Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 129


Rehtorin päätös 7.6.2022

3131/01.01.01/2022

 

 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 24.08.2022 § 129

 

 

§ 129

Oikaisuvaatimus määräaikaisen tehtävän täyttämättä jättämispäätöksestä

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Leino Virpi

 

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Perusopetuksen johtaja Nurmi Juha

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta jättää tutkimatta 27.6.2022 saapuneen vaatimuksen, joka oli tehty rehtorin päätöksestä 7.6.2022 § 8 jättää täyttämättä julkisessa haussa ollut määräaikainen opettajan tehtävä.

Perustelut: Kuntalain 136 §:n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta:

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus 

Kirstin koulun rehtori oli päätöksellään 7.6.2022 § 8 jättänyt täyttämättä julkisessa haussa olleen määräaikaisen kieli- ja kulttuuriryhmien opettajan tehtävän. Päätöksen liitteenä on ollut muutoksenhakukielto.

 

Yksi tehtävää hakeneista on 27.6.2022 saapuneessa sähköpostissa vaatinut päätöksen kumoamista ja rehtorin virheellisen päätöksen korjaamista.

 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta, uudesta hakumenettelystä tai virkasuhteen täyttämättä jättämisestä.

 

Kuntalain 136 §:n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.

 

Oikeuskäytännössä esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO:2005:82 on ollut kyse viran täyttämättä jättämispäätöksen muutoksenhakukelpoisuudesta. Ratkaisussaan KHO toteaa, että kaupungilla ei ole velvollisuutta täyttää haettavana olevaa virkaa eikä kenelläkään sinänsä ole oikeutta tulla nimitetyksi virkasuhteeseen. Päätös virkasuhteen täyttämättä jättämisestä on oikeudellisesti rinnastettava nimityspäätöksen valmistelutoimiin. Päätös ei sisällä sellaista ratkaisua, josta kuntalain mukaan saa tehdä oikaisuvaatimuksen tai kunnallisvalituksen. KHO jätti täyttämättä jättämispäätöksestä tehdyn valituksen tutkimatta.

 

Edellä olevien perustein rehtorin päätöksestä 7.6.2022 tehty vaatimus tulee jättää tutkimatta.

 

 

Päätöshistoria

 

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Rehtorin päätös 7.6.2022

-

Ei julkaista Oikaisuvaatimus 27.6.2022 (sisältää henkilötietoja)

 

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä