Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 16



10101/11.01.00/2021

 

 

 

Valtuusto 24.01.2022 § 16

 

 

§ 16

Valtuustoaloite kaupunkiviihtyvyyden lisäämiseksi puita istuttamalla

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Mannermaa Anne

Siivola Meiri
Hänninen Salla
Ihalainen Leena

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Risto Nevanlinnan ym. 30.8.2021 tekemään valtuustoaloitteeseen kaupunkiviihtyvyyden lisäämisestä puita istuttamalla sekä toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Valtuusto:
Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus Valtuustoaloite

 

 Valtuutettu Risto Nevanlinna ja 32 muuta valtuutettua ovat tehneet 30.8.2021 valtuustoaloitteen kaupunkiviihtyvyyden lisäämiseksi puita istuttamalla.

 

Aloitteessa ehdotetaan, että Espoo asettaa kunnianhimoisen tavoitteen esimerkiksi seuraavan 10 vuoden aikana istutettavien puiden määrästä, tarkoituksena vihreyden ja viihtyisyyden lisääminen asutuksen ja muun rakennetun ympäristön piirissä sekä mm. hiilensidonta. Helsingissä on äskettäin päätetty 100 000 puun istuttamisesta seuraavien 15 vuoden aikana, ja vastaavia tavoitteita on tiettävästi asetettu muissakin kaupungeissa.

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen

 

Puilla on iso merkitys viihtyisän ja vehreän kaupunkitilan kannalta.

 

Asemakaavoissa huomioidaan puustoa määräämällä sitä säilytettäväksi tai määräämällä uutta istutettavaa puustoa. Uusia puiden merkintöjä on kaavoissa sekä viihtyisyyden ja kaupunkikuvan parantamiseksi että liito-oravien reittien vaatimuksista.

 

Katutiloista tavoitellaan toimivia kaikille liikkumismuodoille ja vehreitä sekä viihtyisiä, jotta ne kannustavat myös kävelemään. Puiden avulla voidaan parantaa pienilmastoa, kuten esimerkiksi vähentää lämpösaarekeilmiötä tai tuulisuutta ja lisätä siten ympäristön viihtyisyyttä. Puut toimivat myös merkittävinä hiilinieluina. Katupuiden istuttaminen lisää luonnon monimuotoisuutta tarjoten kasvi- ja eläinlajeille elinympäristöjä. Täysikokoinen puu imee kuumana kesäpäivänä satoja litroja vettä, joten puilla voi olla merkittävä rooli myös alueen hulevesien hallinnassa. Puiden hyödyntäessä hulevesiä, voidaan myös välttyä kasvattamasta hulevesiviemäriverkoston kokoa, mikä vähentää infran rakennuskustannuksia ja vähentää puiden kastelutarvetta. Katutiloilla on tärkeä rooli myös maanalaisen johtojen sijoittamisessa ja ne osaltaan vaikuttavat katutilan isojen puiden sijoittamiseen. Katutilan mitoitus tutkitaan asemakaavaa valmisteltaessa ja varataan tilaa kaikille toiminnoille, huomioiden riittävä jousto seuraaviin suunnitteluvaiheisiin. Katutiloilla on myös hierarkkista eroa. Leveä puistokatu puuriveineen hahmottuu kaupunkitilassa pääreittinä.

 

Asemakaavaa valmisteltaessa tutkitaan korttelialueilla olevan puuston säilyttämistä ja uusien puiden sijoittamista. Kaupunkikuvassa merkittäviä puita merkitään yksittäisenä säilytettäväksi tai laajempina alueina tilanteesta riippuen. Tiiviille ja tehokkaille asuntokortteleille laaditaan korttelisuunnitelma, jossa on suunniteltu pihan toimintoja niin että myös puille ja muulle viherrakenteelle on tilaa. Korttelialueiden viherrakenteen tavoitteita on määritelty myös viherkertoimella.

 

Kaupunkitekniikan keskus suunnittelee, rakentaa ja kunnossapitää asemakaavan mukaisia yleisiä alueita. Katualueiden osalta katusuunnitelmassa tarkennetaan katutilan mitoitusta ja puiden istuttamisen mahdollisuuksia sekä kaupunkikuvallisia tavoitteita. Tavoitteena on luoda vehreitä, viihtyisiä ja turvallisia katutiloja. Katusuunnittelun lähtökohtana on asemakaavaan varattu katutila. Suunnittelussa sovitetaan yhteen katualueelle sijoitettavat paikoitus- ja pysäkkialueet, tapauskohtaisesti myös muut huolto- tai pelastusjärjestelyt, jalankululle ja pyöräilylle varatut reitit, maanalaiset kunnallistekniset rakenteet sekä operaattoreiden edellyttämät tilavaraukset, katualueen kuivatus- ja hulevesijärjestelmät, liikenteenopastusjärjestelmät sekä katutilaan sijoitettavat varusteet ja kalusteet. Suunnittelussa huomioidaan myös tärkeät näkemät ja mahdolliset lumitilat. Suunnittelua ohjaa myös kunnossapito.

 

Katupuut istutetaan yleensä yhtenäiselle katuviheralueen välikaistalle tai katualueen reunapientareelle.

 

Kivetylle alueelle istuttaessa (esim. aukiot, torit), käytetään erikoisrakenteita kuten esim. kantavaa kasvualustaa tai biohiilestä tehtyä kasvualustaa. Kapeille tonttikaduille sijoitetaan tapauskohtaisesti katupuita. Tonttikatujen ilmeeseen vaikuttaa oleellisesti rajautuvan asutuksen piha-alueet kasvillisuuksineen sekä puistojen ja luonnontilan vehreys. Katupuina pyritään käyttämään katualueelle soveltuvia lajikkeita, joiden koko, muoto, kestävyys ja saatavuus ohjaavat puuvalintaa. Tavoitteena on lisätä katupuiden monilajisuutta. Monilajisuudella parannetaan ekologisuutta ja monipuolisempaa kaupunkikuvaa.

 

Puistoihin suunnitellaan kaupunkikuvallisesti laadukkaita, viihtyisiä ja toimivia sekä turvallisia kaupunkitiloja. Puistojen kasvivalikoimissa on mahdollisuus käyttää katualuetta laajempaa materiaalivalikoimaa esim. jaloja lehtipuita, erikoismuotoja ja värejä ja erilaisia kukkivia puita, hulevesirakenteita ja kierrätysmateriaaleja. Puisto- ja katualeille sijoittuvien puiden lisäksi kaupunki toteuttaa esim. liito-oravapuiden istuttamista ja metsitysistutuksia.

 

Espoon kaupunki panostaa kaupunkiviihtyvyyteen ja toteutus perustuu hyvin laadittuihin suunnitelmaratkaisuihin ja rakentamiseen, laadukkaisiin materiaaleihin ja ammattitaitoiseen hoitoon.

 

Muutama esimerkki lähivuosina jo toteutetuista sekä tulevista puuistutusmääristä:

 

  • Silkkiniityn puiston eteläreunan kunnostuksen yhteydessä v. 2019-2020 istutettiin 157 kpl runkopuuta, joista osa tuli liito-orava yhteyden parantamiseksi ja 345 metsitystainta.

 

  • Matinkylän asukaspuistoon istutettiin vuonna 2021, 85 puuta ja Matinraitin 11 puuta uusittiin.

 

  • Vermon alueelle (Majurinpuisto, Perilän puisto, Runoratsunpuisto, Meriniityn puisto, Hatzinanpuisto, Inkerinranta ja Perkkaanpuronpuisto) on suunniteltu ja osin toteutettu yhteensä 386 lehtipuuta ja 94 havupuuta.

 

  • Matinkylän Tynnyripuistoon on suunnitteilla n. 50 lehtipuuta ja n. 20 havupuuta. Kohde toteutetaan 2022-2023.

 

  • Finnooseen Syvänsalmenpuistoon istutetaan vuonna 2022-2023 n. 120 kpl lehtipuuta ja 20 havupuuta, joista osa liito-oravayhteyden parantamiseksi. Lisäksi tehdään metsitysistutuksia metsätaimilla.

 

  • Latokaskeen istutettiin 121 kpl liito-oravapuita vuonna 2021.

 

  • Espoonväylän eteläosan katualueelle on istutettu 347 puuta.

 

Keran eteläosan kaava-alueen suunnittelussa lähtökohtana on viihtyisät ja vihreät kaupunkitilat. Yleisille alueille on kaavailtu useita satoja uusia puuistutuksia.

 

Gräsanojan hankkeessa on suunniteltu istutettavan joen varteen välille IirislahtiMankkaa useita satoja uusia puita.

 

Valtuustoaloitteessa esitetään kaupunkia asettamaan tavoite puiden istuttamisen määrästä esim. 10-vuotiskaudelle. Kaupunkitekniikan keskus istuttaa vuosittain erilaisille kunnossapidettäville viheralueille noin sata suurempaa taimistopuuta sekä useita tuhansia metsitystaimia. Kaupunkitekniikan keskus jatkaa hyvän suunnittelun, toteutuksen ja kunnossapidon käytännön periaatteita. Rakentamisen vaikutuksia arvioitaessa kiinnitetään entistä enemmän huomiota puiden säilymisen edellytyksiin. Puiden kuntoa kartoitetaan ja seurataan tarkemmin. Puita koskevaa rekisteritietoa kehitetään, esimerkiksi puiden paikkatiedon ja kunnon osalta. Kaupunkitekniikan keskus on käynnistänyt huonokuntoisten katupuiden uusimiseksi ohjelman laatimisen, jonka perusteella laaditaan suunnitelmat ja toteutusaikataulut kunnostettaville katuosuuksille seuraavan 10-vuotiskauden aikana. Istutettavien puiden määrä riippuu hyväksytyistä suunnitelmista ja toteutettavista investoinneista.

 

Vuoden 2022 talousarvioneuvotteluissa tehtiin lisäksi seuraava pöytäkirjamerkintä: "Laaditaan suunnitelma kaupungin, kuntalaisten, järjestöjen, oppilaitosten ja yritysten yhteistyöstä, jolla Espoon alueelle istutetaan suunnitelmallisesti puita, pensaita ja muita kasveja osana ilmastonmuutostoimia sekä kaupunkimaisten ja luonnonmukaisten tilojen vehreyttä, viihtyisyyttä ja kauneutta. Samalla tarjotaan tukea vieraslajien torjuntaan."

 

Pöytäkirjamerkinnän valmistelun yhteydessä harkitaan myös tavoitteen asettamista istutettavien puiden määräksi.

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 20.12.2021 § 459

 

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

 

Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Risto Nevanlinnan ym. 30.8.2021 tekemään valtuustoaloitteeseen kaupunkiviihtyvyyden lisäämisestä puita istuttamalla sekä toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.

 

Päätös

Kaupunginhallitus:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tekninen lautakunta 17.11.2021 § 110

 

Päätösehdotus Kaupunkitekniikan johtaja Tanska Harri

 

Tekninen lautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle ehdotettavaksi edelleen valtuustolle, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Risto Nevanlinnan ym. 30.8.2021 tekemään valtuustoaloitteeseen kaupunkiviihtyvyyden lisäämisestä puita istuttamalla sekä toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Valtuustoaloite kaupunkiviihtyvyyden lisäämiseksi puita istuttamalla

 

Tiedoksi