Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 81



5751/02.08.00/2022

 

 

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2022 § 81

 

 

§ 81

Tapiolan Keskustavalvomo Oy:n osakassopimuksen päivittäminen (kh-asia)

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Rantala Katarina

 

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto ehdottaa, että kaupunginhallitus

1
hyväksyy liitteenä olevan Tapiolan Keskustavalvomo Oy:n päivitetyn osakassopimuksen liitteineen, ja

2
valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialajohtajan allekirjoittamaan osakassopimuksen ja tekemään siihen vähäisiä tai teknisiä muutoksia.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus 

Yhtiöstä

 

Tapiolan Keskustavalvomo Oy on perustettu vuonna 2015 Tapiolan keskustan yleissuunnitelmien mukaisten tavoitteiden sekä Espoon kaupungin rakennusvalvontakeskuksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen vaatimusten mukaisesti suorittamaan ensisijaisesti Tapiolan uudistuvan keskustan palo- ja henkilöturvallisuuden keskitettyä valvontaa. Yhtiö palvelee keskusta-alueen kiinteistöjä, Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:tä, Espoon kaupungin omistamaa bussiterminaalia ja muita tiloja sekä pelastus- ja muita viranomaisia erilaisissa palo-, pelastus- ja muissa kriisitilanteissa. Osakkaidensa lisäksi yhtiön tuottaa palveluita erillisten palvelusopimusten mukaisesti alueen asunto-osakeyhtiöille.

 

Kaupunki omistaa noin 24 % yhtiön osakkeista. Yhtiön muita osakkeenomistajia ovat Kiinteistö Oy Espoon Kauppakeskus Länsituuli, Kiinteistö Oy Biens, Tapiolan Toimitalo Oy ja Tapiolan Keskuspysäköinti Oy.

 

Kaupunki on merkinnyt yhtiön osakkeita kaupungin omistaman bussiterminaalin ja yleisten alueiden perusteella 71 osakkeen verran. Tämän lisäksi kaupunki on merkinnyt 83 kpl yhtiön osakkeita perustuen kaupungin omistamien muiden tilojen laajuuteen. Kaupungin on tarkoitus luovuttaa näitä osakkeita myöhemmin osakkaiksi tuleville alueen kiinteistöille.

 

Osakassopimuksen päivitys

 

Yhtiön tällä hetkellä voimassa oleva osakassopimus on allekirjoitettu 2.9.2019 sekä sitä koskevat muutosliitteet 11.9.2017 ja 23.6.2020. Yhtiön toiminnan ja osakkaiden vastuiden tarkentuessa vuosien saatossa sekä osakaskunnassa tapahtuneen muutoksen johdosta yhtiön hallitus esittää, että yhtiön osakassopimus päivitetään vastaamaan nykytilannetta. Osakassopimuksen päivityksen tavoitteena on ollut, että yhtiön osakkailla ja mahdollisilla tulevilla osakkeenomistajilla on käytössään selkeä voimassa oleva osakassopimus, joka vastaa yhtiön nykytilannetta.

 

Päätöksen liitteenä on uusi osakassopimusluonnos liitteineen. Lisäksi päätöksen oheismateriaalina on muutosmerkinnöin varustettu versio osakassopimuksesta, jossa on punaisella korostettu kohdat, joihin on tehty muutoksia suhteessa tällä hetkellä voimassa olevaan osakassopimukseen.

 

Esitetyt osakassopimuksen muutokset ovat luonteeltaan teknisluonteisia, eikä osakassopimuksen päivityksellä sovita merkittävistä muutoksista kaupungin asemaan yhtiön osakkeenomistajana. Osakassopimus on kuitenkin olennainen omistajanohjauksessa käytettävä työväline ja siten osakassopimuksen pitäminen ajantasaisena on perusteltua.

 

Yhtiö pitää ylimääräisen yhtiökokouksen osakassopimuksen hyväksymisestä yhtiön osalta 11.11.2022. Päivitetty osakassopimus tulee voimaan ja korvaa yhtiön nykyisen osakassopimuksen, kun kaikki yhtiö ja sen kaikki osakkaat ovat sen hyväksyneet ja allekirjoittaneet.

Päätöshistoria

 

 

Liitteet

1

Tapiolan Keskustavalvomo Oy, päivitetty osakassopimus liitteineen

 

Oheismateriaali

-

Tapiolan Keskustavalvomo Oy, päivitetty osakassopimus muutosmerkinnöin

 

Tiedoksi