Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 22.03.2022/Pykälä 16



548/02.05.02/2022

 

 

 

Kulttuurilautakunta 22.03.2022 § 16

 

 

§ 16

Kulttuurin projektiavustukset vuodelle 2022, erä 1

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Kasvi Tiina

Koskela Katja

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kulttuurijohtaja Tommila Susanna

 

Kulttuurilautakunta päättää myöntää projektiavustuksia liitteen mukaisesti yhteensä 32 160 euroa.

Projektiavustus on käytettävä avustushakemuksessa esitetyn suunnitelman ja talousarvion mukaisesti. Mikäli avustettava hanke ei voi toteutua hakemuksessa esitetyn aikataulun puitteissa, esimerkiksi koronapandemiaan liittyvän poikkeustilan jatkuessa, hankkeen siirtämisestä voi neuvotella ottamalla yhteyttä kulttuurin tulosyksikköön.

Myönnetty avustus suoritetaan avustuksen saajan tilille pääsääntöisesti noin kuukauden kuluessa päätöksestä. Avustuksen saajan tulee toimittaa selvitys avustuksen käytöstä kulttuurin tulosyksikköön kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun avustettu hanke on päättynyt. Selvitys tehdään siihen tarkoitetulla lomakkeella. Lisätiedot ja lomake ovat saatavilla verkkosivulla: www.espoo.fi/kulttuuriavustukset (Avustuksen saajalle).

Käsittely Puheenjohtaja Hanna Konttas poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallintoL 28 §:n 1 mom 5-kohta, Teatteri Hevosenkengän hallituksen jäsenyys). Puhetta johti asian käsittelyn ajan varapuheenjohtaja Hanna Paatero.

 

Päätös

Kulttuurilautakunta:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus 

 Kulttuurilautakunnan hyväksymien avustusten yleisten ehtojen ja periaatteiden mukaisesti lautakunta myöntää projektiavustuksia 1) lähikulttuuritoimintaan, 2) avustuksina kulttuurihyvinvointia edistäviin hankkeisiin sekä 3) kehittämisavustuksina espoolaisille ammattimaisille taide- ja kulttuurialan yhteisöille.

 

Projektiavustukset ovat haettavissa helmikuun alusta elokuun loppuun saakka. Lautakunta päättää yli 3000 euron projektiavustuksista hakuajankohtaa seuraavissa kokouksissa.

 

Päätökset ovat harkinnanvaraisia ja perustuvat kulttuurilautakunnan 23.11.2021 § 63 määrittämiin arviointitekijöihin sekä lautakunnan käytettävissä oleviin määrärahoihin. 

 

Tässä kokouksessa on päätettävänä 5 hakemusta, jotka ovat saapuneet 11.2. - 7.3.2022 välisenä aikana. Hakemusten yhteissumma on 53 450 euroa. Hakemuksista 5 esitetään myönnettäväksi yhteensä 32 160 euroa. Hakemusasiakirjat ovat pyynnöstä saatavilla kokouksessa.

 

 

 

 

Päätöshistoria

 

 

Liitteet

1

Kulttuurin projektiavustukset vuodelle 2022, erä 1, kulttuurilautakunta

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

Hakijat