vanhempien esille nostama parakkivaihtoehto sekä mahdollisesti muita vaihtoehtoja kustannusvaikutuksineen Kilon koulun väistötilaksi. Nämä vaihtoehdot selvitettiin ja asia tuotiin lautakunnalle uudelleen päätettäväksi 16.2.2021. Tällöin lautakunta päätti jättää asian uudelleen pöydälle siten, että pöydällä oloaikana selvitetään vielä mahdollisuudet järjestää väistö siten, ettei yhdellekään vuosiluokalle tule useita väistöjä.

 

Sellaista toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa, jossa yhdellekään vuosiluokalle ei tule useita väistöä, ei selvityksessä löytynyt. Sen sijaan löytyi vaihtoehtoehto 4, jossa väistöpaikkojen vaihdoksia tulee vain yksi yhdelle ikäluokalle.

 

Myös väistön vaikutusten arviointia laajennetaan ja täydennetään. Täydennetty vaikutusten arviointi toimitetaan lautakunnalle viikon 9 alussa.

 

Esittelijän päätösehdotusta muutetaan niin, että lautakunnalle ehdotetaan Kilon koulun opetuksen järjestämistä vaihtoehdon 3 mukaan.

 

Väistösuunnitelman vaihtoehdot

 

Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö on selvittänyt mahdollisuutta käyttää Perkkaanpuiston koulun nykyisiä tiloja nykyisen koulun siirtyessä kesällä 2022 valmistuvaan, PPP-hankkeena toteutettavaan Perkkaan koulun tiloihin. Osana samaa PPP-hanketta Perkkaanpuiston nykyinen koulu puretaan, ja tilalle rakennetaan päiväkoti. Hanke on jo aikataulutettu ja sopimukset solmittu niin, että purku alkaa kesällä 2022. Perkkaanpuiston koulun käyttäminen Kilon koulun väistötiloina ei ole näin ollen mahdollista.

 

Espoossa on käytettävissä rajallisesti vapaata tilakapasiteettia, sillä kokonaan tai osittain samaan ajankohtaan osuu tämänhetkisen arvion mukaan 11 koulukorjauksista johtavaa väistötilannetta. Kilon koulun perusopetus ehdotetaan siksi järjestettäväksi hankkeen (väistön) aikana hyödyntäen seuraavia tiloja:

 

-          Lintumetsän koulun siirtokoulutilat (koko väistöaika)

-          Monikon eli Leppävaaran koulukeskuksen vapaa kapasiteetti (lukuvuosina 2021-2022 ja 2022-2023)

-          Karhusuon koulun vapaa kapasiteetti (lukuvuonna 2021-2022)

-          Perkkaan koulun vapaa kapasiteetti (syksystä 2022 alkaen)

-          Laajalahden koulun vapaa kapasiteetti (syyslukukaudella 2023)

 

Oppilaiden jakautumiseksi em. tiloihin on neljä jäljempänä olevaa vaihtoehtoa.

 

Vaihtoehto 1

 

Oppilaat jakautuvat väistötiloihin seuraavasti:

 

-          Vuosiluokkien 1-2 oppilaat opiskelevat koko väistön ajan Lintumetsän koulun siirtokoulutiloissa (Lintumetsäntie 10). Oppilaat kulkevat Lintumetsään Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

 

-          Vuosiluokan 3-4 oppilaat opiskelevat lukuvuonna 2021-2022 Karhusuon koulun tiloissa (Karhuniitynkuja 3). Oppilaat kulkevat kouluun Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

 

-          Vuosiluokkien 5-6 oppilaat opiskelevat Monikossa eli Leppävaaran koulukeskuksessa (Veräjäpellonkatu 2) lukuvuoden 2021-2022 ajan. Lukuvuonna 2022-2023 Monikossa opiskelevat vuosiluokan 6 oppilaat. Oppilaat kulkevat Monikkoon julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Monikkoon on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

-          Vuosiluokat 3-5 opiskelevat lukuvuonna 2022-2023 ja vuosiluokat 3-4 syksyllä 2023 uuden Perkkaan yhtenäisen peruskoulun tiloissa (Majurinkatu 6-8). Oppilaat kulkevat julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Perkkaalle on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

-          Vuosiluokkien 5-6 oppilaat opiskelevat syksyllä 2023 Laajalahden koulun tiloissa (Elisenvaarankuja 9). Oppilaat kulkevat kouluun julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Laajalahteen on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

Yhteenveto:

 

 

Väistötila

2021-2022

2022-2023

Syksy 2023

Karhusuon koulu

3-4 lk

 

 

Laajalahden koulu

 

 

5-6 lk

Lintumetsän koulu

1-2 lk

1-2 lk

1-2 lk

Monikko

5-6 lk

6 lk

 

Perkkaan koulu

 

3-5 lk

3-4 lk

 

Tässä vaihtoehdossa väistötiloissa toimisi pääsääntöisesti kaksi vuosiluokkaa. Kahden vuosiluokan toimiminen samassa koulurakennuksessa mahdollistaisi luokkien välisen yhteistyön ja helpottaisi aineenopettajien lukujärjestysten rakentamista.

 

Vaihtoehto 2

 

Oppilaat jakautuvat väistötiloihin seuraavasti:

 

-          Vuosiluokkien 1-2 oppilaat opiskelevat koko väistön ajan Lintumetsän koulun siirtokoulutiloissa (Lintumetsäntie 10). Oppilaat kulkevat Lintumetsään Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

 

-          Vuosiluokan 3 oppilaat opiskelevat lukuvuonna 2021-2022 Karhusuon koulun tiloissa (Karhuniitynkuja 3). Oppilaat kulkevat kouluun Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

 

-          Vuosiluokkien 4-6 oppilaat opiskelevat Monikossa eli Leppävaaran koulukeskuksessa (Veräjäpellonkatu 2) lukuvuoden 2021-2022 ajan. Lukuvuonna 2022-2023 Monikossa opiskelevat vuosiluokan 6 oppilaat. Oppilaat kulkevat Monikkoon julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Monikkoon on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

-          Vuosiluokat 3-5 opiskelevat lukuvuonna 2022-2023 ja vuosiluokat 3-4 syksyllä 2023 uuden Perkkaan yhtenäisen peruskoulun tiloissa (Majurinkatu 6-8). Oppilaat kulkevat julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Perkkaalle on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

-          Vuosiluokkien 5-6 oppilaat opiskelevat syksyllä 2023 Laajalahden koulun tiloissa (Elisenvaarankuja 9). Oppilaat kulkevat kouluun julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Laajalahteen on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

Yhteenveto:

 

Väistötila

2021-2022

2022-2023

Syksy 2023

Karhusuon koulu

3 lk

 

 

Laajalahden koulu

 

 

5-6 lk

Lintumetsän koulu

1-2 lk

1-2 lk

1-2 lk

Monikko

4-6 lk

6 lk

 

Perkkaan koulu

 

3-5 lk

3-4 lk

 

 

Tässä vaihtoehdossa Karhusuon koulussa opiskelisi vuosiluokkien 3-4 oppilaiden sijaan vain vuosiluokan 3 oppilaita hyödyntämällä Monikon ruotsinkielisestä koulusta saatuja lisätiloja. Lisätilojen hyödyntäminen ei toisi Espoon kaupungille lisäkustannuksia, sillä sivistystoimi maksaa näistä vuokran joka tapauksessa. Väistötiloissa toimisi pääsääntöisesti kaksi vuosiluokkaa mahdollistaen luokkien välisen yhteistyön ja helpottaen aineenopettajien lukujärjestysten rakentamista.

 

 

Vaihtoehto 3

 

Oppilaat jakautuvat väistötiloihin seuraavasti:

 

-          Vuosiluokkien 1-2 oppilaat opiskelevat koko väistön ajan Lintumetsän koulun siirtokoulutiloissa (Lintumetsäntie 10). Oppilaat kulkevat Lintumetsään Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla. 

 

-          Vuosiluokan 3 oppilaat opiskelevat lukuvuonna 2021-2022 Karhusuon koulun tiloissa (Karhuniitynkuja 3). Oppilaat kulkevat kouluun Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla. 

 

-          Vuosiluokkien 4-6 oppilaat opiskelevat Monikossa eli Leppävaaran koulukeskuksessa (Veräjäpellonkatu 2) lukuvuoden 2021-2022 ajan. Lukuvuonna 2022-2023 Monikossa opiskelevat vuosiluokan 5 oppilaat. Oppilaat kulkevat Monikkoon julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Monikkoon on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla. 

 

-          Vuosiluokat 3, 4 ja 6 opiskelevat lukuvuonna 2022-2023 uuden Perkkaan yhtenäisen peruskoulun tiloissa (Majurinkatu 6-8). Syksyllä 2023 vuosiluokat 4-5 ko. tiloissa. Oppilaat kulkevat julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Perkkaalle on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla. 

 

-          Vuosiluokkien 3 ja 6 oppilaat opiskelevat syksyllä 2023 Laajalahden koulun tiloissa (Elisenvaarankuja 9). Oppilaat kulkevat kouluun julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Laajalahteen on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.  

 

Yhteenveto: 

 

 Väistötila 

2021-2022 

2022-2023 

Syksy 2023 

 Karhusuon koulu 

3 lk 

 

 

 Laajalahden koulu 

 

 

3 lk ja 6 lk 

 Lintumetsän koulu 

1-2 lk 

1-2 lk 

1-2 lk 

 Monikko 

4-6 lk 

5 lk 

 

 Perkkaan koulu 

 

3-4 lk ja 6 lk 

4-5 lk 

 

 

Tässä vaihtoehdossa lukuvuosien välillä tapahtuvia vaihtoja opetuspisteestä toiseen on vähemmän kuin vaihtoehdoissa 1-2 ja ne jakautuvat tasaisemmin eri luokka-asteiden väillä. Millekään koulussa jatkavalle luokka-asteelle ei tulisi opetuspisteen vaihtoa sekä kesällä 2022 että kesällä 2023.

 

Vaihtoehtojen 1-2 tavoin väistötiloissa toimisi pääsääntöisesti kaksi vuosiluokkaa. Kahden vuosiluokan toimiminen samassa koulurakennuksessa mahdollistaisi luokkien välisen yhteistyön ja helpottaisi aineenopettajien lukujärjestysten rakentamista. Vuosiluokat eivät olisi kuitenkaan aina peräkkäisiä, mikä taas vaikeuttaisi osaltaan yhteistyötä.

 

Vaihtoehto 4

 

Vaihtoehtoon 4 on etsitty sellainen toteuttamiskelpoinen vaihtoehto, jossa väistöpaikkojen vaihdokset on minimoitu.

 

 Oppilaat jakautuvat väistötiloihin seuraavasti:

 

-          Lukuvuoden 2021-22 vuosiluokkien 1-2 oppilaat opiskelevat koko väistön ajan Lintumetsän siirtokoulutiloissa (Lintumetsäntie 10).  Näin ollen lukuvuonna 2022-23 Kilon koulun vuosiluokkien 2-3 oppilaat ja syksyllä 2023 vuosiluokkien 3-4 oppilaat opiskelevat Lintumetsässä Kilon koulun valmistumiseen saakka. Oppilaat kulkevat Lintumetsään Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

-          Lukuvuoden 2021-22 Vuosiluokan 3 oppilaat opiskelevat lukuvuonna 2021-2022 Karhusuon koulun tiloissa (Karhuniitynkuja 3). Oppilaat kulkevat Karhusuon kouluun Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.  

 

-          Lukuvuoden 2021-22 Vuosiluokkien 4-6 oppilaat opiskelevat Monikossa eli Leppävaaran koulukeskuksessa (Veräjäpellonkatu 2) lukuvuoden 2021-2022 ajan. Lukuvuonna 2022-2023 Monikossa opiskelevat vuosiluokkien 5-6 oppilaat ja syksyllä 2023 vuosiluokan 6 oppilaat. Oppilaat kulkevat Monikkoon julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Monikkoon on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla. 

 

-          Vuosiluokat 1 ja 4 opiskelevat lukuvuonna 2022-2023 uuden Perkkaan yhtenäisen peruskoulun tiloissa (Majurinkatu 6-8). Syksyllä 2023 vuosiluokat 1,2 ja 5 opiskelevat  ko. tiloissa. Vuosiluokille 1 ja 2 järjestetään tilauskuljetus Perkkaalle. Vanhemmat oppilaat kulkevat julkista liikennettä hyödyntäen ja ne oppilaat, joiden koulumatka Perkkaalle on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla. 

 

 

Yhteenveto: 

 

 Väistötila 

2021-2022 

2022-2023 

Syksy 2023 

 Karhusuon koulu 

3 lk 

- 

- 

 Laajalahden koulu 

 -

- 

- 

 Lintumetsän koulu 

1-2 lk 

2-3 lk 

3-4 lk 

 Monikko 

4-6 lk 

5-6 lk 

6 lk 

 Perkkaan koulu 

- 

1 lk ja 4 lk 

1-2 lk ja 5 lk

 

Tässä vaihtoehdossa ainoa väistöpaikan vaihdos tulee lukuvuoden 2021-22 3. luokan oppilaille, jotka syksystä 2022 alkaen toimivat 4. ja 5. luokalla väistön loppuun asti Perkkaan koululla.

 

Iltapäivätoiminnan järjestäminen lukuvuonna 2022-23 muodostuu tässä vaihtoehdossa hankalaksi, koska siinä vuosiluokat 1 ja 2 toimivat eri väistöpaikoissa. Tässä vaihtoehdossa iltapäivätoimintaan osallistuvat 2. luokan oppilaat pitäisi kuljettaa iltapäivätoimintaan muualle.

 

Tässä vaihtoehdossa Laajalahden koulua ei käytettäisi väistöpaikkana ja vastaavasti Perkkaan koulua käytetään enemmän ja Monikkoa pidempään kuin muissa vaihtoehdoissa. Tämän vaihtoehdon toteuttaminen edellyttää, että Perkkaan uuden koulun yläkouluopetus alkaa aikaisuntaan lukuvuoden 2023-24 alusta eikä vielä valmistumisen jälkeen lukuvuonna 2022-23. Tällöin tilat uudessa Perkkaan koulussa riittävät. 

 

Vaihtoehtojen 1-3 tavoin väistötiloissa toimisi pääsääntöisesti kaksi vuosiluokkaa. Kahden vuosiluokan toimiminen samassa koulurakennuksessa mahdollistaisi luokkien välisen yhteistyön ja helpottaisi aineenopettajien lukujärjestysten rakentamista. Vuosiluokat eivät olisi kuitenkaan aina peräkkäisiä, mikä taas vaikeuttaisi osaltaan yhteistyötä.

 

 

Väistön kustannukset

 

Edellä mainituista vaihtoehdoista 1-3 aiheutuvat tilausbussi- ja matkakorttikustannukset koko väistöajalta ovat noin 350 000 euroa. Vaihtoehdossa 4 tilausbussikuljetuksia tulee enemmän, minkä lisäksi Monikon ruotsinkielisen koulun tiloja tarvitaan pidempään. Em. syistä johtuen tämän vaihtoehdon kustannukset olisivat noin 500 000 euroa.

 

Mikäli Kilon koululle hankittaisiin vastaavat siirtokoulutilat kuin Aarnivalkean koululle, olisi tarvittavien siirtokoulutilojen laajuus arviolta noin 4 000 m2, jolloin kustannukset 2,5 vuoden väistöajalta ovat Espoossa tyypillisesti noin 80 €/m2/kk eli yhteensä noin 9,6 M€.  Edellä oleva suuntaa antava laskelma osoittaa sen, että siirtokoulutiloja ei kannata hankkia näin lyhyeksi aikaa.  Aarnivalkean tapauksessa siirtokelpoisten koulutilojen ratkaisun takia varsinainen kouluhanke on lykätty ja siirtokelpoisten koulutilojen vuokra-aika tulee olemaan vähintään 5-10 vuotta. Kilon koulun tapauksessa sopimus vanhan koulun purkamisesta ja uuden rakentamisesta on jo tehty, eikä hanketta ole enää mahdollista lykätä.

 

Ehdotus perusopetuksen järjestämisestä 1.8.2021 lukien

 

Kilon koulun perusopetus ehdotetaan järjestettäväksi hankkeen aikana edellä mainitun vaihtoehdon 3 mukaisesti.

 

Oppilaille ja opettajille voidaan tehdä parempia lukujärjestyksiä ja yhteistyö luokka-asteiden välillä toimii paremmin, kun samassa toimipisteessä toimivat pääosin vierekkäiset luokka-asteet. Toisaalta halutaan välttää sitä, että ikäluokilla tulisi useita väistöpaikan vaihdoksia. Tässä vaihtoehdossa niitä tulee korkeintaan yksi ikäluokkaa kohden. Myös aiemmissa päätetyissä väistöissä. kuten Kuitinmäen alakouluosan ja Meritorin koulun väistöissä, on väistöpaikan vaihdoksia kesken väistön. Ehdotettu vaihtoehto hyödyntää myös tehokkaasti perusopetuksen vapaata tilakapasiteettia, eikä se aiheuta ylimäärisiä tilakustannuksia. Väistötilat pystytään pääosin, ensi lukuvuoden 3. luokkaa lukuun ottamatta, järjestämään Leppävaaran alueella tai sen välittömässä läheisyydessä. Monissa viime aikoina toteutetuissa väistöratkaisussa suuri osa oppilaista kulkee väistöön oman alueen ulkopuolelle, ja myös tältä osin väistöratkaisu on linjassa muiden koulujen viime aikoina toteutettujen ratkaisujen kanssa.

 

Perusteluina voidaan todeta vielä seuraavaa:

 

Lintumetsän koulun siirtokelpoiset tilat soveltuvat hyvin alkuopetukseen. Kyseiset tilat ovat Leppävaarassa sijaitsevista tiloista kauimpana, noin 5,6 kilometriä Kilon koululta, ja oppilaat ovat pieniä, jolloin koulumatkojen kulkeminen tilausbussilla on perusteltua.

 

Karhusuon koulu sijaitsee kaukana, noin 10 km päässä Kilon koululta, mutta matka tilausbussilla kestää noin 15 minuuttia ja se suuntautuu esimerkiksi aamuisin aamuruuhkan suuntaa vastaan. On perusteltua sijoittaa Karhusuolle vain yksi vuosiluokka, jotta tilat riittävät koulun omalle kasvavalle oppilasmäärälle.

 

Monikossa hyödynnetään tiloihin sijoittuvan ruotsinkielisen koulun vapaata kapasiteettia. Monikon tiloihin sijoittuu ensi ehdotetussa ratkaisussa ensi lukuvuonna yhteensä noin 860 oppilasta. Tilat on mitoitettu 1056 oppilaalle, joten ehdotettu oppilasmäärä mahtuu Monikkoon. Monikkoon sijoitettavien oppilaiden määrää on tarkoituksenmukaista pienentää lukuvuoden 2021-2022 jälkeen, jotta turvataan koulun oman alueen kasvavan oppilasmäärän mahtuminen lähikouluun. Etäisyys Kilon koululta Monikkoon on noin 3,8 kilometriä kevyen liikenteen reittejä myöten.

 

Perkkaan koulun vapaa kapasiteetti on järkevää hyödyntää väistötiloina esitetyn mukaisesti. Tilasuunnitelma on tehty huomioiden Perkkaan oman alueen kasvava oppilasmäärä. Etäisyys Kilon koululta Perkkaan uuteen kouluun on noin 4 kilometriä kevyen liikenteen reittejä myöten.

 

Laajalahden koulussa on korjauksen valmistuessa vapaata kapasiteettia, ja tämä kapasiteetti on tarkoituksenmukaista hyödyntää kuten muissakin kouluissa. Etäisyys Kilon koulusta Laajalahden kouluun on noin 3,1 kilometriä, joten väistöpaikka on myös melko lähellä. Mikäli Laajalahden koulun korjauksen valmistuminen viivästyy, tuodaan korvaava ehdotus lautakunnalle erikseen päätettäväksi.

 

Lausunnot

 

Ao. koulujen johtokuntien, henkilöstön ja oppilaskuntien lausunnot sekä huoltajille 2.12.2020 järjestetystä tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta laadittu muistio ovat oheismateriaalina.

 

Lausunnoissa sekä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa esitetyt vaihtoehdot muista tiloista eivät ole toteutettavissa ilman ylimääräisiä tilakustannuksia, eikä sellaisiin ole varauduttu talousarviossa. Espoossa on käytettävissä rajallisesti vapaata tilakapasiteettia, sillä samaan ajankohtaan osuu tähän hetkisen arvion mukaan 11 koulukorjauksista johtavaa väistötilannetta. Ehdotetulle väistöratkaisulle ei tästä johtuen ole juuri muita vaihtoehtoja, tai ne sijaitsisivat ehdotettua ratkaisua kauempana.

 

Veräjäpellon koulun siirtokelpoiset tilat eivät ole käytettävissä, sillä ne siirtyvät Vanttilaan kesällä 2021 eikä siirtoa ole mahdollista viivästyttää. Uusien siirtokelpoisten tilojen hankkiminen ei ole puolestaan perusteltua, sillä Espoossa vakiintuneen toimintatavan mukaan siirtokoulutiloja hankitaan vain silloin, jos niille on käyttöä vähintään viideksi vuodeksi eikä tällaisia tilakustannuksia ole myöskään talousarviossa. Peruskorjaus- tai uudishankkeiden on myös todettu usein viivästyvän tilanteissa, joissa siirtokelpoisiin tiloihin on päädytty. Kilon koulun osalta PPP-hankkeen sopimus on jo allekirjoitettu, joten hankkeen viivästäminen ei ole mahdollista. Espoon kristillisen koulun tilat eivät ole vapautumassa vielä kesällä 2021, vaan vasta vuoden 2021 lopussa, eikä ylimääräisiin vuokrakustannuksiin ole varauduttu.

 

Kilonpuiston yläkoululaisten siirtäminen Kutojantien tiloihin ja Kilon koulun oppilaiden sijoittaminen Kilonpuistoon ei ole mahdollista, sillä Espoossa omaksutun ratkaisulinjan ja vakiintuneen toimintatavan mukaan muiden kuin väistävän koulun oppilaita ei siirretä. Lisäksi, Kutojantien väistötiloja on suunniteltu muun koulun väistötiloiksi, ja mikäli Kutojantien tilat varattaisiin Kilonpuiston koululle, toisen väistävän koulun oppilaita pitäisi sijoittaa Leppävaaran alueelle käyttämättä jääviin tiloihin. Tämä merkitsisi pidempiä koulumatkoja.

 

Espoossa on jo pitkään ollut käytäntönä, että uuden tai peruskorjatun koulun vapaata tilakapasiteettia käytetään muiden koulujen väistötarpeisiin. Tästä periaatteesta luopuminen tarkoittaisi merkittäviä ylimääräisiä tilakustannuksia. Muualta ei tiloja ole hankittu, jos oppilaat on voitu sijoittaa hyödyntämällä omaa vapaata kapasiteettia. Ao. koulujen vapaata tilakapasiteettiä ei ole myöskään tarkoituksenmukaista jättää vapaaksi lausunnoissa esitetyllä tavalla.

 

 

 

Päätöshistoria

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 16.02.2021 § 31

 

 

Päätösehdotus Perusopetuslinjan päällikkö Salonen Ilpo

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että Kilon koulun perusopetus järjestetään 1.8.2021 lukien tilapäisissä opetuksen järjestämiseen soveltuvissa tiloissa selostusosaan kirjatun vaihtoehdon 2 mukaisesti.

 

 

Käsittely 

 Puheenjohtaja Niemisen kannattamana teki seuraavan pöydällepanoehdotuksen:             

 

"Pöydällä oloaikana selvitetään vielä mahdollisuudet järjestää väistö siten, ettei yhdellekään vuosiluokalle tule useita väistöjä."

 

Lintunen teki seuraavan palautusehdotuksen: 

 

"Esitys palautetaan valmisteluun siten, että yhdellekään vuosiluokalle tule väistön aikana enempää kuin kaksi väistötilaa. Samalla laaditaan siirtotilasuunnitelma, jolla väistön aikaiset tilavaihdot voidaan kaikissa vuosiluokissa vähentää yhteen joko siirto- tai muiden tilojen yhteyteen. Suunnitelmaan tulee sisältyä esitys erilaisista vaihtoehdoista suunnitelman kustannusten kattamiseksi".

 

Walls teki seuraavan palautusehdotuksen:

 

"Lautakunta päättää palauttaa esityksen uudelleen valmisteluun siten, että yhtenä Kilon koulun väistösuunnitelman vaihtoehtona virkamiesesitykselle olisi siirtotilojen hyödyntäminen Kilon/Keran alueella, joka voidaan toteuttaa minikilpailutuksella, mahdollisimman kustannustehokkaasti ja nopeallakin aikataululla, hyödyntäen mm. jo saatuja tarjouksia siirtokelpoisista tiloista. Lautakunta pyytää sivistystoimea toimimaan asiassa pikaisesti yhteistoiminnassa siirtotiloja tarjonneiden yritysten, Tilapalveluiden ja koulun kanssa."

 

Wanne, puheenjohtajan kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen:

 

"Lautakunnalle tuodaan esitys varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja 2.asteen opetuksen tilojen väistöperiaatteiden päivittämiseksi."

 

Puheenjohtaja totesi Lintusen sekä Wallsin ehdotusten raukeavan kannattamattomina.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus hyväksyä. Koska sitä ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Lisäksi puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Wannen lisäysehdotus hyväksyä. Koska sitä ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti jättää asian pöydälle.

Pöydällä oloaikana selvitetään vielä mahdollisuudet järjestää väistö siten, ettei yhdellekään vuosiluokalle tule useita väistöjä.

Lisäksi lautakunta pyysi, että sille tuodaan esitys varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja 2.asteen opetuksen tilojen väistöperiaatteiden päivittämiseksi.

 

 

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 03.02.2021 § 17

 

 

Päätösehdotus Perusopetuslinjan päällikkö Salonen Ilpo

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että Kilon koulun perusopetus järjestetään 1.8.2021 lukien tilapäisissä opetuksen järjestämiseen soveltuvissa tiloissa selostusosaan kirjatun vaihtoehdon 2 mukaisesti.

 

 

Käsittely 

Puheenjohtaja Pinja Niemisen kannattaman teki seuraavan pöydällepanoehdotuksen:

 

"Pöydällä oloaikana selvitetään vanhempien esille nostama parakkivaihtoehto sekä mahdollisesti muita vaihtoehtoja kustannusvaikutuksineen Kilon koulun väistötilaksi."

 

Walls teki seuraavan palautusehdotuksen:

 

"Lautakunta päättää palauttaa esityksen uudelleen valmisteluun siten, että yhtenä Kilon koulun väistösuunnitelman vaihtoehtona voisi olla myös siirto-/väistötilojen hyödyntäminen Kilon/Keran alueella mahdollisimman kustannustehokkaasti mm. jo saadun siirtotilatarjouksen pohjalta. Lautakunta pyytää sivistystoimea toimimaan asiassa pikaisesti yhteistoiminnassa Tilapalveluiden ja koulun kanssa."

 

Puheenjohtaja totesi Wallsin ehdotuksen raukeavan kannattamattomana.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus hyväksyä. Koska sitä ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

 

 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti jättää asian pöydälle.

Pöydällä oloaikana selvitetään vanhempien esille nostama parakkivaihtoehto sekä mahdollisesti muita vaihtoehtoja kustannusvaikutuksineen Kilon koulun väistötilaksi.

 

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 20.01.2021 § 7

 

 

Päätösehdotus Perusopetuslinjan päällikkö Salonen Ilpo

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että Kilon koulun perusopetus järjestetään 1.8.2021 lukien tilapäisissä opetuksen järjestämiseen soveltuvissa tiloissa selostusosaan kirjatun ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Käsittely 

Koski, Pinja Niemisen ja Wallsin kannattamana teki seuraavan palautusehdotuksen:

 

"Lautakunta esittää huolen siitä, että esityksen mukaan osalla oppilaista koulun sijainti muuttuisi useamman kerran väistön aikana. Lautakunta palauttaa Kilon koulun väistösuunnitelman uudelleen valmisteluun ja pyytää esityksen, jossa on mahdollisimman vähän koulujen vaihtoja väistön aikana."

 

Walls teki seuraavan palautusehdotuksen:

 

"Lautakunta päättää palauttaa esityksen uudelleen valmisteluun siten, että väistösuunnitelmaa päivitetään vähintäänkin siltä osin, että muutokset eri väistökouluihin tasapainotetaan eri vuosiluokkien kesken, jotta ne eivät kohdistuisi kohtuuttomalla painolla tiettyihin vuosiluokkiin. Muutokset väistöjen kokonaismäärän vähentämisessä olisivat myös lasten edun, kasvun, kehityksen ja jaksamisen turvaamisen kannalta tärkeitä ja toivottavia."

 

Walls peruutti palautusehdotuksensa.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Kosken palautusehdotus hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti palauttaa asian.

Lautakunta esitti huolen siitä, että esityksen mukaan osalla oppilaista koulun sijainti muuttuisi useamman kerran väistön aikana. Lautakunta palautti Kilon koulun väistösuunnitelman uudelleen valmisteluun ja pyysi esityksen, jossa on mahdollisimman vähän koulujen vaihtoja väistön aikana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa