Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 16.11.2020/Pykälä 161

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


5115/10.03.02/2020

 

 

 

Valtuusto 16.11.2020 § 161

 

 

§ 161

Valtuustoaloite Matinkylän entisen terveysaseman osoittamiseksi asukas- ja järjestökäyttöön pysyvästi tai väliaikaisesti asukastilana

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Taskinen Tapio

Laurila Mauri

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Maria Guzeninan ja 21 muun valtuutetun 9.9.2019 jättämään valtuustoaloitteeseen Matinkylän entisen terveysaseman osoittamiseksi asukas- ja järjestökäyttöön ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 

Käsittely Guzenina Sistosen ym. kannattamana teki seuraavan toivomuksen:

 

 "Valtuusto toivoo, että kaupunki jatkaa edelleen Matinkylän vanhan terveysaseman käyttötarkoituksen muutoksen selvittelyä ja selvittää edellytykset ryhtyä tarvittaviin kaavamuutos ja muihin toimiin, jotta rakennus voidaan ottaa asukas- ja yhteisötilaksi heti, kun sitä ei enää tarvita terveydenhuollon väistötilaksi."

 

Hopsu Tiina Elon ym. kannattamana teki seuraavan toivomuksen:

 

"Valtuusto toivoo, että tyhjilleen jäävien tilojen uudiskäyttöä pohdittaessa ja uusia asukastiloja suunniteltaessa varmistetaan tiloja myös järjestöjen käyttöön. Tärkeää on varmistaa korvaavat tilat EJY ry:n (Espoon järjestöjen yhteisö) toiminnalle. Käynnissä olevaa kaupungin tilakokeilua evaluoidaan ja sen kokemukset huomioidaan uusia tiloja suunniteltaessa."

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen tulleen hyväksytyksi yksimielisesti.

 

Sitten otettiin käsiteltäväksi toivomukset.

 

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Guzeninan toivomusehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta vastustettiin, puheenjohtaja totesi, että on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja ehdotti, että äänestyksessä ne, jotka kannattavat Guzeninan ehdotusta, äänestävät jaa ja ne, jotka vastustavat sitä, äänestävät ei. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.

 

Äänestyksessä valtuusto 34 äänellä 29 ääntä vastaan ja 11 äänestäessä tyhjää hyväksyi Guzeninan toivomusehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

 

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Hopsun toivomusehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen sen yksimielisesti.

 

 

Päätös

Valtuusto:
Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisäksi hyväksyttiin seuraavat toivomukset:

Valtuusto toivoo, että kaupunki jatkaa edelleen Matinkylän vanhan terveysaseman käyttötarkoituksen muutoksen selvittelyä ja selvittää edellytykset ryhtyä tarvittaviin kaavamuutos ja muihin toimiin, jotta rakennus voidaan ottaa asukas- ja yhteisötilaksi heti, kun sitä ei enää tarvita terveydenhuollon väistötilaksi.

Valtuusto toivoo, että tyhjilleen jäävien tilojen uudiskäyttöä pohdittaessa ja uusia asukastiloja suunniteltaessa varmistetaan tiloja myös järjestöjen käyttöön. Tärkeää on varmistaa korvaavat tilat EJY ry:n (Espoon järjestöjen yhteisö) toiminnalle. Käynnissä olevaa kaupungin tilakokeilua evaluoidaan ja sen kokemukset huomioidaan uusia tiloja suunniteltaessa.

 

 

Selostus Asia on jätetty pöydälle valtuuston kokouksessa 19.10.2020.

 

Kaupunginvaltuutettu Maria Guzenina ja 21 muuta valtuutettua esittävät aloitteessa, että kaupunki:

 

- selvittäisi mahdollisuudet osoittaa Matinkylän entinen terveysasema asukas- ja järjestökäyttöön pysyvästi tai väliaikaisesti asukastilana

- listaisi hyvät ja huonot puolet terveysaseman osoittamiselle asukastilaksi ja

- arvioisi kustannukset mitä terveysasema osoittaminen asukastilaksi aiheuttaisi

 

Matinkylän vanha terveysasema osoitteessa Matinkatu 1 on tyhjillään ja rakennukselle ei ole tällä hetkellä käyttötarkoitusta eikä myöskään lähitulevaisuuden osalta suunnitelmaa. Espoo tarinassa korostetaan asukas- ja asiakaslähtöisyyttä ja asukkaiden osallisuutta. Matinkylän alueella on Kylämaja -asukastilassa harrastetilaa ja Palvelutorilla kokoustiloja, mutta ko. tilat eivät riitä kasvavan asukasmäärän tarpeisiin. Matinkylä Seura ry on laatinut terveysasemaan liittyvän vetoomuksen, jotta Matinkylän entinen terveysasema otettaisiin asukas- ja järjestökäyttöön.

 

Nykytilanne:

 

Valtuustoaloite on jätetty 19.9.2019 ja sen vastinetta on valmistelu perhe- ja sosiaalipalveluissa alla olevan mukaisesti. Kevään aikana terveyspalvelujen tilatarpeissa on tapahtunut äkillisiä muutoksia, jotka vaikuttavat Matinkylän terveysaseman tulevaan käyttöön. Matinkylän terveysasemalla toimii tällä hetkellä koronanäytteenotto ja lisäksi sen käyttöönottoa valmistellaan terveysasematoiminnan ja suunterveydenhuollon väistötilaksi.

 

Koronapandemiaan liittyen Matinkylän terveysasemalla on aloittanut korona drive in- näytteenottopiste heinäkuussa. Elokuussa on näytteenottoa varten avattu toinen drive-in -kaista.

 

Espoonlahden terveysasemalla tapahtui 13.4.2020 2. krs:n hammashoitolan varastossa vesivahinko. Terveysasema suljettiin seuraavana päivänä ja tiloista siirtyi pois terveyspalvelujen vastaanottotoiminta (lääkärien ja hoitajien, suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen ja fysioterapian vastaanotot). Vesivahingon laajuuden ja aiemmin havaittujen peruskorjaustarpeiden vuoksi, valmistellaan Espoonlahden terveysaseman peruskorjausta. Osaan tiloista voidaan palata ja 17.8.2020 otetaan käyttöön suun terveydenhuollon ja avokuntoutuksen tiloja.

 

Terveyspalvelujen vastaanottotoimintaan tarvitaan väistötilaa ja Matinkylän terveysasemalla aloitetaan lääkärien ja hoitajien sekä suun terveydenhuollon vastaanottotoiminta syyskuun aikana. Tämän vuoksi valtuustoaloitteeseen liittynyttä aiempaa valmistelua ei voida edistää.

 

Aiempaa valmistelua:

 

Kaupungin Tilapalveluiden näkemys kyseisen kiinteistön tuleviin käyttömahdollisuuksiin

 

Matinkylän terveysasema sijaitsee keskeisellä paikalla Matinkylässä Y-tontilla 23033/4, joka on osoitteessa Matinkatu 1. Tontilla on myös siirtokelpoinen päiväkoti ja vanhempi rakennus vuokrattuna järjestölle Samaria rf. Lähialueella sijaitsee Mattlidens skol centrum, johon on alustavasti suunniteltu kehityshanketta, josta Espoo on kaavailut vuokraavansa tilaa. Mikäli hanke ei etene suunnitellusti, kaupungilla saattaa olla tarvetta terveysaseman tontille.

 

Matinkylän terveysasema on ollut kaksi vuotta tyhjänä. Tilapalvelut vastaa tilapankkiin kuuluvien kohteiden ylläpidosta ja kustannuksista sekä kehittämisestä. Ylläpitokustannukset ja poistot vuonna 2019 olivat 340teur e/vuosi. Eli 12,67e/m2/kk tyhjänä.

 

Talvella 2020 käynnistettiin selvitys kaupunkisuunnittelun, rakennusvalvonnan ja Tilapalveluiden kesken, jotta rakennus voitaisiin ottaa terveydenhoitokäytön lisäksi myös toimistokäyttöön.

 

Kiinteistöteknisesti alue on rakennuskiellossa viereisen kaava-alueen lohkaistua tontilta viipaleen katualuetta varten. Tämä estää tilan vuokraamisen muuhun kuin terveydenhuollon käyttöön, koska rakennuslupaa käyttötarkoituksen muutokseksi ei ole mahdollista saada. Rakennuskiellon purkaminen edellyttää tontilla asemakaavan muutosta, jonka kesto on useampia vuosia. Kevennetyn menettelyn mahdollisuuksia selvitetään edelleen. Sen tarkoitus olisi saada kohteelle toinen mahdollinen käyttötarkoitus terveydenhuollon lisäksi.

 

Matinkylän terveysaseman käyttöä on suunniteltu Espoonlahden terveysaseman mahdollisena väistökohteena. Espoonlahden terveysasemalla tapahtui huhtikuussa vesivahinko ja lisäksi Espoonlahden terveysaseman peruskorjausta ollaan ehdottamassa investointiohjelmaan nopealla aikataululla. Tilapalvelut priorisoisi tätä varausta ja kunnostaisi väistötarkoituksiin soveltuvaksi.

 

Sosiaali- ja terveystoimen näkemys järjestöjen tilatarpeisiin ja Matinkylän entisen terveysaseman kiinteistön käyttöön

 

Espoon kaupunki on mukana EU:n Active NGOs -projektissa, jossa vaihdetaan kokemuksia järjestöyhteistyön käytänteistä muiden eurooppalaisten kaupunkien kanssa. Active NGOs -projektissa kehitetään espoolaista toimintamallia, jonka tarkoituksena on toimia järjestöjen ja kaupungin yhteistyöalustana, tukea ja kouluttaa järjestöjä, nostaa esiin paikallisia ajankohtaisia asioita ja edesauttaa asukkaiden osallistumista kaupungin kehittämiseen. Samalla projekti on tilaisuus koko kaupungin järjestöstrategian laatimiseen eli mahdollisuus selvittää, mitä Espoo-tarina tarkoittaa järjestökentän osalta. Projekti koskee koko järjestökenttää ja kaupunkia poikkihallinnollisesti, mutta pääpainopisteenä on kotoutumista tukeva järjestötyö. Hankkeessa on yhdeksi erityiseksi kehittämiskohteeksi nostettu esiin juuri järjestöjen mahdollisuus saada kokoontumis- ja toimintatiloja esimerkiksi tyhjillään olevista kaupungin tiloista.

 

Tilayhteistyö kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ja järjestöjen yhteistyön osalta konkretisoituu tällä hetkellä siihen, että Matinkylän alueella toimii tällä hetkellä kaksi kaupungin kohdeavustusta toimintaansa saavaa järjestöä, Samaria ry /Ankkuri ja Kalliolan Setlementin ylläpitämä Kylämajan Asukastalo. Asukastalo toimii osoitteessa Matinkatu 7. Kylämaja on erittäin aktiivisessa alueen asukkaiden ja toimijoiden käytössä ja löytänyt paikkansa sen lähes 10 vuotisen historiansa aikana (vuonna 2019 n. 29 000 käyntiä). Samarian Ankkuri on erityisesti nyt korona  pandemian aikana ollut tärkeässä roolissa ruoka-avun jakajana. Kaiken kaikkiaan kasvava alue edellyttäisi asukastalotilojen laajentamista ja käyttömahdollisuuksien monipuolistamista monien eri yhdistysten käyttöön. Olennaista koko kaupungin näkökulmasta olisi se, että järjestöjen toimitilojen koordinoinnista ja hallinnoinnista vastaisi jokin tietty taho tai ainakin, että kokonaiskuva olisi jonkun tiedossa.

 

Eteläisen Espoon osalta on etsitty toimitiloja keskitetylle ruoka-aputoiminnalle. Tällä hetkellä kaksi suurinta ruoka-apujärjestöä toimii Espoon keskuksen välittömässä läheisyydessä ja niin kyseisen palvelun saavutettavuuden kuin logististen ratkaisujen näkökulmasta olisi järkevää saada Matinkylän alueelle jatkossa matalan kynnyksen kohtaamispaikan tilat, jotka mahdollistaisivat muun toiminnan ohella myös ruoka-aputoiminnan ja jonkinlaisena logistiikkakeskuksena toimimisen. Erityisesti korona -pandemian aikana ruokahuoltoa järjestettäessä ja koordinoitaessa yhdessä kaupungin ja järjestöjen kanssa on todettu, että keskitetyn logistiikan tarve on ilmeinen. Tilatarve olisi vähintään yksistään tälle toiminnalle n. 500   600 m2.

 

Matinkylän terveysasemalla on aloittanut korona drive in -näytteenottopiste heinäkuussa. Elokuussa on näytteenottoa varten avattu toinen drive in  kaista. Lisäksi terveyspalvelut suunnittelee yhdessä tilapalveluiden kanssa tilan mahdollisuuksia toimia väistönä Espoonlahden terveysaseman palveluille.

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen oli vammaisneuvoston käsittelyssä 9.6.2020 kokouksessa.

 

Aiemmat päätökset

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 23.4.2020 § 47

 

Päätösehdotus Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Mari Ahlström

 

Päätös Esittelijä poisti asian listalta.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 10.6.2020 § 67

 

Päätösehdotus Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Mari Ahlström

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Maria Guzeninan ja 21 muun valtuutetun 9.9.2019 jättämään valtuustoaloitteeseen Matinkylän entisen terveysaseman osoittamiseksi asukas- ja järjestökäyttöön ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely Värmälä Lehtosen kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

 

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Värmälän ehdotus hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sosiaali- ja terveyslautakunta yksimielisesti hyväksyneen sen.

 

Päätös Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

Asia jätettiin pöydälle.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8.2020 § 80

 

Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha Metso

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Maria Guzeninan ja 21 muun valtuutetun 9.9.2019 jättämään valtuustoaloitteeseen Matinkylän entisen terveysaseman osoittamiseksi asukas- ja järjestökäyttöön ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kaupunginhallitus 21.9.2020 § 303

 

Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha Metso

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Maria Guzeninan ja 21 muun valtuutetun 9.9.2019 jättämään valtuustoaloitteeseen Matinkylän entisen terveysaseman osoittamiseksi asukas- ja järjestökäyttöön ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus:

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Valtuusto 19.10.2020 § 151

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Maria Guzeninan ja 21 muun valtuutetun 9.9.2019 jättämään valtuustoaloitteeseen Matinkylän entisen terveysaseman osoittamiseksi asukas- ja järjestökäyttöön ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely Puheenjohtaja Mykkänen Guzeninan kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

 

Keskustelun pöydällepanosta päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko asia jättää yksimielisesti pöydälle. Koska pöydällepanoehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen sen yksimielisesti.

 

Päätös  Valtuusto:

Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.

 

 

Päätöshistoria

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa