Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 111


§ 111

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen ja nuorisopalveluiden viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

 

Päätösehdotus Varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattila:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Varhaiskasvatuksen johtaja

 

Henkilöstöasiat

 

15.6.2022 § 10

Kasvun ja oppimisen toimialan suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualueiden päälliköiden sijaisten määrääminen

 

14.6.2022 § 11

Varhaiskasvatusyksikön johtaja, 317960, vakinainen virkasuhde, Päiväkodit, ESPOO-03-1123-22

 

14.6.2022 § 12

Varhaiskasvatusyksikön johtaja, 316200, vakinainen virkasuhde, Tapiolan varhaiskasvatus, ESPOO-03-760-22

 

14.6.2022 § 13

Varhaiskasvatusyksikön johtaja, 321718, vakinainen virkasuhde, Espoon keskuksen pohjoinen varhaiskasvatus, ESPOO-03-794-22

 

14.6.2022 § 14

Varhaiskasvatusyksikön johtaja, 319960, vakinainen virkasuhde, Päiväkodit, ESPOO-03-1158-22

 

14.6.2022 § 15

Varhaiskasvatusyksikön johtaja, täyttämättä jättäminen, Tapiolan varhaiskasvatus, ESPOO-03-599-22

 

14.6.2022 § 16

varhaiskasvatusyksikön johtaja, täyttämättä jättäminen, Tapiolan varhaiskasvatus, ESPOO-03-743-22

 

Hankinta-asiat

 

8.6.2022 § 6

Videotuotannon hankinta Duunitori Oy:ltä

 

Henkilöstöasiat

 

25.5.2022 § 9

Varhaiskasvatusyksikön johtaja, 319660, vakinainen virkasuhde, Matinkylä-Olarin varhaiskasvatus, ESPOO-03-789-22

 

Talousasiat

 

25.5.2022 § 10

Lisämäärärahan myöntäminen Pilke-päiväkoti Pihlajarinteelle

 

25.5.2022 § 11

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen erityiskustannusten saatavien poisto

 

8.6.2022 § 12

Lisämäärärahan myöntäminen Pilke päiväkodit Oy:n päiväkoti Sinipilvelle

 

Yleiset asiat

 

14.6.2022 § 5

Valtion erityisavustusten hakeminen Varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus tasa-arvon sekä lasten ikätasoiseen seksuaalisuuteen ja turvataitoihin liittyvien taitojen vahvistamisen osaamisen edistämiseksi vuosille 2022 - 2023

 

Varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö

Yleiset asiat

 

15.6.2022 § 2

Espoon keskuksen palvelualueen esiopetussuunnitelmien hyväksyminen

 

15.6.2022 § 3

Leppävaaran palvelualueen esiopetussuunnitelman hyväksyminen

 

15.6.2022 § 4

Tapiolan palvelualueen esiopetussuunnitelman hyväksyminen

 

15.6.2022 § 5

Matinkylä-Olarin palvelualueen esiopetussuunnitelman hyväksyminen

 

Perusopetuksen johtaja Juha Nurmi:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Perusopetuksen johtaja

 

Oppilasasiat

 

8.6.2022 § 5

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmän perustaminen vuosiluokkien 7-9 oppilaille Mankkaan kouluun lukuvuodeksi 2022-2023

 

8.6.2022 § 6

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmän perustaminen vuosiluokkien 7-9 oppilaille Lintumetsän kouluun lukuvuodeksi 2022-2023

 

8.6.2022 § 7

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmän perustaminen vuosiluokkien 7-9 oppilaille Juvanpuiston kouluun lukuvuodeksi 2022-2023

 

Henkilöstöasiat

 

13.6.2022 § 21

Toistaiseksi otetun viranhaltijan virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen 1.8.2022 alkaen

 

13.6.2022 § 22

Pedagogiseen kehittämistehtävään määrättyjen opettajien opetustuntien kohdentaminen suomenkielisessä perusopetuksessa lukuvuonna 2022-2023

 

15.6.2022 § 23

Uuden kuudennen vuosiluokan opetusryhmän perustaminen Espoo International Schooliin

 

Yleiset asiat

 

10.6.2022 § 8

Oppimisen erityisvaikeuksia tai vaikea-asteisia kielellisiä erityisvaikeuksia omaavien oppilaiden erityisluokan perustaminen 7. vuosiluokan oppilaille Leppävaaran kouluun

 

Monikulttuuristen opetuspalvelujen päällikkö, suomenkielinen perusopetus

 

10.6.2022 § 1

Peruskoulun islamin päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Monikulttuuriset opetuspalvelut, ESPOO-03-731-22

 

10.6.2022 § 2

Peruskoulun islamin päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Monikulttuuriset opetuspalvelut, ESPOO-03-731-22

 

10.6.2022 § 3

Peruskoulun islamin päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Monikulttuuriset opetuspalvelut, ESPOO-03-731-22

 

10.6.2022 § 4

Peruskoulun islamin päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Monikulttuuriset opetuspalvelut, ESPOO-03-731-22

 

Opetuksen tuen päällikkö, suomenkielinen perusopetus

Talousasiat

 

8.6.2022 § 3

Avustusten myöntäminen maksuvapautusten ja huojennusten perusteella perusopetuksen iltapäivätoiminnan palveluntuottajille

 

Perusopetuksen aluepäällikkö, Espoonlahti

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 47

Erityisluokanopettaja, vammaisopetuksessa annettava opetus, 801113, vakinainen virkasuhde, Koulumäen koulu, ESPOO-03-835-22

 

7.6.2022 § 48

Peruskoulun liikunnan lehtori , 802128, vakinainen virkasuhde, Espoonlahden koulu, ESPOO-03-819-22

 

Perusopetuksen aluepäällikkö, Keski- ja Pohjois-Espoo

Henkilöstöasiat

 

25.5.2022 § 67

Toistaiseksi otetun päätoimisen tuntiopettajan siirtäminen peruskoulun luokanopettajan (949528) virkaan 1.8.2022 lukien

 

25.5.2022 § 68

Toistaiseksi otetun päätoimisen tuntiopettajan siirtäminen peruskoulun luokanopettajan (949527) virkaan 1.8.2022 lukien

 

25.5.2022 § 69

Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, täyttämättä jättäminen, Saarnilaakson koulu, ESPOO-03-168-22

 

25.5.2022 § 70

Erityisluokanopettaja, 949258, vakinainen virkasuhde, Hansakallion koulu, ESPOO-03-1014-22

 

25.5.2022 § 71

Luokanopettaja, 800292, vakinainen virkasuhde, Auroran koulu, ESPOO-03-602-22

 

25.5.2022 § 72

Luokanopettaja, 800064, vakinainen virkasuhde, Kirstin koulu, ESPOO-03-702-22

 

25.5.2022 § 73

Erityisopettaja, 801562, vakinainen virkasuhde, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-1042-22

 

10.6.2022 § 74

Erityisopettaja, 801590, vakinainen virkasuhde, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-1077-22

 

13.6.2022 § 75

Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, täyttämättä jättäminen, Juvanpuiston koulu, ESPOO-03-863-22

 

Perusopetuksen aluepäällikkö, Leppävaara

Henkilöstöasiat

 

25.5.2022 § 40

Erityisopettaja, 801431, vakinainen virkasuhde, Perkkaan koulu, ESPOO-03-839-22

 

25.5.2022 § 41

Luokanopettaja, 800144, vakinainen virkasuhde, Perkkaan koulu, ESPOO-03-837-22

 

25.5.2022 § 42

Erityisopettaja, 801553, vakinainen virkasuhde, Postipuun koulu, ESPOO-03-1033-22

 

31.5.2022 § 43

Peruskoulun käsityön päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen, Perkkaan koulu, ESPOO-03-1009-22

 

31.5.2022 § 44

Luokanopettaja, 800435, vakinainen virkasuhde, Jupperin koulu, ESPOO-03-601-22

 

31.5.2022 § 45

Peruskoulun englannin ja ruotsin kielen lehtori , 803355, vakinainen virkasuhde, Ruusutorpan koulu, ESPOO-03-927-22

 

3.6.2022 § 46

Erityisluokanopettaja, 949254, vakinainen virkasuhde, Kilonpuiston koulu, ESPOO-03-1144-22

 

3.6.2022 § 47

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Kilonpuiston koulu, ESPOO-03-1144-22

 

10.6.2022 § 48

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Viherlaakson koulu, ESPOO-03-745-22

 

10.6.2022 § 49

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Viherlaakson koulu, ESPOO-03-746-22

 

10.6.2022 § 50

Peruskoulun käsityön päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Kilon koulu, ESPOO-03-2906-21

 

Perusopetuksen aluepäällikkö, Matinkylä-Olari ja Tapiola

Henkilöstöasiat

 

25.5.2022 § 62

Erityisluokanopettaja, 801169, vakinainen virkasuhde, Olarin koulu, ESPOO-03-1113-22

 

25.5.2022 § 63

Peruskoulun fysiikan ja matematiikan lehtori, 803177, vakinainen virkasuhde, Tapiolan koulu, ESPOO-03-741-22

 

25.5.2022 § 64

Luokanopettaja, 800681, vakinainen virkasuhde, Friisilän koulu, ESPOO-03-776-22

 

25.5.2022 § 65

Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, 949489, vakinainen virkasuhde, Mankkaan koulu, ESPOO-03-470-22

 

31.5.2022 § 66

Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, 949453, vakinainen virkasuhde, Espoo International School, ESPOO-03-736-22

 

13.6.2022 § 67

Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, 949484, vakinainen virkasuhde, Tapiolan koulu, ESPOO-03-161-22

 

13.6.2022 § 68

Peruskoulun ruotsin ja saksan kielen lehtori, 803110, vakinainen virkasuhde, Haukilahden koulu, ESPOO-03-1299-22

 

Rehtori, Aarnivalkean koulu

Henkilöstöasiat

 

15.6.2022 § 1

Erityisluokanopettaja, 806138, määräaikainen virkasuhde, Aarnivalkean koulu, ESPOO-03-659-22

 

Rehtori, Auroran koulu

Henkilöstöasiat

 

30.5.2022 § 2

Luokanopettaja, 800523 (vakanssin sijaisuus), 800731 (vakanssin sijaisuus), määräaikainen virkasuhde, Auroran koulu, ESPOO-03-1030-22

 

30.5.2022 § 3

Luokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Auroran koulu, ESPOO-03-1030-22

 

7.6.2022 § 4

Erityisopettaja, 806145, määräaikainen virkasuhde, Auroran koulu, ESPOO-03-1248-22

 

10.6.2022 § 5

Luokanopettaja, 800731, määräaikainen virkasuhde, Auroran koulu, ESPOO-03-1405-22

 

10.6.2022 § 6

Luokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Auroran koulu, ESPOO-03-1411-22

 

Rehtori, Eestinkallion koulu

Henkilöstöasiat

 

8.6.2022 § 1

Luokanopettaja, 800147, määräaikainen virkasuhde, Eestinkallion koulu, ESPOO-03-1095-22

 

8.6.2022 § 2

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ryhmämuotoinen valmistava opetus, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Eestinkallion koulu, ESPOO-03-1079-22

 

Rehtori, Espoonlahden koulu

Henkilöstöasiat

 

3.6.2022 § 2

Peruskoulun käsityön päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Espoonlahden koulu, ESPOO-03-1154-22

 

Rehtori, Hansakallion koulu

Henkilöstöasiat

 

31.5.2022 § 1

Luokanopettaja, 801598, määräaikainen virkasuhde, Hansakallion koulu, ESPOO-03-1138-22

 

31.5.2022 § 2

Luokanopettaja, 800208, määräaikainen virkasuhde, Hansakallion koulu, ESPOO-03-1138-22

 

Rehtori, Haukilahden koulu

Henkilöstöasiat

 

15.6.2022 § 1

Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, täyttämättä jättäminen, Haukilahden koulu, ESPOO-03-708-22

 

Rehtori, Hösmärinpuiston koulu

Henkilöstöasiat

 

30.5.2022 § 1

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Hösmärinpuiston koulu, ESPOO-03-1176-22

 

Rehtori, Jousenkaaren koulu

Henkilöstöasiat

 

24.5.2022 § 5

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Jousenkaaren koulu, ESPOO-03-799-22

 

Rehtori, Jupperin koulu

Henkilöstöasiat

 

25.5.2022 § 1

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Jupperin koulu, ESPOO-03-878-22

 

25.5.2022 § 2

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Jupperin koulu, ESPOO-03-1139-22

 

25.5.2022 § 3

Erityisluokanopettaja, 949261, määräaikainen virkasuhde, Jupperin koulu, ESPOO-03-877-22

 

31.5.2022 § 4

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Jupperin koulu, ESPOO-03-1139-22

 

Rehtori, Juvanpuiston koulu

Henkilöstöasiat

 

31.5.2022 § 2

Peruskoulun käsityön lehtori, täyttämättä jättäminen, Juvanpuiston koulu, ESPOO-03-1131-22

 

1.6.2022 § 3

Peruskoulun matematiikan, fysiikan ja kemian päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Juvanpuiston koulu, ESPOO-03-1132-22

 

1.6.2022 § 4

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Juvanpuiston koulu, ESPOO-03-1130-22

 

Rehtori, Järvenperän koulu

Henkilöstöasiat

 

2.6.2022 § 1

Peruskoulun ruotsin kielen lehtori, 803220, määräaikainen virkasuhde, Järvenperän koulu, ESPOO-03-984-22

 

2.6.2022 § 2

Erityisopettaja, 949529, määräaikainen virkasuhde, Järvenperän koulu, ESPOO-03-1178-22

 

Rehtori, Kalajärven koulu

Henkilöstöasiat

 

25.5.2022 § 4

Luokanopettaja, 800196, määräaikainen virkasuhde, Kalajärven koulu, ESPOO-03-264-22

 

25.5.2022 § 5

Luokanopettaja, 800267, määräaikainen virkasuhde, Kalajärven koulu, ESPOO-03-810-22

 

25.5.2022 § 6

Luokanopettaja, 800517, määräaikainen virkasuhde, Kalajärven koulu, ESPOO-03-509-22

 

25.5.2022 § 7

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kalajärven koulu, ESPOO-03-508-22

 

7.6.2022 § 8

Luokanopettaja, 800367, määräaikainen virkasuhde, Kalajärven koulu, ESPOO-03-507-22

 

10.6.2022 § 9

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kalajärven koulu, ESPOO-03-1238-22

 

Rehtori, Kantokasken koulu

Henkilöstöasiat

 

15.6.2022 § 2

Luokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Kantokasken koulu, ESPOO-03-899-22

 

Vs. rehtori, Karakallion koulu

Henkilöstöasiat

 

6.6.2022 § 1

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Karakallion koulu, ESPOO-03-1083-22

 

6.6.2022 § 2

Erityisopettaja, 10289, määräaikainen virkasuhde, Karakallion koulu, ESPOO-03-1054-22

 

8.6.2022 § 3

Päätoiminen tuntiopettaja erityisopetukseen, täyttämättä jättäminen, Karakallion koulu, ESPOO-03-1347-22

 

Rehtori, Karamzinin koulu

Henkilöstöasiat

 

3.6.2022 § 1

Luokanopettaja, 800675, määräaikainen virkasuhde, Karamzinin koulu, ESPOO-03-859-22

 

Rehtori, Kauklahden koulu

Henkilöstöasiat

 

25.5.2022 § 2

Erityisopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kauklahden koulu, ESPOO-03-1015-22

 

25.5.2022 § 3

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kauklahden koulu, ESPOO-03-1024-22

 

Rehtori, Keinumäen koulu

Henkilöstöasiat

 

2.6.2022 § 1

Päätoiminen tuntiopettaja erityisopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Keinumäen koulu, ESPOO-03-1183-22

 

Rehtori, Kilon koulu

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 4

Peruskoulun suomi toisena kielenä päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kilon koulu, ESPOO-03-966-22

 

7.6.2022 § 5

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Kilon koulu, ESPOO-03-961-22

 

7.6.2022 § 6

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Kilon koulu, ESPOO-03-963-22

 

Rehtori, Kilonpuiston koulu

Henkilöstöasiat

 

15.6.2022 § 2

Peruskoulun kuvataiteen päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kilonpuiston koulu, ESPOO-03-1134-22

 

Rehtori, Kirkkojärven koulu

Henkilöstöasiat

 

27.5.2022 § 4

Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kielenä päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-719-22

 

27.5.2022 § 5

Peruskoulun käsityön päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-1111-22

 

31.5.2022 § 6

Peruskoulun musiikin päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-720-22

 

31.5.2022 § 7

Luokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-278-22

 

7.6.2022 § 8

Erityisopettaja, 801437, määräaikainen virkasuhde, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-854-22

 

10.6.2022 § 9

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kirkkojärven koulu, ESPOO-03-1195-22

 

Rehtori, Kirstin koulu

Henkilöstöasiat

 

27.5.2022 § 2

Erityisluokanopettaja, 801309, määräaikainen virkasuhde, Kirstin koulu, ESPOO-03-1065-22

 

27.5.2022 § 3

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Kirstin koulu, ESPOO-03-1065-22

 

27.5.2022 § 4

Luokanopettaja, 800099, määräaikainen virkasuhde, Kirstin koulu, ESPOO-03-829-22

 

27.5.2022 § 5

Luokanopettaja, 800024, määräaikainen virkasuhde, Kirstin koulu, ESPOO-03-829-22

 

30.5.2022 § 6

Luokanopettaja, 800278, määräaikainen virkasuhde, Kirstin koulu, ESPOO-03-829-22

 

30.5.2022 § 7

Erityisluokanopettaja, 804219, määräaikainen virkasuhde, Kirstin koulu, ESPOO-03-831-22

 

7.6.2022 § 8

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, täyttämättä jättäminen, Kirstin koulu, ESPOO-03-830-22

 

Rehtori, Kivimiehen koulu

Henkilöstöasiat

 

8.6.2022 § 1

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Kivimiehen koulu, ESPOO-03-1035-22

 

Rehtori, Koulumestarin koulu

Henkilöstöasiat

 

31.5.2022 § 1

Luokanopettaja, valmistava opetus, täyttämättä jättäminen, Koulumestarin koulu, ESPOO-03-825-22

 

Rehtori, Kuitinmäen koulu

Henkilöstöasiat

 

25.5.2022 § 4

Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, 802251, määräaikainen virkasuhde, Kuitinmäen koulu, ESPOO-03-1007-22

 

Rehtori, Laajalahden koulu

Henkilöstöasiat

 

10.6.2022 § 1

Luokanopettaja, 80000, määräaikainen virkasuhde, Laajalahden koulu, ESPOO-03-1208-22

 

Koulunjohtaja, Lahnuksen koulu

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 1

Luokanopettaja, 800094, määräaikainen virkasuhde, Lahnuksen koulu, ESPOO-03-1319-22

 

Rehtori, Latokasken koulu

Henkilöstöasiat

 

2.6.2022 § 5

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Nauriskasken koulu, ESPOO-03-912-22

 

2.6.2022 § 6

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Nauriskasken koulu, ESPOO-03-975-22

 

Rehtori, Lintumetsän koulu

Henkilöstöasiat

 

6.6.2022 § 5

Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kielenä lehtori, 949429, määräaikainen virkasuhde, Lintumetsän koulu, ESPOO-03-724-22

 

Rehtori, Lintuvaaran koulu

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 3

Luokanopettaja, 800408, määräaikainen virkasuhde, Lintuvaaran koulu, ESPOO-03-1169-22

 

Rehtori, Lähderannan koulu

Henkilöstöasiat

 

1.6.2022 § 2

Sivutoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Lähderannan koulu, ESPOO-03-1143-22

 

Rehtori, Mankkaan koulu

Henkilöstöasiat

 

14.6.2022 § 2

Peruskoulun kotitalouden lehtori, 802413, määräaikainen virkasuhde, Mankkaan koulu, ESPOO-03-933-22

 

15.6.2022 § 3

Peruskoulun liikunnan lehtori, 802002, määräaikainen virkasuhde, Mankkaan koulu, ESPOO-03-1254-22

 

Rehtori, Matinlahden koulu

Henkilöstöasiat

 

10.6.2022 § 1

Luokanopettaja, 804297, määräaikainen virkasuhde, Matinlahden koulu, ESPOO-03-818-22

 

Rehtori, Niittykummun koulu

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 5

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1089-22

 

7.6.2022 § 6

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1089-22

 

7.6.2022 § 7

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1089-22

 

7.6.2022 § 8

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1089-22

 

7.6.2022 § 9

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Niittykummun koulu, ESPOO-03-1089-22

 

Rehtori, Nöykkiön koulu

Henkilöstöasiat

 

13.6.2022 § 4

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Nöykkiön koulu, ESPOO-03-624-22

 

13.6.2022 § 6

Peruskoulun matematiikan ja fysiikan lehtori, 803161, määräaikainen virkasuhde, Nöykkiön koulu, ESPOO-03-1209-22

 

13.6.2022 § 7

Peruskoulun ruotsin kielen päätoiminen tuntiopettaja , ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Nöykkiön koulu, ESPOO-03-1029-22

 

13.6.2022 § 8

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Nöykkiön koulu, ESPOO-03-1170-22

 

13.6.2022 § 9

Peruskoulun käsityön päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Nöykkiön koulu, ESPOO-03-1210-22

 

Rehtori, Perkkaanpuiston koulu

Henkilöstöasiat

 

27.5.2022 § 1

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Perkkaan koulu, ESPOO-03-852-22

 

27.5.2022 § 2

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Perkkaan koulu, ESPOO-03-827-22

 

27.5.2022 § 3

Peruskoulun matematiikan, fysiikan ja kemian päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Perkkaan koulu, ESPOO-03-851-22

 

31.5.2022 § 4

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, 803340, määräaikainen virkasuhde, Perkkaan koulu, ESPOO-03-847-22

 

2.6.2022 § 5

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Perkkaan koulu, ESPOO-03-827-22

 

Rehtori, Pohjois-Tapiolan koulu

Henkilöstöasiat

 

10.6.2022 § 1

Peruskoulun kotitalouden päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Pohjois-Tapiolan koulu, ESPOO-03-1230-22

 

Rehtori, Postipuun koulu

Henkilöstöasiat

 

10.6.2022 § 5

Luokanopettaja, 800438, määräaikainen virkasuhde, Postipuun koulu, ESPOO-03-1107-22

 

Rehtori, Päivänkehrän koulu

Henkilöstöasiat

 

27.5.2022 § 9

Luokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Päivänkehrän koulu, ESPOO-03-893-22

 

27.5.2022 § 10

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Päivänkehrän koulu, ESPOO-03-1124-22

 

Rehtori, Rastaalan koulu

Henkilöstöasiat

 

31.5.2022 § 1

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, täyttämättä jättäminen, Rastaalan koulu, ESPOO-03-1036-22

 

7.6.2022 § 2

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Rastaalan koulu, ESPOO-03-965-22

 

8.6.2022 § 3

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Rastaalan koulu, ESPOO-03-965-22

 

15.6.2022 § 4

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Rastaalan koulu, ESPOO-03-1324-22

 

15.6.2022 § 5

Päätoiminen tuntiopettaja luokanopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Rastaalan koulu, ESPOO-03-1324-22

 

Rehtori, Rinnekodin koulu

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 3

Erityisluokanopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Rinnekodin koulu, ESPOO-03-1334-22

 

Rehtori, Saarnilaakson koulu

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 1

Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kielenä lehtori, 803295, määräaikainen virkasuhde, Saarnilaakson koulu, ESPOO-03-1300-22

 

8.6.2022 § 2

Peruskoulun käsityön päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Saarnilaakson koulu, ESPOO-03-1345-22

 

Rehtori, Soukan koulu

Henkilöstöasiat

 

8.6.2022 § 4

Luokanopettaja, ruotsin kielen kielikylpy, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Soukan koulu, ESPOO-03-1267-22

 

Rehtori, Sunan koulu

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 7

Päätoiminen tuntiopettaja erityisopetukseen, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Sunan koulu, ESPOO-03-1372-22

 

Rehtori, Tapiolan koulu

Henkilöstöasiat

 

30.5.2022 § 3

Peruskoulun uskonnon ja historian lehtori, 803240, määräaikainen virkasuhde, Tapiolan koulu, ESPOO-03-918-22

 

Rehtori, Tiistilän koulu

Henkilöstöasiat

 

10.6.2022 § 3

Peruskoulun liikunnan päätoiminen tuntiopettaja , 802130, määräaikainen virkasuhde, Tiistilän koulu, ESPOO-03-987-22

 

10.6.2022 § 4

Erityisopettaja, täyttämättä jättäminen, Tiistilän koulu, ESPOO-03-1148-22

 

Rehtori, Viherlaakson koulu

Henkilöstöasiat

 

15.6.2022 § 1

Peruskoulun liikunnan lehtori , 308695, määräaikainen virkasuhde, Viherlaakson koulu, ESPOO-03-1074-22

 

15.6.2022 § 2

Luokanopettaja, täyttämättä jättäminen, Viherlaakson koulu, ESPOO-03-1072-22

 

Peruskoulujen johtokuntien pöytäkirjat

Espoon yhteislyseon johtokunta 23.5.2022

Kalajärven koulun johtokunta 23.5.2022

Karakallion koulun johtokunta 24.5.2022

Kauklahden koulun johtokunta 19.5.2022

Latokasken koulun johtokunta 31.5.2022

Mankkaan koulun johtokunta 30.5.2022

Matinlahden koulun johtokunta 31.5.2022

Mikkelän koulun johtokunta 30.5.2022

Niipperin koulun johtokunta 31.5.2022

Nöykkiönlaakson koulun johtokunta 30.5.2022

Pakankylän koulun johtokunta 16.5.2022

Postipuun koulun johtokunta 31.5.2022

Päivänkehrän koulun johtokunta 30.5.2022

Ruusutorpan koulun johtokunta 30.5.2022

Saarnilaakson koulun johtokunta 6.6.2022

Sepon koulun ja Pohjois-Tapiolan koulun johtokunta 1.6.2022

Taavinkylän koulun johtokunta 30.5.2022

 

Toisen asteen koulutuksen johtaja Tapio Erma:

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Toisen asteen koulutuksen johtaja

Henkilöstöasiat

 

3.6.2022 § 27

Lukion virka-apulaisrehtori, 949499, vakinainen virkasuhde, Haukilahden lukio, ESPOO-03-336-22

 

Nuorisopalvelupäällikkö, suomenkielinen toisen asteen koulutus ja nuorisopalvelut

Yleiset asiat

 

9.6.2022 § 7

Sopimus Moniammatillinen turvaverkko -hankkeesta Esma ry:n kanssa

 

Lukion rehtori, Espoonlahden lukio

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 1

Lukion musiikin päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Espoonlahden lukio, ESPOO-03-1155-22

 

Lukion rehtori, Etelä-Tapiolan lukio

Henkilöstöasiat

 

10.6.2022 § 2

Lukion liikunnan ja terveystiedon päätoiminen tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Etelä-Tapiolan lukio, ESPOO-03-1050-22

 

Lukion rehtori, Haukilahden lukio

Henkilöstöasiat

 

9.6.2022 § 1

Lukion opinto-ohjaaja, 805022, määräaikainen virkasuhde, Haukilahden lukio, ESPOO-03-686-22

 

Lukion rehtori, Kaitaan lukio

Henkilöstöasiat

 

31.5.2022 § 2

Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, 800888, määräaikainen virkasuhde, Kaitaan lukio, ESPOO-03-732-22

 

14.6.2022 § 3

Lukion matematiikan lehtori, 804279, määräaikainen virkasuhde, Kaitaan lukio, ESPOO-03-1175-22

 

Lukion rehtori, Leppävaaran lukio

Henkilöstöasiat

 

7.6.2022 § 1

Lukion ruotsin ja englannin kielen lehtori, 805516, määräaikainen virkasuhde, Leppävaaran lukio, ESPOO-03-1235-22

 

Lukion rehtori, Otaniemen lukio

Henkilöstöasiat

 

1.6.2022 § 1

Lukion erityisopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Otaniemen lukio, ESPOO-03-2658-21

 

1.6.2022 § 2

Lukion biologian ja maantiedon päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen, Otaniemen lukio, ESPOO-03-712-22

 

Lukion rehtori, Viherlaakson lukio

Henkilöstöasiat

 

2.6.2022 § 2

Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, täyttämättä jättäminen, Viherlaakson lukio, ESPOO-03-962-22

 

Lukion vs. rehtori, Tapiolan lukio

Henkilöstöasiat

 

2.6.2022 § 1

Lukion kemian lehtori, 805405, määräaikainen virkasuhde, Tapiolan lukio, ESPOO-03-998-22

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta:

 

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.