Lisäselvitykset ja poikkeukset | Haetaan lupaa 6-kerroksisen asuinkerrostalon rakentamiseen Tapiolaan Kalevalantien varteen. Rakennukseen sijoittuu 40 asuntoa viidessä asuinkerroksessa. Aikaisempi toimistotalo on purettu tontilta luvalla 49-2020-1600-P.
ASEMAKAAVA Tontti kuuluu asuinkerrostalojen korttelialueeseen (AK). Sallittu kerrosluku on 6 kerrosta. Tontille saa rakentaa rakennuksen tai pihakannen alaisen, yksikerroksisen paikoituslaitoksen (aI/ma). Tontin eteläosa on asemakaavassa merkitty kansipihalle (map).
Tontin jätehuoltotilat, autopaikat, huoltoreitit, pelastustiet sekä hulevesiratkaisut saa kiinteistöjen välisin sopimuksin sijoittaa myös toiselle tontille.
Rakennusten massoittelun, julkisivujen jäsentelyn ja materiaalien tulee luontua Tapiolan valtakunnallisesti merkittävään ympäristöön. Rakennusten julkisivujen tulee olla pääosin valkoisia ja materiaalien kestäviä ja korkeatasoisia. Julkisivuissa tulee käyttää pääosin vaaleaa kiviaineista materiaalia. Rakennuksen ensimmäinen kerros tulee suunnitella jalankulku- ja oleskeluympäristöä silmällä pitäen, ja julkisivujen aukotukseen ja mittakaavaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Parvekkeet saa ulottaa rakennusalan ulkopuolelle korkeintaan 2,4 metriä.
Kansipihan ilmeen tulee olla vehreä. Kansipihalle tulee istuttaa pienpuita ja pensaita.
Rakennuksen tuloilma tulee ottaa ullakon tasolta ja sisäpihan puolelta.
Kortteli sijaitsee melualueella. Tontin länsi- ja pohjoissivuille on merkitty ääneneristysmerkintä 34 dB, mikä tarkoittaa, että ko. julkisivujen ulkoseinien, ikkunoiden ja muiden rakenteiden tulee täyttää tuon numeroarvon mukainen äänitason A-painotettu erotus. Leikki- ja oleskelualueet tulee sijoittaa rakennusten ja rakenteiden muodostamaan melukatveeseen siten että ulkoalueiden melun ohjearvot eivät ylity. Mikäli asunnon julkisivuun kohdistuu yli 65 dB päiväaikainen äänitaso, tulee asuntojen avautua myös hiljaisemman julkisivun suuntaan.
RAKENNUSOIKEUS Tontin asemakaavan mukainen rakennusoikeus koko asemakaavan alueella, mukaan lukien naapuritontti 12-87-8, on 5500 kem2 asuntokerrosalaa, sekä 100 kem2 kerho-, liike- ym. tilaa. Asemakaavaan merkityn rakennusoikeuden lisäksi saa rakentaa porrashuoneiden 20 m2 ylittävän osan kussakin kerroksessa edellyttäen, että tämä lisää porrashuoneen viihtyisyyttä ja luonnonvaloisuutta; asuntojen yhteiskäyttöisiä saunoja, pesuloita, kerhotiloja, teknisiä ja kiinteistönhoidon tiloja, varastoja ja väestönsuojia ja asunnon ulkopuoliset asunto- ja rakennuskohtaiset aputilat ja palvelueteiset kaikissa kerroksissa, kuitenkin niin, että niiden yhteen laskettu kerrosala on korkeintaan 20 % kaavassa osoitetusta rakennusoikeuden määrästä; rakennuksen ja pihakannen alaista pysäköintiä, sekä sähkönjakelun vaatimat muuntamotilat.
Asemakaavan mukaista rakennusoikeutta on käytetty hankkeessa yhteensä 2703 kem2. Yhteistiloja ja teknisiä tiloja on hankkeessa 269 m2 (10 %). Kokonaiskerrosala on 4208 kem2. Lisärakennusoikeutta on käytetty 1350 kem2. MRL 115 §:n mahdollistamaa ulkoseinäpaksuuden 250 mm ylittävää osuutta on 131 kem2, ja taloteknisiä kuiluja ja yleisiin tiloihin avautuvia teknisiä tiloja on asuinrakennuksessa yhteensä 24 kem2. Kortteliin jää käyttämätöntä asemakaavan mukaista rakennusoikeutta 2797 kem2, sekä kerho-, liike- ym. rakennusoikeutta 100 kem2.
RAKENNUSHANKE Rakennushanke on osa kahdelle tontille sijoittuvaa kahden asuinkerrostalon kokonaisuutta. Tontille 12-87-8 sijoittuva kaava-alueen toisen puolen hanke on pitkälle valmisteltu, mutta sitä koskevaa rakennuslupaa ei vielä voida käsitellä tontin rekisteröinnin keskeneräisyyden vuoksi. Hankkeen havainnepiirustuksissa on esitetty molemmat rakennukset.
Asunto-yhtiöiden yhteistilat sijaitsevat 1. kerroksessa katutasolla, sekä 2. kerroksen nivelosassa yhtiöiden välissä pihatasolla.
Asunnot sijaitsevat 2.-6. kerroksissa, ja niillä kaikilla on tilava etelän puoleinen parveke. Päädyistä sisään vedetty ylin 6. krs on varustettu myös osittain katetulla avoterassilla.
Rakennuksen julkisivut ovat pääosin valkoiseksi rapattuja, ja 6. kerroksessa puunsyykuvioitua julkisivulaminaattia. Pysäköintihallin julkisivut on tehty elementteinä valkobetonista.
Rakennus on teräsbetonirunkoinen ja pääosin elementtirakenteinen, välipohjat tehdään ontelolaatoista. Huoneistojen väliset seinät ovat teräsbetonia. Ilmanvaihto on huoneistokohtainen.
Kalevalantien tulossa olevien muutosten takia kevyen liikenteen väylän korkeusasema on nousemassa. Tontin ulkopuolelle, kaupungin alueelle sijoitetaan väliaikaisesti lyhyet luiskat hoitamaan sisäänkäyntien esteettömyys, kunnes Kalevalantien muutokset on toteutettu. Luiskille on haettu sijoituslupaa.
AUTOPAIKAT, POLKUPYÖRÄPAIKAT JA VÄESTÖSUOJA Asemakaavan mukaan asuintiloille on toteutettava 1 autopaikka / 95 kem2, kuitenkin vähintään 0,5 ap / asunto. Asemakaava edellyttää 29 autopaikan rakentamista. Autohalliin on sijoitettu 28 autopaikkaa, josta yksi on esteetön. Rasitepaikkana etelän puoleisen naapurin 12-87-3 LPA-tontilla sijaitsee yksi autopaikka. Lisäksi tontin 12-87-8 autopaikkoja sijoittuu hankkeen autohalliin rasitteena 12 kpl. Autohalliin ajo taas sijoittuu rasitteena tontin 12-87-8 puolelle.
Polkupyöräpaikkoja on toteutettava 1 pp / 30 kem2 tai vähintään 2 pp / asunto katetussa lukittavassa tilassa. Lisäksi tulee mahdollistaa pyöräpysäköintiä ulkona. Asemakaava edellyttää 90 polkupyöräpaikan sijoittamista sisätiloihin. Hankkeessa rakennetaan 78 polkupyöräpaikkaa, ja 12 pp-paikkaa sijoitetaan rasitteena tontin 12-87-8 puolelle.
Asemakaava edellyttää hankkeelta 54 m2 ja 72 henkilön VSS-paikkojen rakentamista. Väestönsuojat sijoittuvat rasitteena tontin 12-87-8 puolelle.
SELVITYKSET Asunnot ja yhteistilat ovat esteettömiä. Rakennukset ja piha-alue täyttävät esteettömyysmääräykset. Porrashuoneisiin ja asuntoihin on esteetön käynti sekä pihatasolta että pysäköintihallista. Hanke on esitelty esteettömyysasiamiehelle 23.11.2020, ja tämän tekemät huomautukset on huomioitu suunnitelmissa. Hankkeelle on laadittu erillinen kosteudenhallintaselvitys. Hankkeelle on laadittu alustava pintavesien ja hulevesien hallintasuunnitelma. Suunnitelmassa on laskelma hulevesien viivytyksestä. Hankkeesta on laadittu liikennemeluselvitys sekä selvitys rakennuksen ääniteknisestä toimivuudesta. Hanke on suunniteltu selvitysten ja ohjeiden mukaan. Lupahakemukseen on liitetty energiaselvitys ja -todistus, pohja- ja perustamistapaselvitys sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselle 7.10.2020 esitelty palotekninen suunnitelma.
TOIMIKUNTAKÄSITTELYT Kaupunkikuvatoimikunta on käsitellyt hanketta yhtenä kokonaisuutena tontin 49-12-87-8 kanssa 31.8.2020 ja puoltanut suunnitelmaa huomautuksin, jotka on otettu huomioon suunnitelmaa kehitettäessä.
Tekninen toimikunta ei ole kokoontunut koronapandemian vuoksi, eikä näin ollen ole voinut antaa lausuntoa. Teknisen ennakkoesittelyn asiakirjat on toimitettu, ja suunnitelmia on täydennetty rakennusvalvonnan antaman palautteen mukaisesti. Palotekninen suunnitelma on Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen hyväksymä.
RASITTEET JA YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS Hankkeelle on liitetty alustava, allekirjoitettu rasitesopimus viereiselle LPA-tontille sijoitettavista autopaikoista, sekä alustava yhteisjärjestelysopimus tonttien 12-87-7 ja 12-87-8 välisistä sitoumuksista yhteistilojen, autopaikkojen, ajoyhteyden, pp-paikkojen ym. järjestelyistä.
NAAPUREIDEN KUULEMINEN Hakija on tiedottanut hankkeesta naapureille, eikä heillä ole ollut huomautettavaa. MRL 133 § 3 momentin mukainen katselmus ei ole tarpeen. |
Esittelijän päätösehdotus | Ehdotuksen tekijä: Vs. rakennusvalvontajohtaja Pasi Timo
Lupa myönnetään. Rakennustyötä ei saa aloittaa ennen kuin on hyväksytty:
vastaava työnjohtaja | KVV-työnjohtaja | IV-työnjohtaja |
Ennen kunkin työvaiheen aloittamista on rakennusvalvontaviranomaiselle esitettävä:
rakennesuunnitelmat rakennelaskelmat salaojasuunnitelma pintavesisuunnitelma vesi- ja viemärisuunnitelmat ilmanvaihtosuunnitelmat lämpösuunnitelmat piha- ja istutussuunnitelmat |
Rakennustyön edistymisen mukaan pyydettävä seuraavat katselmukset:
paikan merkitseminen | pohjakatselmus | sijaintikatselmus | rakennekatselmus, suoritetaan vaiheittain, jotka määrätään aloituskokouksessa tai edellisellä työmaakäynnillä | vesilaitteiden katselmus | ilmanvaihtolaitteiden katselmus | lämmityslaitteiden katselmus | loppukatselmus, edellyttää rakennushankkeeseen ryhtyvän MRL 153 § mukaista ilmoitusta |
Muut ehdot:
Ennen rakentamista valmistelevien toimenpiteiden aloittamista on pidettävä talotekniikan aloituskokous. |
| Ennen rakentamista valmistelevien toimenpiteiden aloittamista on pidettävä aloituskokous, jossa on esitettävä työmaasuunnitelma ja kosteudenhallintasuunnitelma. |
| Asemakaavan mukaista hulevesien mitoitukseen / hallintaan liittyvää määräystä tontille tulee noudattaa myös työmaa-aikana. |
| Rakennustyömaa on rajattava koko rakennustyön ajan ja käytettävä riittäviä suoja-aitoja eri työvaiheiden turvallisuusvaatimusten mukaisesti. |
| Työmaavesien käsittelyssä on noudatettava Espoon kaupungin työmaavesiopasta |
| Rakennustyön aikana on pidettävä rakennustyön tarkastusasiakirjaa ja laadittava rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje. |
| Rakennushankkeelle on nimettävä kosteudenhallintakoordinaattori ennen aloituskokouksen järjestämistä. |
| Erityissuunnitelmien sähköisen tallentamisen jälkeen suunnittelijoiden on otettava yhteyttä alueen rakenne- ja lvi-insinööriin suunnitelmien esittelytavan sopimiseksi. |
| Rakennuksen ulkovaippa on toteutettava ympäristöstä johtuvien erityisten ääneneristysvaatimusten mukaisesti. Ääneneristävyyden vaatimustenmukaisuus on todennettava mittaamalla ennen rakennuksen käyttöönottoa. |
| Ennen rakennusten käyttöönottoa on esitettävä melutasomittaukset, joista käy ilmi, ettei ympäristöministeriön asetuksen mukaisia melutasoja ylitetä virkistykseen käytettävillä piha- ja oleskelualueilla. |
| Rakennuksen tulee kaikilta osiltaan olla valmis ja piha- ja pysäköintialueiden tulee olla asemapiirustuksen ja pihasuunnitelman mukaisesti toteutettuina ennen käyttöön hyväksymistä. Istutustöiden loppuunsaattamiselle voidaan antaa erillisen selvityksen perusteella enintään yhden vuoden määräaika. |
| Uudisrakennuksen käyttöönottoon mennessä on asemakaavan edellyttämät autopaikat oltava toteutettuina. |
| Pelastusteiden nostopaikkoineen tulee olla rakennettu ja merkitty ennen rakennuksen käyttöönottoa. |
| Ennen rakennuksen käyttöönottoa on pidettävä erityinen palotarkastus. |
| Ennen rakennuksen käyttöönottoa tulee olla tehtynä 25.11.2020 päivätyn yhteisjärjestelysopimuksen mukainen päätös yhteisjärjestelystä. |
| Ennen rakennuksen käyttöönottoa tulee perustaa rasitteina toista kiinteistöä rasittavat 16.10.2020 päivättyjen rasitesopimusten mukaiset oikeudet. |
| Rakennustyöt on tämän rakennusluvan perusteella aloitettava kolmen vuoden kuluessa luvan lainvoimaiseksi tulosta. Lupa raukeaa, mikäli luvan voimassaoloa ei jatketa oikeudellisten edellytysten niin salliessa. Työ on saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa rakennusluvan lainvoimaiseksi tulosta. Lupa raukeaa, mikäli luvan voimassaoloaikaa ei pidennetä luvan ollessa voimassa. |
| Opasteiden ja tunnusten on oltava valmiit käyttöönottokatselmukseen mennessä. |
|
|