Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pelastuslaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 22


1 Arviointikertomus 2021

996/00.03.00/2022

 

 

 

Pelastuslaitoksen johtokunta 08.06.2022 § 22

 

 

§ 22

Tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomus

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Lehtonen Jyrki

 

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Pelastusjohtaja Ihamäki Veli-Pekka

 

Merkitsee liitteen mukaisen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tiedoksi ja toteaa, että pelastuslaitoksen johtokunnalla ei ole lausuttavaa arviointikertomukseen tai arviointikertomushavaintojen jälkiseurannassa esitettyihin havaintoihin.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Pelastuslaitoksen johtokunta:

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Selostus  Tarkastuslautakunta on tehtävänsä mukaisesti (KuntaL 121 § 2 mom 2 kohta) arvioinut, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet kunnassa ja kuntakonsernissa. Arviointikertomus on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, kuinka kaupunginhallitus ja muut kaupungin viranomaiset ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa.

 

Valtuusto on 16.5.2022 velvoittanut kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta selvitykset ja kuvaukset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne käsiteltäväksi valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.

 

Arviointikertomuksessa on tuotu esille, että pelastuslaitoksen tilikauden tulos ei jää alijäämäiseksi -tulostavoite ei tilinpäätöksen eikä tarkastuslautakunnan arvion mukaan toteutunut. Tulos jäi 95 814,09 euroa alijäämäiseksi. Alijäämä koski pelastustoimen osuutta pelastuslaitoksen talousarviosta, jota ei laskutettu osakaskunnilta vaan vähennettiin taseesta. Toinen tulostavoite, investointien kokonaismäärä on enintään valtuuston hyväksymän talousarvion mukainen, toteutui. Lisäksi arviointikertomuksessa on pelastuslaitosta käsitelty hyvinvointialueuudistuksen tilannekatsauksen yhteydessä sekä rakennusvalvonnan palvelujen kehittämisen yhteydessä.

  

Pelastuslaitoksen johtokunnalla ei ole lausuttavaa arviointikertomukseen tai arviointikertomushavaintojen jälkiseurannassa esitettyihin havaintoihin.

 

 

 

Päätöshistoria

 

 

Liitteet

1

Arviointikertomus 2021

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi