Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 78


9 Koronatuki liikunta- ja urheiluseuroille

1127/02.05.02/2022

 

 

 

Kaupunginhallitus 07.03.2022 § 78

 

 

§ 78

Koronatuki liikunta- ja urheiluseuroille

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Tuukkanen Jyrki

 

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Mäkelä Jukka

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä ylimääräisen koronatuen liikunta- ja urheiluseuroille.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Kaupunginhallitus:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus Joulukuussa 2021 koronapandemian vuoksi lasten ja nuorten harrastamista rajoitettiin ennen vuotta 2003 syntyneiden osalta. Lisäksi kaikki SM-kisat, ottelutapahtumat ja näytökset on jouduttu perumaan, siirtämään tai pitämään ilman maksavaa yleisöä. Lisäksi jääurheiluseurojen omistama Espoon Jääurheilun Tuki ry on menettänyt tärkeitä jäänmyyntituloja rajoitetusta sulusta johtuen.

 

Pandemiasulut eivät ole juurikaan vaikuttaneet muutoin seuratoimintaan. Seurat ovat peruneet tarpeettomat vuorot eikä taloudellista tappiota ole syntynyt. Taloudellinen tappio on siis kohdistunut vain sellaisiin seuroihin, jolla on kiinteät vuokravelvoitteet eikä tyhjiksi jääneitä vuoroja ole voitu täyttää.

 

Korvaukset maksetaan erillisiä selvityksiä vastaan. Lisäksi urheiluseuroja tuetaan yleisavustusperiaattein 70.000 eurolla, seurojen jäsenmääriä kohdanneiden taloudellisten tappioiden korvaamiseksi ja harrastajien uudelleen tavoittamiseksi.

 

Huippu-urheilun osalta pääsarjatason palloilujoukkueet ovat kärsineet pandemiasta erityisesti. Jalkapallon, salibandyn ja koripallon pääsarjatason joukkueille varataan lisäksi 100.000 euron määräinen ylimääräinen tuki menetettyjen katsojatulomenetysten paikkaamiseksi.

 

Liikunta- ja urheiluseuroja tuetaan koronapandemian vuoksi seuraavin toimenpitein. Tuki laskettu ajalle 28.12.2021-13.2.2022, jolloin sulkupäätökset ovat olleet eritasoisesti voimassa. 

 

  1. Kaupunki tukee liikunta- ja urheiluseurojen toimintaa koronaepidemian aiheuttamassa poikkeustilassa ylimääräisellä avustuserällä, joka on yhteensä maksimissaan 400 000 euroa. 

Vastuullinen tulosyksikkö tekee itsenäisesti lautakunnan avustuksia koskevin periaattein avustuspäätökset 400 000 eurosta seuraavasti:

1a) Koronatappiot erillisen selvitysten perusteella 330 000 euroa ja

1b) yleisavustusperiaatteiden mukaan 70 000 euroa.

 

  1. Lisäksi urheiluseurojen markkinointitukea nostetaan ylimääräisellä 100 000 eurolla huippu-urheiluseuroille koronasta aiheutuvien haasteiden vähentämiseksi (katsojatulojen poistuminen) ja konkurssiuhan torjumiseksi. Katsojatulomenetyksistä pyydetään erillinen selvitys.  

 

  1. Jääurheilun Tuki ry:lle korvataan sille koronasta aiheutuvat tappiot enintään 60.000 eurolla. Korvaukset maksetaan tilintarkastajan vahvistaman erillisen selvityksen perusteella.

 

Edellä mainitut lisäavustukset, maksimissaan yhteensä 560.000 euroa maksetaan ensi sijassa liikunta ja urheilu tulosyksikön vahvistetusta talousarviosta vuoden 2022 käyttötalouden menoista.

 

Liikunta ja urheilu tulosyksikkö kerää seuroilta erillisselvitykset. Avustukset maksetaan ensi sijassa koronasta aiheutuvista säästöistä kuten vuoden 2021 toteutuneen talousarvion osalta toimittiin. 

 

Alle 1000 euron avustusosuuksia ei jaeta.

 

Päätöshistoria

 

 

Liitteet

1

Koronatuki liikunta- ja urheiluseuroille

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi