Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 340



11845/00.04.00/2021

 

 

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 340

 

 

§ 340

Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokoukseen 29.11.2022

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Heino Waltteri

 

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Mäkelä Jukka

 

Kaupunginhallitus nimeää Espoon kaupungin edustajaksi HSL:n vuoden 2022 syysyhtymäkokoukseen 29.11.2022 kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalon tai hänen määräämänsä ja antaa yhtymäkokousedustajalle toimiohjeeksi kokouksessa

1
kannattaa hallituksen esitystä merkitä tiedoksi hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan vuotta 2021 koskevan arviointikertomuksen johdosta

2
kannattaa hallituksen esitystä merkitä tiedoksi osavuosikatsaus 2/2022

3
kannattaa hallituksen esitystä korottaa vuoden 2022 sitovat toimintamenot 745 milj. euroon sekä muuttaa infrakorvauksiin varattua talousarviota Espoolle maksettavien infrakorvausten osalta niin, että Espoolle maksettavat infrakorvaukset vuonna 2022 ovat yhteensä 51,113 milj. euroa

4
kannattaa hallituksen esitystä hyväksyä talousarvio vuodelle 2023 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2025 sekä, että
- yhtymäkokous hyväksyy sitovat määrärahat ja tuloarviot vuodelle 2023 esityksen mukaan
- vuonna 2023 HSL ei maksa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä tai laskuta korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä
- vuonna 2023 HSL maksaa jäsenkunnille kuntakohtaisesta peruspääomaosuudesta PKS-omistajaohjauksen tavoitteiden mukaisesti 1,5 %:n korvauksen
- yhtymäkokous merkitsee tiedoksi tuottavuusohjelman toimenpiteet ja vaikutukset

5
esittää, että yhtymäkokous kehottaa kuntayhtymän hallitusta huomioimaan toiminnassaan Espoon toiminta- ja taloussuunnitelmasta antamassaan lausunnossa esittämät seuraavat huomiot:
- HSL:n on jatkettava toimintansa kehittämistä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa ja esiteltävä keinovalikoimaa omistajaohjaustavoitteisiin, kuten 50 %:n kuntakohtaiseen subventio-osuuteen, pääsemiseksi
- HSL:n tuottavuusohjelman toimenpide-ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta tulee arvioida yhteistyössä jäsenkuntien kanssa
- HSL:n tulee jatkossakin olla aktiivinen jäsenkuntiensa edunvalvoja suhteessa valtioon, jotta joukkoliikennetukia ohjattaisiin sinne, missä joukkoliikenteellä on hyvät edellytykset.

6
kannattaa kokouksessa muita hallituksen esityslistan mukaisia esityksiä.

 

Käsittely Laiho poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HSL:n hallituksen jäsenyys, HallL 28.1 § 5-kohta).

 

Partanen Guzeninan ym. kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen:

 

Muutetaan 5 kohta kuulumaan seuraavasti:

"esittää, että yhtymäkokous kehottaa kuntayhtymän hallitusta huomioimaan toiminnassaan Espoon toiminta- ja taloussuunnitelmasta antamassaan lausunnossa esittämät seuraavat huomiot:

- HSL:n on jatkettava toimintansa kehittämistä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa ja esiteltävä keinovalikoimaa omistajaohjaustavoitteisiin, kuten pitkällä tähtäimellä 50 %:n kuntakohtaiseen subventio-osuuteen, pääsemiseksi

- HSL:n talouden tasapainottamisen ensisijainen keino olisi matkustajamäärien kasvattaminen

- HSL:n tuottavuusohjelman toimenpide-ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta tulee arvioida yhteistyössä jäsenkuntien kanssa

- HSL:n tulee jatkossakin olla aktiivinen jäsenkuntiensa edunvalvoja suhteessa valtioon, jotta joukkoliikennetukia ohjattaisiin sinne, missä joukkoliikenteellä on hyvät edellytykset."

 

Partanen Guzeninan ym. kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen:

 

Uusi kohta: "Espoo haluaa, että HSL edistää sitä, että ruuhka-aikoina 3/4 metrolinjoista jatkaa Kivenlahteen aiemman kannan mukaisesti."

 

Partanen Guzeninan ym. kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen:

 

Uusi kohta: "Espoo haluaa, että jatkossakin säilytetään maksuttomat koululaisryhmien matkat."

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muutosehdotus, jota on vastustettu ja jonka johdosta on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 9 äänellä 5 ääntä vastaan yhden ollessa poissa hylänneen Partasen muutosehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

 

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Partasen ensimmäinen lisäysehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

 

Puheenjohtaja totesi, että Partasen toista kannatettua lisäysehdotusta on vastustettu, joten sen johdosta on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 7 äänellä 7 ääntä vastaan yhden ollessa poissa ja puheenjohtajan äänen ratkaistessa hylänneen Partasen toisen lisäysehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Päätös

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus nimeää Espoon kaupungin edustajaksi HSL:n vuoden 2022 syysyhtymäkokoukseen 29.11.2022 kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalon tai hänen määräämänsä ja antaa yhtymäkokousedustajalle toimiohjeeksi kokouksessa

1
kannattaa hallituksen esitystä merkitä tiedoksi hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan vuotta 2021 koskevan arviointikertomuksen johdosta

2
kannattaa hallituksen esitystä merkitä tiedoksi osavuosikatsaus 2/2022

3
kannattaa hallituksen esitystä korottaa vuoden 2022 sitovat toimintamenot 745 milj. euroon sekä muuttaa infrakorvauksiin varattua talousarviota Espoolle maksettavien infrakorvausten osalta niin, että Espoolle maksettavat infrakorvaukset vuonna 2022 ovat yhteensä 51,113 milj. euroa

4
kannattaa hallituksen esitystä hyväksyä talousarvio vuodelle 2023 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2025 sekä, että
- yhtymäkokous hyväksyy sitovat määrärahat ja tuloarviot vuodelle 2023 esityksen mukaan
- vuonna 2023 HSL ei maksa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä tai laskuta korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä
- vuonna 2023 HSL maksaa jäsenkunnille kuntakohtaisesta peruspääomaosuudesta PKS-omistajaohjauksen tavoitteiden mukaisesti 1,5 %:n korvauksen
- yhtymäkokous merkitsee tiedoksi tuottavuusohjelman toimenpiteet ja vaikutukset

5
esittää, että yhtymäkokous kehottaa kuntayhtymän hallitusta huomioimaan toiminnassaan Espoon toiminta- ja taloussuunnitelmasta antamassaan lausunnossa esittämät seuraavat huomiot:
- HSL:n on jatkettava toimintansa kehittämistä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa ja esiteltävä keinovalikoimaa omistajaohjaustavoitteisiin, kuten 50 %:n kuntakohtaiseen subventio-osuuteen, pääsemiseksi
- HSL:n tuottavuusohjelman toimenpide-ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta tulee arvioida yhteistyössä jäsenkuntien kanssa
- HSL:n tulee jatkossakin olla aktiivinen jäsenkuntiensa edunvalvoja suhteessa valtioon, jotta joukkoliikennetukia ohjattaisiin sinne, missä joukkoliikenteellä on hyvät edellytykset.

6
kannattaa kokouksessa muita hallituksen esityslistan mukaisia esityksiä.

7
Espoo haluaa, että HSL edistää sitä, että ruuhka-aikoina 3/4 metrolinjoista jatkaa Kivenlahteen aiemman kannan mukaisesti.

 

Selostus Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on 14.11.2022 käyttänyt otto-oikeuttaan kaupunginhallituksen konsernijaoston 14.11.2022 § 79 päätökseen.

 

Syysyhtymäkokous

 

HSL:n syysyhtymäkokous pidetään 29.11.2022 klo 11:00 alkaen sähköisenä kokouksena ja/tai HSL:n toimitiloissa osoitteessa Opastinsilta 6 A, Helsinki (kokoustila Luottamus). Kokouksen esityslista on oheismateriaalina.

 

Yhtymäkokouksessa käsitellään HSL:n hallituksen esitys toiminta- ja taloussuunnitelmaksi 2023-2025. Lisäksi yhtymäkokouksessa käsitellään lausunnon antaminen yhtymäkokoukselle tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomuksen johdosta, osavuosikatsaus 2/2022, vuoden 2022 talousarvion muuttaminen, eron myöntäminen hallituksen jäsenelle ja uuden hallituksen jäsenen valinta sekä hallituksen varajäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja uuden hallituksen varajäsenen valinta.

 

Osavuosikatsaus 2/2022

 

Kuluneen vuoden lipputulojen kehitys on koronan vuoksi romahtaneiden matkustajamäärien hitaan palautumisen vuoksi edelleen epävarmalla pohjalla. Matkustajamäärien ennustetaan jäävän 304,2 milj. nousuun (TA 306 milj. nousua) ja ne jäävät ennusteessa vuoden 2019 tasosta -23,4 %. Lipputulojen arvioidaan kehittyvän hieman talousarviota paremmin ja olevan 309,6 milj. euroa (TA 298,1 milj. euroa). Polttoaineiden ja sähkön hintojen raju nousu on tuonut talouden näkymiin uuden riskitekijän. Ennusteessa yhtymäkokouksen kuntayhtymälle hyväksymä sitova kuluerä "toimintamenot yhteensä" tuleekin ylittymään ja tämän johdosta yhtymäkokoukseen on valmisteltu talousarvion muutosesitys.

 

Ennusteessa toimintatuottojen arvioidaan olevan vuositasolla 820,9 milj. euroa, 65,5 milj. euroa (+8,7 %) yli talousarvion. Talousarvion ylittyminen johtuu Traficomin syyskuussa 2022 myöntämästä yhteensä 49,2 milj. euron ylimääräisestä valtion koronatuesta ja tuesta nousseisiin liikennöintikustannuksiin, joita ei oltu talousarviossa huomioitu. Myös lipputuloja arvioidaan kertyvän 309,6 milj. euroa eli 11,5 milj. euroa (+3,9 %) talousarviossa arvioitua enemmän. Lipputulot jäävät kuitenkin edelleen 73,5 milj. eurolla vuoden 2019 tasosta (19,2 %). Matkustajamäärien arvioidaan jäävän 304,2 milj. nousuun, kun vuonna 2019 tehtiin vielä 396,9 milj. nousua.

 

Toimintakulujen arvioidaan kasvavan 745,6 milj. euroon ja ylittävän talousarvio 14,6 milj. eurolla (+2,0 %). Toimintakuluista 71 % on liikennöitsijöille operoinnista maksettavia korvauksia, joiden arvioidaan ylittävän talousarvio 16,3 milj. eurolla (+3,2 %). Liikennöintiä on sopeutettu sopimusten sallimissa puitteissa, ja samalla liikenteen palvelutaso on kuitenkin pyritty säilyttämään. Toisaalta erityisesti polttoaineiden ja muun energian hinnan nopea nousu kasvattaa liikennöinnin kustannuksia merkittävästi. Ennuste bussiliikenteen kustannustason muutokselle on 9,5 %, kun talousarviossa varauduttiin 2,5 % kustannustason kasvuun.

 

Edellä mainituista valtion tuista ja lipputuloennusteesta johtuen tilikauden tuloksen arvioidaan olevan 56,9 milj. euroa ylijäämäinen, kun talousarviossa oli varauduttu 6,7 milj. euron ylijäämään. Ylijäämäisellä tuloksella katetaan koronan akuutissa tilanteessa nostetun talousarviolainan lyhennyksiä ja varaudutaan tulevien vuosien kustannusten nousuun. Alustavassa talousarviosuunnitelmassa HSL:n toimintamenot kasvavat vuonna 2023 reilulla 100 milj. eurolla verrattuna tämän vuoden ennusteeseen. Lainakanta elokuun lopulla on 42,1 milj. euroa. Uutta talousarviolainaa ei ennusteen mukaan tänä vuonna tarvitse nostaa.

 

Investointimenojen arvioidaan olevan koko vuonna 16,2 milj. euroa. Investointien ennustetaan alittavan talousarvion 10,5 milj. eurolla. Alitus johtuu pääosin lukijalaitehankintojen siirtymisestä tuleville vuodelle.

 

Vuoden 2022 talousarvion muuttaminen

 

Hyväksyessään kokouksessaan 30.11.2021 HSL:n vuoden 2022 talousarvion yhtymäkokous päätti, että sitovia määrärahoja talousarviossa ovat toimintamenot ja investointimenot. Lisäksi kuntaosuudet on yhtymäkokouksen päättämä sitova tuloarvio. Talousarvion muuttamisesta päättää yhtymäkokous.

 

Jäsenkunnat laskuttavat HS:ltä erillisillä sopimuksilla joukkoliikenteen käyttöön osoitetusta joukkoliikenneinfraomaisuudesta käyttökorvausta. Erillisessä infrasopimuksessa määritellään, että kuntayhtymältä laskutettava ja edelleen HSL:n tuloilla katettava infrakorvaus perustuu HSL:n talousarvioon. Infrasopimuksessa määritellään myös, että mikäli vuoden aikana tulee tietoon huomattavia muutoksia jl-infrakorvauksen suuruuteen, käsitellään muutokset HSL:ssä talousarviomuutoksena. Aikataulu metron liikennöinnin jatkolle Kivenlahteen on tarkentunut ja aloitusajankohdan tarkentumisen myötä tulee myös tarkastaa talousarvio infrakorvausten osalta.

 

Toimintamenojen sitovaa menoarviota tälle vuodelle ehdotetaan nostettavaksi yhtymäkokouksen hyväksymästä 731,0 milj. eurosta 745,0 milj. euroon. Arvion mukaan toimintamenot tulevat ylittymään tänä vuonna yhteensä noin 13,4 milj. eurolla. Ylitys johtuu nopeasti kasvaneista polttoaineiden hinnoista, jotka kasvattavat erityisesti bussiliikenteen operointikustannuksia ennusteen mukaan 18,0 milj. eurolla. Junaliikenteen kalustokorvauksiin liittyvien erien korkokustannusten arvioidaan kasvattavan talousarvioon varattuja kustannuksia noin 1,0 milj. eurolla. Infrakorvausten tarkastaminen alentaa toimintamenoja 5,6 milj. eurolla.

 

Metrojunat alkavat liikennöidä Espoossa Kivenlahteen 3.12.2022. Joukkoliikenneinfraa koskevien sopimusten lähtökohtana on, että HSL maksaa uudesta infrasta seuraavan täyden kuukauden alusta uuden infran käyttöönotosta alkaen. Espoo voi siten laskuttaa metron jatkeen osan infrakorvauksia HSL:ltä tammikuusta 2023 alkaen. Talousarviossa oli varauduttu maksamaan Espoolle infrakorvauksia jo loppuvuoden 2022 osalta metron jatkeen käytöstä 5,548 milj. euroa ja Espoonlahden bussiliikenteen terminaalin kustannuksista 0,089 euroa eli yhteensä 5,637 milj. euroa korvauksia, joita ei vuodelta 2022 vielä voida maksaa. Espoo ei ole laskuttanut näitä käyttökorvauksia vuoden 2022 aikana.

 

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2023-2025

 

Perussopimuksen 11 §:n mukaan talousarviosta ja -suunnitelmasta tulee päättää viimeistään marraskuun loppuun mennessä pidettävässä yhtymäkokouksessa. Talousarvioehdotuksesta on perussopimuksen 23 §:n mukaan pyydettävä jäsenkuntien lausunnot, jotka on liitettävä yhtymäkokoukselle annettavaan talousarvioehdotukseen.

 

HSL:n toimintatulot vuonna 2023 ovat yhteensä 869,9 milj. euroa. Kasvua edellisvuoden ennusteeseen verrattuna on 49,0 milj. euroa (6,0 %). Toimintatulojen arvioidaan olevan 901,1 milj. euroa vuonna 2024 ja 911,6 milj. euroa vuonna 2025.

 

Vuonna 2023 on tavoitteena kerätä lipputuloja yhteensä 381,0 milj. euroa. Vuoden 2022 ennusteeseen verrattuna lipputulojen arvioidaan kasvavan 23,0 %. Lipputulot muodostavat 43,8 % HSL:n toimintatuloista vuonna 2023. Lipputulojen arvioidaan olevan 397,6 milj. euroa vuonna 2024 ja 403,4 milj. euroa vuonna 2025.

 

Kuntaosuudet ovat talousarviossa 2023 yhteensä 467,3 milj. euroa ja kuntaosuudet muodostavat 53,7 % HSL:n toimintatuloista. Kuntaosuudet vuosina 2024 ja 2025 ovat 481,3 milj. euroa ja 486,2 milj. euroa. Osavuosikatsausennusteen 2/2022 mukainen ylijäämäkertymä, yhteensä 65,2 milj. euroa, huomioidaan jäsenkuntien maksamissa kuntaosuuksissa TTS-kaudella siten, että kolmasosa huomioidaan vuoden 2023 kuntaosuuksia vähentävänä eränä ja kolmasosa vuosina 2024 ja 2025. Yksi kolmasosa jätetään epävarman taloustilanteen vuoksi toistaiseksi käyttämättä ja helpottamaan TTS-vuosien kustannuspaineita.

 

HSL:n toimintamenot vuonna 2023 ovat yhteensä 875,7 milj. euroa. Toimintamenot kasvavat vuoden 2022 ennusteesta 130,0 milj. euroa (17,4 %). Vuonna 2024 toimintamenojen arvioidaan olevat 894,7 milj. euroa ja 903,5 milj. euroa vuonna 2025.

 

Henkilöstömenot vuonna 2023 ovat 24,9 milj. euroa (ei sisällä varausta tulos- tai kannustepalkkioiden maksamiseen). Palvelujen ostomenot vuonna 2023 ovat yhteensä 841,4 milj. euroa, 859,8 milj. euroa vuonna 2024 ja 868,0 milj. euroa vuonna 2025. Joukkoliikenteen operointikustannukset ovat vuonna 2023 yhteensä 596,0 milj. euroa, 606,3 milj. euroa vuonna 2024 ja 613,9 milj. euroa vuonna 2025. Muuhun kuin liikennöitsijöille maksettaviin liikennöintikorvauksiin ja infrapalvelujen ostoihin käytetään 44,7 milj. euroa vuonna 2023, 41,7 milj. euroa vuonna 2024 ja 42,5 milj. euroa vuonna 2025.

 

Vuonna 2023 infrakorvaukset kasvavat Länsimetron laajentumisen ja Raide-Jokerin käyttöönottoon myötä. Infrakuluja arvioidaan maksettavan vuonna 2023 200,7 milj. euroa, vuonna 2024 211,8 milj. euroa ja vuonna 2025 211,6 milj. euroa. Vuoden 2023 infrakulut sisältävät laskutuksen Helsingiltä 88,8 milj. euroa, Espoolta 97,2 milj. euroa, Vantaalta 12,3 milj. euroa, Kirkkonummelta 0,4 milj. euroa ja HSL:n suoraan hankkiman sähköbussien latausinfran 2,0 milj. euroa.

 

Toimintakatteen vuonna 2023 arvioidaan olevan 5,7 milj. euroa alijäämäinen.

 

HSL:n lainakanta vuoden 2022 lopussa on ennusteen mukaan 39,5 milj. euroa. Talousarvioesitys ei sisällä uuden lainan nostovaltuutusta, mutta vuoden 2023 aikana tehdään tarvittaessa erikseen päätösesitys lainan nostovaltuutuksesta.

 

Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien hyväksymien omistajaohjauksen tavoitteiden mukaisesti kuntayhtymän talousarviovalmistelussa otetaan huomioon peruspääomalle maksettava 1,5 %:n korvaus. Epävarmassa rahoitustilanteessa esitetään yhtymäkokoukselle, että näitä koron maksuja ei sisällytetä talousarvioon vuodelle 2023.

 

Vuosikate rahoituserien jälkeen on 5,8 milj. euroa alijäämäinen, ja se ei riitä kattamaan suunnitelman mukaisia poistoja, jotka ovat 16,0 milj. euroa vuonna 2023, 17,1 milj. euroa vuonna 2024 ja 18,8 milj. euroa vuonna 2025.

 

Tilikauden 2023 alijäämäksi arvioidaan 21,7 milj. euroa, ja se katetaan edellisinä vuosina kertyneestä ylijäämästä.

 

HSL:n investointimenot ovat 23,4 milj. euroa vuonna 2023, 11,4 milj. euroa vuonna 2024 ja 16,7 milj. euroa vuonna 2025. Vuoden 2023 investoinneissa painottuvat uusien lukijalaitteiden hankinta, joka mahdollistaa mm. lähimaksamisen kehittämisen sekä lipputilihankkeen kehittäminen.

 

Toiminta- ja taloussuunnitelma sisältää lisäksi tuottavuusohjelman, jossa tunnistettuja toimenpiteitä on sisällytetty TTS-vuosien talouslaskelmiin ja toimenpiteitä sisällytetään operatiivisen toiminnan suunnitteluun. Tuottavuusohjelmassa identifioitiin reilut 30 toimenpide-esitystä, jotka tukevat talouden tasapainottamista. Tuottavuusohjelman toimenpiteet vaikutuksineen esitellään tarkemmin yhtymäkokouksessa. Tuottavuusohjelman toimenpide-esitykset täsmentyvät jatkovalmistelussa ja päätöksenteossa.

 

Espoo on toiminta- ja taloussuunnitelmastaan antamassa lausunnossa todennut mm, että TTS-kaudella 2023-25 keskeistä on muuttuneeseen toimintaympäristöön sopeutuminen tuloksellisuutta parantamalla ja joukkoliikenteen houkuttelevuutta lisäämällä. HSL:n tulee löytää toimenpiteitä, jotta 50 %:n kuntakohtainen subventio-osuus saavutetaan. HSL:n on jatkettava toimintansa kehittämistä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa ja esiteltävä keinovalikoimaa omistajaohjaustavoitteisiin pääsemiseksi. Tuottavuusohjelman tulee tarkastella ja selvittää mahdollisia tuottavuustoimenpiteitä laajasti ja ennakkoluulottomasti. Ohjelman toimenpiteiden toteuttamiskelpoisuutta tulee arvioida yhteistyössä jäsenkuntien kanssa.

 

HSL:lle vuosille 2023-2025 määritetyt pääkaupunkiseudun kuntien yhteisesti asettamat tavoitteet ovat:

 

1. Tuottavuuden nousu koko tarkastelukaudella yhteensä vähintään 5 %

vuosien 2015-2019 keskiarvoon verrattuna

2. Kuntakohtaiset subventio-osuudet tarkastelukauden loppuun mennessä enintään 50 % kuntakohtaisista kokonaiskustannuksista

3. Joukkoliikenteen toimivuuden parantaminen ja vastuullisuus.

 

Lisäksi kunnat ovat linjanneet, että talousarviovalmistelussa otetaan huomioon peruspääomalle maksettava 1,5 %:n korvaus.

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2022 § 79

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Mäkelä Jukka

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto nimeää Espoon kaupungin edustajaksi HSL:n vuoden 2022 syysyhtymäkokoukseen 29.11.2022 kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalon tai hänen määräämänsä ja antaa yhtymäkokousedustajalle toimiohjeeksi kokouksessa

1
kannattaa hallituksen esitystä merkitä tiedoksi hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan vuotta 2021 koskevan arviointikertomuksen johdosta

2
kannattaa hallituksen esitystä merkitä tiedoksi osavuosikatsaus 2/2022

3
kannattaa hallituksen esitystä korottaa vuoden 2022 sitovat toimintamenot 745 milj. euroon sekä muuttaa infrakorvauksiin varattua talousarviota Espoolle maksettavien infrakorvausten osalta niin, että Espoolle maksettavat infrakorvaukset vuonna 2022 ovat yhteensä 51,113 milj. euroa

4
kannattaa hallituksen esitystä hyväksyä talousarvio vuodelle 2023 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2025 sekä, että
- yhtymäkokous hyväksyy sitovat määrärahat ja tuloarviot vuodelle 2023 esityksen mukaan
- vuonna 2023 HSL ei maksa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä tai laskuta korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä
- vuonna 2023 HSL maksaa jäsenkunnille kuntakohtaisesta peruspääomaosuudesta PKS-omistajaohjauksen tavoitteiden mukaisesti 1,5 %:n korvauksen
- yhtymäkokous merkitsee tiedoksi tuottavuusohjelman toimenpiteet ja vaikutukset

5
esittää, että yhtymäkokous kehottaa kuntayhtymän hallitusta huomioimaan toiminnassaan Espoon toiminta- ja taloussuunnitelmasta antamassaan lausunnossa esittämät seuraavat huomiot:
- HSL:n on jatkettava toimintansa kehittämistä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa ja esiteltävä keinovalikoimaa omistajaohjaustavoitteisiin, kuten 50 %:n kuntakohtaiseen subventio-osuuteen, pääsemiseksi
- HSL:n tuottavuusohjelman toimenpide-ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta tulee arvioida yhteistyössä jäsenkuntien kanssa
- HSL:n tulee jatkossakin olla aktiivinen jäsenkuntiensa edunvalvoja suhteessa valtioon, jotta joukkoliikennetukia ohjattaisiin sinne, missä joukkoliikenteellä on hyvät edellytykset.

6
kannattaa kokouksessa muita hallituksen esityslistan mukaisia esityksiä.

 

Käsittely Seppälä Wessmanin kannattama teki seuraavan ehdotuksen toimiohjeeksi yhtymäkokousedustajalle:"7 Espoo haluaa, että jatkossakin säilytetään maksuttomat koululaisryhmien matkat." Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen konsernijaoston viidellä (5) äänellä neljää (4) vastaan hylänneen Seppälän ehdotuksen. Äänestyslista on liitteenä.

 

Seppälä Wessmanin kannattamana teki seuraavan ehdotuksen toimiohjeeksi yhtymäkokousedustajalle: "Muutetaan 5 kohta kuulumaan seuraavasti: 5 esittää, että yhtymäkokous kehottaa kuntayhtymän hallitusta huomioimaan toiminnassaan Espoon toiminta- ja taloussuunnitelmasta antamassaan lausunnossa esittämät seuraavat huomiot: - HSL:n on jatkettava toimintansa kehittämistä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa ja esiteltävä keinovalikoimaa omistajaohjaustavoitteisiin, kuten pitkällä tähtäimellä 50 %:n kuntakohtaiseen subventio-osuuteen, pääsemiseksi -HSL:n talouden tasapainottamisen ensisijainen keino olisi matkustajamäärien kasvattaminen -HSL:n tuottavuusohjelman toimenpide-ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta tulee arvioida yhteistyössä jäsenkuntien kanssa - HSL:n tulee jatkossakin olla aktiivinen jäsenkuntiensa edunvalvoja suhteessa valtioon, jotta joukkoliikennetukia ohjattaisiin sinne, missä joukkoliikenteellä on hyvät edellytykset. "Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen konsernijaoston neljällä (4) äänellä neljää (4) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää ja puheenjohtajan äänen ratkaistessa hyväksyneen Seppälän ehdotuksen. Äänestyslista on liitteenä.

 

Seppälä Wessmanin kannattamana teki seuraavan ehdotuksen toimiohjeeksi yhtymäkokousedustajalle: "Uusi kohta 6 Espoo haluaa, että HSL edistää sitä, että ruuhka-aikoina 3/4 metrolinjoista jatkaa Kivenlahteen aiemman kannan mukaisesti." Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Seppälän ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen konsernijaoston hyväksyneen sen.

 

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto nimesi Espoon kaupungin edustajaksi HSL:n vuoden 2022 syysyhtymäkokoukseen 29.11.2022 kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalon tai hänen määräämänsä ja antoi yhtymäkokousedustajalle toimiohjeeksi kokouksessa

1
kannattaa hallituksen esitystä merkitä tiedoksi hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan vuotta 2021 koskevan arviointikertomuksen johdosta

2
kannattaa hallituksen esitystä merkitä tiedoksi osavuosikatsaus 2/2022

3
kannattaa hallituksen esitystä korottaa vuoden 2022 sitovat toimintamenot 745 milj. euroon sekä muuttaa infrakorvauksiin varattua talousarviota Espoolle maksettavien infrakorvausten osalta niin, että Espoolle maksettavat infrakorvaukset vuonna 2022 ovat yhteensä 51,113 milj. euroa

4
kannattaa hallituksen esitystä hyväksyä talousarvio vuodelle 2023 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2025 sekä, että
- yhtymäkokous hyväksyy sitovat määrärahat ja tuloarviot vuodelle 2023 esityksen mukaan
- vuonna 2023 HSL ei maksa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä tai laskuta korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä
- vuonna 2023 HSL maksaa jäsenkunnille kuntakohtaisesta peruspääomaosuudesta PKS-omistajaohjauksen tavoitteiden mukaisesti 1,5 %:n korvauksen
- yhtymäkokous merkitsee tiedoksi tuottavuusohjelman toimenpiteet ja vaikutukset

5
esittää, että yhtymäkokous kehottaa kuntayhtymän hallitusta huomioimaan toiminnassaan Espoon toiminta- ja taloussuunnitelmasta antamassaan lausunnossa esittämät seuraavat huomiot:
- HSL:n on jatkettava toimintansa kehittämistä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa ja esiteltävä keinovalikoimaa omistajaohjaustavoitteisiin, kuten pitkällä tähtäimellä 50 %:n kuntakohtaiseen subventio-osuuteen, pääsemiseksi
-HSL:n talouden tasapainottamisen ensisijainen keino olisi matkustajamäärien kasvattaminen
-HSL:n tuottavuusohjelman toimenpide-ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta tulee arvioida yhteistyössä jäsenkuntien kanssa - HSL:n tulee jatkossakin olla aktiivinen jäsenkuntiensa edunvalvoja suhteessa valtioon, jotta joukkoliikennetukia ohjattaisiin sinne, missä joukkoliikenteellä on hyvät edellytykset.

6
Espoo haluaa, että HSL edistää sitä, että ruuhka-aikoina 3/4 metrolinjoista jatkaa Kivenlahteen aiemman kannan mukaisesti.

7
kannattaa kokouksessa muita hallituksen esityslistan mukaisia esityksiä.

Laakso ilmoitti eriävänä mielipiteenään seuraavaa:
HSL:n tulee pyrkiä määrätietoisesti HSL:n subventioasteen laskemiseksi 50%:iin. Ensisijainen keino tulee olla toiminnan kustannusvaikuttavuuden kehittäminen.

 

 

Päätöshistoria

 

 

 

 

Liitteet

1

HSLn hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2021

2

Arviointikertomus 2021

3

Osavuosikatsaus 22022

4

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2023-2025, talousarvio v.2023, taloussuunnitelmat vv.2024-2025

5

Eriävä mielipide Kauppila 25.10.2022

6

HSLn Tuottavuusohjelman koonti

7

Esityslista - Föredragningslista

8

Äänestyslistat § 340

 

Oheismateriaali

-

Ääniluettelo 2022

 

Tiedoksi