Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 25



3844/10.03.01/2022

 

 

 

Valtuusto 27.02.2023 § 25

 

 

§ 25

Valtuustoaloite päiväkotien ulkoilualueiden varjopaikkojen valmistelemiseksi

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Martinsen Kimmo

 

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Jaana Vallen ym. 13.6.2022 tekemään valtuustoaloitteeseen päiväkotien ulkoilualueiden varjopaikkojen valmistelemiseksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Valtuusto:
Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus  

 Valtuustoaloite

 

Jaana Valle ja 26 muuta valtuutettua ovat jättäneet 13.6.2022 valtuustoaloitteen, jossa on esitetty, että päiväkotien varjotilanteet selvitettäisiin ja ryhdyttäisiin toimenpiteisiin, joilla päiväkotien ympärille ja/tai piha-alueille istutettaisiin puita tai jokin varjoa tuottava, etenkin niiden päiväkotien pihoihin, joissa varjoa ei ole.

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen

 

Päiväkotien pihojen suunnittelussa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan olevan puuston säilyttäminen sekä istutusten suunnittelussa myös uusien korvaavien, myöhemmin niiden kasvaessa pihalle varjoa tarjoavien puiden istuttaminen. Puiden istuttaminen ei kuitenkaan tarjoa lyhyellä aikavälillä ratkaisua ongelmaan, josta johtuen ensisijaisena ratkaisuna näissä ovat erilaiset varjostavat rakenteet.

 

Tilapalvelut-liikelaitos on selvittänyt tapauskohtaisesti varjostavien ratkaisujen mm. katosten toteuttamista päiväkotien pihoille

päiväkodeista ja kasvun ja oppimisen toimialalta saadun palautteen ja palvelupyyntöjen pohjalta.

 

Tilapalvelut-liikelaitos on kehittänyt ratkaisuun tyyppikatoksen, jollaisia pyritään mahdollisuuksien ja käytettävissä olevien resurssien puitteissa toteuttamaan niihin kohteisiin, joihin käyttäjätoimialalta on tullut tämän mukainen palvelupyyntö. Tyyppikatoksia on toteutettu investointiluonteisien pihojen peruskorjauksien yhteydessä vuodesta 2021 alkaen seuraaviin kohteisiin: Laaksolahden päiväkoti, Steinerkoulu, Niipperin päiväkoti, Kaitaanniityn päiväkoti ja Juvanpuiston lastentalo. Vuonna 2022 kevyitä aurinkopurjeita toteutettiin käyttäjäpalvelutyönä 15 päiväkotikohteeseen.

 

Pysyvien ratkaisujen toteuttaminen ei kuitenkaan ole kovin nopeaa, koska ne yleensä edellyttävät toimenpide- tai rakennuslupaa ja mikäli kaava ei tällaista mahdollista niin lisäksi poikkeamislupaa.

Myös kevyitä ratkaisuja on käytetty, niiden ongelmana on kuitenkin kestävyys ja käytettävyys sekä alttius ilkivallalle toiminnan ulkopuolisina aikoina.

 

Varjostavien elementtien toteuttamista päiväkotien pihoille edistetään jatkossakin saatujen palvelupyyntöjen ja resurssien puitteissa.

 

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 53

 

 

 

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

 

Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Jaana Vallen ym. 13.6.2022 tekemään valtuustoaloitteeseen päiväkotien ulkoilualueiden varjopaikkojen valmistelemiseksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely 

Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.

 

Päätös

Kaupunginhallitus:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Päätöshistoria

 

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Valtuustoaloite päiväkotien ulkoilualueiden varjopaikkojen valmistelemiseksi, Jaana Valle ja 26 valtuutettua

 

Tiedoksi