Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 20.01.2021/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


6501/12.01.01/2020

 

 

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 20.01.2021 § 7

 

 

§ 7

Kilon koulun perusopetuksen järjestäminen 1.8.2021 lukien

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Nurmi Juha

Kotiniemi Kari
Sirviö Jemina

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Perusopetuslinjan päällikkö Salonen Ilpo

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että Kilon koulun perusopetus järjestetään 1.8.2021 lukien tilapäisissä opetuksen järjestämiseen soveltuvissa tiloissa selostusosaan kirjatun ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Käsittely 

Koski, Pinja Niemisen ja Wallsin kannattamana teki seuraavan palautusehdotuksen:

 

"Lautakunta esittää huolen siitä, että esityksen mukaan osalla oppilaista koulun sijainti muuttuisi useamman kerran väistön aikana. Lautakunta palauttaa Kilon koulun väistösuunnitelman uudelleen valmisteluun ja pyytää esityksen, jossa on mahdollisimman vähän koulujen vaihtoja väistön aikana."

 

Walls teki seuraavan palautusehdotuksen:

 

"Lautakunta päättää palauttaa esityksen uudelleen valmisteluun siten, että väistösuunnitelmaa päivitetään vähintäänkin siltä osin, että muutokset eri väistökouluihin tasapainotetaan eri vuosiluokkien kesken, jotta ne eivät kohdistuisi kohtuuttomalla painolla tiettyihin vuosiluokkiin. Muutokset väistöjen kokonaismäärän vähentämisessä olisivat myös lasten edun, kasvun, kehityksen ja jaksamisen turvaamisen kannalta tärkeitä ja toivottavia."

 

Walls peruutti palautusehdotuksensa.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Kosken palautusehdotus hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti palauttaa asian.

Lautakunta esitti huolen siitä, että esityksen mukaan osalla oppilaista koulun sijainti muuttuisi useamman kerran väistön aikana. Lautakunta palautti Kilon koulun väistösuunnitelman uudelleen valmisteluun ja pyysi esityksen, jossa on mahdollisimman vähän koulujen vaihtoja väistön aikana.

 

 

Selostus 

Kilon koulun nykyinen rakennus puretaan ja tilalle rakennetaan uusi neljäsarjainen koulu, jossa on tilat kuudelle pienryhmälle. Hanke toteutetaan ns. PPP-mallilla (Public-Private-Partnership). Hanke alkaa purkutöillä kesällä 2021 ja sen jälkeen käynnistyy rakentaminen. Uudisrakennus otetaan suunnitelman mukaan käyttöön vuoden 2024 alusta alkaen. Kilon koulun perusopetus on järjestettävä hankkeen aikana muualla.

 

Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö on kartoittanut opetustoimen käytössä olevaa vapaata tilakapasiteettia ja valmistellut sen pohjalta kaksi jäljempänä esitettyä vaihtoehtoa perusopetuksen järjestämisestä ja koulumatkajärjestelyistä.

 

Vaihtoehto 1

 

Kilon koulun perusopetus järjestetään hankkeen (väistön) aikana hyödyntäen seuraavia tiloja:

-          Lintumetsän koulun siirtokoulutilat (koko väistöaika)

-          Monikon eli Leppävaaran koulukeskuksen vapaa kapasiteetti (lukuvuosina 2021-22 ja 2022-2023)

-          Karhusuon koulun vapaa kapasiteetti (lukuvuonna 2021-2022)

-          Perkkaan koulun vapaa kapasiteetti (syksystä 2022 alkaen)

-          Laajalahden koulun vapaa kapasiteetti (syyslukukaudella 2023)

 

Oppilaat jakautuvat em. tiloihin seuraavasti:

-          Vuosiluokkien 1-2 oppilaat opiskelevat koko väistön ajan Lintumetsän koulun siirtokoulutiloissa (Lintumetsäntie 10). Oppilaat kulkevat Lintumetsään Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

 

-          Vuosiluokan 3-4 oppilaat opiskelevat lukuvuonna 2021-2022 Karhusuon koulun tiloissa (Karhuniitynkuja 3). Oppilaat kulkevat kouluun Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

 

-          Vuosiluokkien 5-6 oppilaat opiskelevat Monikossa eli Leppävaaran koulukeskuksessa (Veräjäpellonkatu 2) lukuvuoden 2021-2022 ajan. Lukuvuonna 2022-2023 Monikossa opiskelevat vuosiluokan 6 oppilaat. Oppilaat kulkevat Monikkoon julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Monikkoon on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

-          Vuosiluokat 3-5 opiskelevat lukuvuonna 2022-2023 ja vuosiluokat 3-4 syksyllä 2023 uuden Perkkaan yhtenäisen peruskoulun tiloissa (Majurinkatu 6-8). Oppilaat kulkevat julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Perkkaalle on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

-          Vuosiluokkien 5-6 oppilaat opiskelevat syksyllä 2023 Laajalahden koulun tiloissa (Elisenvaarankuja 9). Oppilaat kulkevat kouluun julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Laajalahteen on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

Yhteenveto:

 

Väistötila

2021-2022

2022-2023

Syksy 2023

Karhusuon koulu

3-4 lk

 

 

Laajalahden koulu

 

 

5-6 lk

Lintumetsän koulu

1-2 lk

1-2 lk

1-2 lk

Monikko

5-6 lk

6 lk

 

Perkkaan koulu

 

3-5 lk

3-4 lk

 

Tässä vaihtoehdossa väistötiloissa toimisi pääsääntöisesti kaksi vuosiluokkaa. Kahden vuosiluokan toimiminen samassa koulurakennuksessa mahdollistaisi luokkien välisen yhteistyön ja helpottaisi aineenopettajien lukujärjestysten rakentamista.

 

Vaihtoehto 2

 

Kilon koulun perusopetus järjestetään hankkeen (väistön) aikana hyödyntäen seuraavia tiloja:

-          Lintumetsän koulun siirtokoulutilat (koko väistöaika)

-          Monikon eli Leppävaaran koulukeskuksen vapaa kapasiteetti (lukuvuosina 2021-22 ja 2022-2023)

-          Karhusuon koulun vapaa kapasiteetti (lukuvuonna 2021-2022)

-          Perkkaan koulun vapaa kapasiteetti (syksystä 2022 alkaen)

-          Laajalahden koulun vapaa kapasiteetti (syyslukukaudella 2023)

 

Oppilaat jakautuvat em. tiloihin seuraavasti:

-          Vuosiluokkien 1-2 oppilaat opiskelevat koko väistön ajan Lintumetsän koulun siirtokoulutiloissa (Lintumetsäntie 10). Oppilaat kulkevat Lintumetsään Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

 

-          Vuosiluokan 3 oppilaat opiskelevat lukuvuonna 2021-2022 Karhusuon koulun tiloissa (Karhuniitynkuja 3). Oppilaat kulkevat kouluun Kilon koulun läheisyydestä lähtevällä tilausbussilla.

 

-          Vuosiluokkien 4-6 oppilaat opiskelevat Monikossa eli Leppävaaran koulukeskuksessa (Veräjäpellonkatu 2) lukuvuoden 2021-2022 ajan. Lukuvuonna 2022-2023 Monikossa opiskelevat vuosiluokan 6 oppilaat. Oppilaat kulkevat Monikkoon julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Monikkoon on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

-          Vuosiluokat 3-5 opiskelevat lukuvuonna 2022-2023 ja vuosiluokat 3-4 syksyllä 2023 uuden Perkkaan yhtenäisen peruskoulun tiloissa (Majurinkatu 6-8). Oppilaat kulkevat julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Perkkaalle on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

-          Vuosiluokkien 5-6 oppilaat opiskelevat syksyllä 2023 Laajalahden koulun tiloissa (Elisenvaarankuja 9). Oppilaat kulkevat kouluun julkista liikennettä hyödyntäen. Ne oppilaat, joiden koulumatka Laajalahteen on yli 3 kilometriä, saavat julkisen liikenteen matkakortin. Oppilaat voivat saada koulukuljetuksen (taksi) huoltajan erillisestä hakemuksesta, jos koulumatkaetuuden myöntämisedellytykset täyttyvät ko. oppilaan kohdalla.

 

Yhteenveto:

 

Väistötila

2021-2022

2022-2023

Syksy 2023

Karhusuon koulu

3 lk

 

 

Laajalahden koulu

 

 

5-6 lk

Lintumetsän koulu

1-2 lk

1-2 lk

1-2 lk

Monikko

4-6 lk

6 lk

 

Perkkaan koulu

 

3-5 lk

3-4 lk

 

Tässä vaihtoehdossa Karhusuon koulussa opiskelisi vuosiluokkien 3-4 oppilaiden sijaan vain vuosiluokan 3 oppilaita. Monikon ruotsinkielisestä koulusta saatujen lisätilojen johdosta Monikossa opiskelisi vuosiluokkien 5-6 oppilaiden lisäksi neljännen vuosiluokan oppilaita. Lisätilojen hyödyntäminen ei toisi Espoon kaupungille lisäkustannuksia, sillä sivistystoimi maksaa näistä vuokran joka tapauksessa. Kuten vaihtoehdossa 1, väistötiloissa toimisi pääsääntöisesti kaksi vuosiluokkaa mahdollistaen luokkien välisen yhteistyön ja helpottaen aineenopettajien lukujärjestysten rakentamista.

 

Koulujen ja huoltajien näkemykset

 

Ao. koulujen johtokuntia, henkilöstöä, oppilaskuntia ja Espoon nuorisotoimea on pyydetty antamaan ehdotuksesta lausuntonsa 15.12.2020 mennessä. Huoltajille on 2.12.2020 järjestetty tiedotus- ja keskustelutilaisuus. Lausunnot ja tilaisuudesta laadittu muistio ovat oheismateriaalina.

 

Yhteenveto näkemyksistä

 

Kilon koulun johtokunta ja henkilöstö eivät pidä ehdotettua ratkaisua kannatettavana. Johtokunnan ja henkilöstön yhteisenä näkemyksenä on, että Kilon koulun oppilaille tulee osoittaa väistötilat samasta paikasta ja lähempää nykyistä Kilon koulua. Lausunnoissa esitetään, että opetuskäytössä olevien tilojen hyödyntämistä Keran alueella selvitettäisiin tarkemmin ja tarkasteltaisiin yhtenäisen siirtokoulurakennuksen vaihtoehtoa (Leppävaarassa parhaillaan sijaitsevat parakit). Vaihtoehtoisesti ehdotusta tulee muuttaa lausunnoissa esitetyillä tavoilla kouluvaihtojen vähentämiseksi. Lisäksi, oppilashuoltohenkilöstön tilat on huomioitava väistösuunnitelmassa.

 

Kilon koulun oppilaskunta ei ole ottanut kantaa ehdotettavaan ratkaisuun, mutta esittää huolensa oppilaiden kulkemiseen, iltapäivätoiminnan järjestämiseen ja kouluvaihtoihin liittyen.

 

Karhusuon koulun johtokunta, henkilöstö ja oppilaskunta toivovat, Karhusuon koulun oppilasmäärän pysyvän kohtuullisena Kilon koulun väistöä suunniteltaessa ja pitävät siksi toimivampana vaihtoehtona, että koulun tiloissa toimisi ainoastaan Kilon koulun vuosiluokan 3 oppilaita lukuvuonna 2021-2022.

 

Laajalahden koulun johtokunta on ilmoittanut jättävänsä lausumatta ehdotuksesta. Koulun henkilöstö toteaa lausunnossaan vastustavansa suunnitelmaa siltä osin, kuin se koskee Kilon koulun opetusryhmien sijoittamista koulun tiloihin. Koulu on toiminut väistötiloissa syyslukukaudesta 2019 lähtien kahdessa eritoimipisteessä Kivimiehen koulun tiloissa Otaniemessä. Henkilöstö katsoo, ettei Laajalahden koulun yhtenäisen toimintakulttuurin luominen on mahdollista koulun takaisin omiin tiloihinsa palatessaan, jos tiloissa on muun koulun oppilaita. Henkilöstö ilmaisee myös huolensa koulun tilojen riittävyydestä. Koulun oppilaskunta ei kannata ehdotettua ratkaisua piha-alueiden ja luokkatilojen riittävyyden näkökulmasta. Lisäksi, kaverisuhteiden luominen muilta alueilta tuleviin lapsiin on haasteellista.

 

Leppävaaran koulun johtokunta, henkilöstö ja oppilaskunta eivät pidä ehdotettua ratkaisua kannatettavana. Johtokunta ja henkilöstö esittävät yhteisenä huolenaan Monikon tilojen riittävyyden suunnitteilla olevalle oppilasmäärälle. Leppävaaran ja Veräjäpellon koulujen yhdistyessä 1.8.2021 on myös haasteellista luoda uuden yhtenäisen peruskoulun toimintakulttuuria, jos tiloissa on kolmas koulu. Lausunnoissa esitetään, että Kilon koululle osoitettaisiin väistötilat Boställs skolanista. Vaihtoehtoisesti Veräjäpellon koulun siirtokelpoinen rakennus tulisi jättää paikoilleen ja osoittaa Kilon koulun väistötilaksi.

 

Lintumetsän koulun oppilaskunta kannattaa ehdotettua ratkaisua. Koulun johtokunta ja henkilöstö eivät sen sijaan kannata ehdotettua ratkaisua vaan näkevät väistötilanteen kuormittavan koulun henkilökuntaa ja opetusvälineistöä (esim. käsityöluokkien työkalut ja -koneet) sekä vaikuttavan oppilaiden koulupäivien rakenteeseen. Koulu on toiminut lähes 10 vuotta väistötilana muille kouluille. Ehdotetun ratkaisun toteutuessa, johtokunnan ja henkilöstön yhteisenä toiveena on, että Kilon koulun väistön loputtua Lintumetsän koulun väistötilat saataisiin koulun omaan käyttöön, tukemaan Lintuvaaran alueen lasten ja nuorten koulupolkua.

 

Perkkaanpuiston koulun johtokunta ei näe estettä toimia Kilon väistötilana lukuvuonna 2022-2023. Johtokunta esittää kuitenkin, että Kilon koulun oppilaat pyrittäisiin pitämään samoissa väistötiloissa kouluvaihtojen välttämiseksi siirtyessä vuosiluokalta seuraavalle. Koulun henkilöstö toivoo, että Perkkaan alueen oppilasmäärän kasvaminen huomioidaan tilojen riittävyyden ja oppilaiden turvallisuuden näkökulmasta. Johtokunnan ja henkilöstön yhteisenä näkemyksenä on lisäksi, että nykyisen Perkkaanpuiston koulun tilojen hyödyntämistä väistötilana selvitetään. Koulun oppilaskunta ei ole antanut ehdotuksesta lausuntoa.

 

Veräjäpellon koulun johtokunta ja henkilöstö eivät kannata ehdotettua ratkaisua tilojen riittävyyden ja toimivuuden näkökulmasta. Lisäksi, monet koulun oppilaista ovat olleet koko alakouluaikansa tilapäisissä väistötiloissa. Näille oppilaille tulisi mahdollistaa jo pysyvä kouluratkaisu. Leppävaaran ja Veräjäpellon koulujen yhdistyessä 1.8.2021 on myös haasteellista luoda uuden yhtenäisen peruskoulun toimintakulttuuria, jos tiloissa on kolmas koulu. Lausunnoissa esitetäänkin, että Veräjäpellon koulun siirtokelpoinen rakennus jätetään paikoilleen ja osoitetaan Kilon koulun väistötilaksi. Koulun oppilaskunta toivoo em. tavoin, että Veräjäpellon koulun siirtokelpoinen rakennus jätetään paikoilleen ja osoitetaan Kilon koulun väistötilaksi.

 

Ehdotus perusopetuksen järjestämisestä 1.8.2021 lukien

 

Kilon koulun perusopetus ehdotetaan järjestettäväksi hankkeen aikana edellä mainitun vaihtoehdon 2 mukaisesti.

 

Perustelut ehdotukselle

 

Ehdotettu vaihtoehto hyödyntää tehokkaasti perusopetuksen vapaata tilakapasiteettia, eikä se aiheuta ylimäärisiä tilakustannuksia. Lisäksi väistötilat pystytään pääosin, ensi lukuvuoden 3. luokkaa lukuun ottamatta, järjestämään Leppävaaran alueella tai sen välittömässä läheisyydessä. Monissa viime aikoina toteutetuissa väistöratkaisussa suuri osa oppilaista kulkee väistöön oman alueen ulkopuolelle, ja myös tältä osin väistöratkaisu on linjassa muiden koulujen viime aikoina toteutettujen ratkaisujen kanssa.

 

Lintumetsän koulun siirtokelpoiset tilat soveltuvat hyvin alkuopetukseen. Kyseiset tilat ovat Leppävaarassa sijaitsevista tiloista kauimpana, noin 5,6 kilometriä Kilon koululta, ja oppilaat ovat pieniä, jolloin koulumatkojen kulkeminen tilausbussilla on perusteltua.

 

Karhusuon koulu sijaitsee kaukana, noin 10 km päässä Kilon koululta, mutta matka tilausbussilla kestää noin 15 minuuttia ja se suuntautuu esimerkiksi aamuisin aamuruuhkan suuntaa vastaan. On perusteltua sijoittaa Karhusuolle vain yksi vuosiluokka, jotta tilat riittävät koulun omalle kasvavalle oppilasmäärälle.

 

Ehdotetussa ratkaisussa Monikossa hyödynnetään myös tiloihin sijoittuvan ruotsinkielisen koulun vapaata kapasiteettia. Monikon tiloihin sijoittuu ensi ehdotetussa ratkaisussa ensi lukuvuonna yhteensä noin 860 oppilasta. Tilat on mitoitettu 1056 oppilaalle, joten ehdotettu oppilasmäärä mahtuu Monikkoon. Monikkoon sijoitettavien oppilaiden määrää on tarkoituksenmukaista pienentää lukuvuoden 2021-2022 jälkeen, jotta turvataan koulun oman alueen kasvavan oppilasmäärän mahtuminen lähikouluun. Etäisyys Kilon koululta Monikkoon on noin 3,8 kilometriä kevyen liikenteen reittejä myöten.

 

Perkkaan koulun vapaa kapasiteetti on järkevää hyödyntää väistötiloina esitetyn mukaisesti. Tilasuunnitelma on tehty huomioiden Perkkaan oman alueen kasvava oppilasmäärä. Etäisyys Kilon koululta Perkkaan uuteen kouluun on noin 4 kilometriä kevyen liikenteen reittejä myöten.

 

Laajalahden koulussa on korjauksen valmistuessa vapaata kapasiteettia, ja tämä kapasiteetti on tarkoituksenmukaista hyödyntää kuten muissakin kouluissa. Etäisyys Kilon koulusta Laajalahden kouluun on noin 3,1 kilometriä, joten väistöpaikka on myös melko lähellä. Mikäli Laajalahden koulun korjauksen valmistuminen viivästyy, tuodaan korvaava ehdotus lautakunnalle erikseen päätettäväksi.

 

Espoossa on jo pitkään ollut käytäntönä, että uuden tai peruskorjatun koulun vapaata tilakapasiteettia käytetään muiden koulujen väistötarpeisiin. Tästä periaatteesta luopuminen tarkoittaisi merkittäviä ylimääräisiä tilakustannuksia. Muualta ei tiloja ole hankittu, jos oppilaat on voitu sijoittaa hyödyntämällä omaa vapaata kapasiteettia. Ao. koulujen vapaata tilakapasiteettiä ei ole myöskään tarkoituksenmukaista jättää vapaaksi lausunnoissa esitetyllä tavalla.

 

Espoossa on käytettävissä rajallisesti vapaata tilakapasiteettia, sillä samaan ajankohtaan osuu tähän hetkisen arvion mukaan 11 koulukorjauksista johtavaa väistötilannetta. Ehdotetulle väistöratkaisulle ei tästä johtuen ole juuri muita vaihtoehtoja, tai ne sijaitsisivat ehdotettua ratkaisua kauempana.

 

Lausunnoissa esitetyt vaihtoehdot muista tiloista eivät ole toteutettavissa ilman ylimääräisiä tilakustannuksia, eikä sellaisiin ole varauduttu talousarviossa. Veräjäpellon koulun siirtokelpoiset tilat eivät ole käytettävissä, sillä ne siirtyvät Vanttilaan kesällä 2021 eikä siirtoa ole mahdollista viivästyttää. Uusien siirtokelpoisten tilojen hankkiminen ei ole puolestaan perusteltua, sillä Espoossa vakiintuneen toimintatavan mukaan siirtokoulutiloja hankitaan vain silloin, jos niille on käyttöä vähintään viideksi vuodeksi eikä tällaisia tilakustannuksia ole myöskään talousarviossa.  Peruskorjaus- tai uudishankkeiden on myös todettu usein viivästyvän tilanteissa, joissa siirtokelpoisiin tiloihin on päädytty. Kilon koulun osalta PPP-hankkeen sopimus on jo allekirjoitettu, joten hankkeen viivästäminen ei ole mahdollista. Espoon kristillisen koulun tilat eivät ole vapautumassa vielä kesällä 2021, vaan vasta vuoden 2021 lopussa, eikä ylimääräisiin vuokrakustannuksiin ole varauduttu.

 

Lausunnoissa on ehdotettu myös Kilonpuiston yläkoululaisten siirtämistä Kutojantien tiloihin ja Kilon koulun oppilaiden sijoittamista näin vapautuviin tiloihin Kilonpuistoon. Tämä ehdotus on ongelmallinen kahdesta syystä: ensinnäkin, Espoossa valitun toimintalinjan mukaan ei tähän asti ole siirretty muiden kuin väistävän koulun oppilaita. Toiseksi, Kutojantien väistötiloja on suunniteltu muun koulun väistötiloiksi, ja mikäli Kutojantien tilat varattaisiin Kilonpuiston koululle, toisen väistävän koulun oppilaita pitäisi sijoittaa Leppävaaran alueelle käyttämättä jääviin tiloihin, mikä merkitsisi pidempiä koulumatkoja. 

 

 

Päätöshistoria

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa