Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.06.2021/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Arviointikertomus 2020

647/00.03.00/2021

Tekninen lautakunta 23.06.2021 § 66

§ 66

Teknisen lautakunnan vastaukset tarkastuslautakunnan vuoden 2020 arviointikertomuksessa esittämiin havaintoihin

Valmistelijat / lisätiedot:

Jarner Kim

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

Päätösehdotus Kaupunkitekniikan johtaja Tanska Harri

Käsittely Keskustelun kuluessa Topi Haarlaa ehdotti Aulikki Pentikäisen kannattamana, että lause "maksullinen pysäköinti on aloitettu" muutetaan muotoon "maksullinen pysäköintikokeilu on aloitettu".

Lari Karreinen ehdotti Aulikki Pentikäisen ja Marjaana Siivolan kannattamina, että asukas- ja asiakaslähtöisyyden edistämistä koskevaa vastausta täydennetään seuraavasti:

"Kaupunkitekniikan keskuksen hankkeista omalla alueellaan saa tietoa kotikatu-portaalista, jonka näkyvyyttä lisätään. Kaupunkitekniikan keskus tulee lisäämään asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia ottamalla heitä enemmän mukaan suunnittelemaan yhdessä hankkeita, erityisesti kun  tarvitaan asukkaiden paikallistietoa, käyttäjäkokemusta tai yhteistä sitoutumista. Selvitetään kaupunkisuunnittelukeskuksen kanssa, miten asukkaat voisivat tilata sähköpostiinsa tietoa oman alueensa hankkeista. Lisätään englanninkielistä tiedotusta. Toteutuksen laajuutta rajoittaa Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelman säästöt."

Ulla Palomäki ilmoitti vastustavansa Karreisen ehdotusta.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että lautakunnan tulee äänestää Karreisen ehdotuksesta. Puheenjohtaja ehdotti, että äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä siten, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Karreisen ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Puheenjohtajan ehdotus äänestysmenettelyksi hyväksyttiin yksimielisesti.

Äänestyksessä esittelijän ehdotusta kannattivat Simo Grönroos, Jaana Kauppila, Jyrki Seppänen, Ulla Palomäki, Heikki Seppä, Fred Granberg ja Patrik Björkenheim, yhteensä seitsemän ääntä. Karreisen ehdotusta puolestaan kannattivat Aulikki Pentikäinen, Pirkko Kuusela, Merva Mikkola, Lari Karreinen ja Marjaana Siivola, yhteensä viisi ääntä. Topi Haarlaa äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi lautakunnan hylänneen Karreisen ehdotuksen.

Lautakunta hyväksyi Haarlaan ehdotuksen yksimielisesti.

Päätös

Tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi Espoon kaupungin vuoden 2020 arviointikertomuksen ja antoi arviointikertomuksen havaintoihin vastaukset seuraavasti:

Vastaukset arviointikertomuksen havaintoihin

Havainto

Taloudellisesti kestävä Espoo -tuottavuus- ja sopeutusohjelman toteuttaminen on välttämätöntä kaupungin ja konsernin talouden tasapainon saavuttamiseksi.

Kaupungin johdon ja henkilöstön sekä luottamushenkilöiden tulee määrätietoisesti jatkaa tasapainottamis- ja tuottavuustoimenpiteiden toteuttamista.

Koronapandemian vaikutukset kaupungin talouteen ja palveluihin tulee esittää talousraportoinnin yhteydessä valtuustolle.

Vastaus

Tekninen lautakunta on käynnistänyt monia Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelman toimia. Muun muassa taksoja on korotettu, maksullinen pysäköintikokeilu on aloitettu, henkilöstömäärän sopeuttamisen suunnittelu on käynnissä sekä myös muiden kaupunkitekniikkaa koskevien toimien toteutus on alkanut. Tekninen lautakunta toteuttaa ohjelmaa määrätietoisesti.

Koronapandemialla ei ole ollut vaikutusta kaupunkitekniikan keskuksen talouteen ja palveluihin.

Havainto

Palvelutuotannon järjestämisen kokonaiskuvan muodostamiseksi on henkilöstömäärien lisäksi tarkasteltava vuokratyövoiman käytön sekä palvelujen ostojen määrien kehitystä toiminto- ja toimialakohtaisesti.

Vastaus

Kaupunkitekniikan keskus ei käytä vuokratyövoimaa. Palvelujen ostaminen on keskeinen osa infran suunnittelua ja rakentamista sekä osittain myös kunnossapitoa. Kaupunkitekniikan keskuksen toiminnassa palveluostot ovat kasvaneet volyymien kasvun mukaisesti. Keskus sekä tuottaa palveluja itse että ostaa niitä markkinoilta ja arvioi sekä valitsee kunkin palvelun ja toiminnon osalta tarkoituksenmukaisimman tuottamistavan.

Havainto

Asukas- ja asiakaslähtöisyyden edistämiseksi kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia on edelleen lisättävä. Kaikilla kaupunkilaisilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa. Espoon tulee tiedottaa aktiivisesti ja avoimesti asukas- ja asiakasosallisuusasioista. Kaupungin tulee huolehtia henkilöstön riittävästä kouluttamisesta ja sitouttamisesta asukas- ja asiakaslähtöiseen toimintatapaan.

Kaupungin johdon ja henkilöstön sekä luottamushenkilöiden tulee toiminnassaan edistää asukas- ja asiakaslähtöisyyttä.

Asukas- ja asiakaslähtöisyyden kehittämistyössä tulee hyödyntää muiden toimijoiden hyväksi todettuja käytäntöjä.

Vastaus

Kaupunkitekniikan keskuksen toiminnassa asukaslähtöisyys on ollut perinteisesti keskeisellä sijalla. Esimerkiksi katu- ja puistohankkeissa asukkaiden osallistuminen suunnitteluun on jo pitkään ollut lakisääteistä ja asukasyhteistyötä on tehty myös huomattavasti lakisääteisyyttä laajemmin. Asukkailla on mahdollisuus osallistua hankkeiden suunnitteluun eri vaiheissa. Osallistuminen on mahdollista niin asukastilaisuuksissa kuin sähköisin välineinkin. Koronapandemian takia vuonna 2020 miltei kaikki vuorovaikutus muutettiin sähköiseksi, mikä toimi erinomaisesti.
Kaupunkitekniikan keskukseen on palkattu myös erityinen osallisuusmuotoilija, jonka panos on ollut keskeinen uusien osallistumisen tapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Myös henkilöstön tietämystä ja valmiuksia asukaslähtöiseen toimintatapaan kehitetään jatkuvasti.
Kaupunkitekniikan keskus vastaanottaa yli 40 000 yhteydenottoa asukkailta vuosittain. Palaute ohjaa palveluja ja antaa erityisen mahdollisuuden vuorovaikutukseen.

Meidän Puisto -palvelu on esimerkki toiminnosta, jossa asukkaat voivat osallistua yleisten alueiden tason parantamiseen.

Havainto

Investointihankkeiden asukasviestinnässä tulee sähköisten kanavien lisäksi käyttää muitakin viestintäkanavia, jotta tavoitetaan kaikki alueen asukkaat.

Vastaus

Yleisten alueiden investointihankkeiden asukasviestinnässä käytetään sähköisten kanavien (kaupungin verkkosivut, Ota Kantaa.fi, some, sähköpostit asukasyhdistyksille) lisäksi myös postia (tiedotekirjeet asianosaisille) ja puistohankkeissa maastoviestintää (tiedotekyltti kohteen läheisyydessä). Lisäksi joskus tapauskohtaisesti ilmoitetaan asukastilaisuuksista lehti-ilmoituksilla joko Länsiväylässä tai asukasyhdistysten lehdissä.

Selostus Valtuusto päätti 17.5.2021 velvoittaa kaupunginhallitusta pyytämään lautakunnilta selvitykset ja kuvaukset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne käsiteltäväksi valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.

Tekninen lautakunta käsittelee lautakunnan osavuosikatsauksen kokouksessaan 25.8.2021 ja kaupunginhallitus käsittelee kaupungin osavuosikatsauksen kokouksessaan 6.9.2021. Kaupungin ohjeiden mukaan, lautakunnat käsittelevät arviointikertomuksen vastaukset viimeistään kesäkuun aikana.

Vastaukset arviointikertomuksen havaintoihin

Havainto

Taloudellisesti kestävä Espoo -tuottavuus- ja sopeutusohjelman toteuttaminen on välttämätöntä kaupungin ja konsernin talouden tasapainon saavuttamiseksi.

Kaupungin johdon ja henkilöstön sekä luottamushenkilöiden tulee määrätietoisesti jatkaa tasapainottamis- ja tuottavuustoimenpiteiden toteuttamista.

Koronapandemian vaikutukset kaupungin talouteen ja palveluihin tulee esittää talousraportoinnin yhteydessä valtuustolle.

Vastaus

Tekninen lautakunta on käynnistänyt monia Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelman toimia. Muun muassa taksoja on korotettu, maksullinen pysäköinti on aloitettu, henkilöstömäärän sopeuttamisen suunnittelu on käynnissä sekä myös muiden kaupunkitekniikkaa koskevien toimien toteutus on alkanut. Tekninen lautakunta toteuttaa ohjelmaa määrätietoisesti.

Koronapandemialla ei ole ollut vaikutusta kaupunkitekniikan keskuksen talouteen ja palveluihin.

Havainto

Palvelutuotannon järjestämisen kokonaiskuvan muodostamiseksi on henkilöstömäärien lisäksi tarkasteltava vuokratyövoiman käytön sekä palvelujen ostojen määrien kehitystä toiminto- ja toimialakohtaisesti.

Vastaus

Kaupunkitekniikan keskus ei käytä vuokratyövoimaa. Palvelujen ostaminen on keskeinen osa infran suunnittelua ja rakentamista sekä osittain myös kunnossapitoa. Kaupunkitekniikan keskuksen toiminnassa palveluostot ovat kasvaneet volyymien kasvun mukaisesti. Keskus sekä tuottaa palveluja itse että ostaa niitä markkinoilta ja arvioi sekä valitsee kunkin palvelun ja toiminnon osalta tarkoituksenmukaisimman tuottamistavan.

Havainto

Asukas- ja asiakaslähtöisyyden edistämiseksi kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia on edelleen lisättävä. Kaikilla kaupunkilaisilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa. Espoon tulee tiedottaa aktiivisesti ja avoimesti asukas- ja asiakasosallisuusasioista. Kaupungin tulee huolehtia henkilöstön riittävästä kouluttamisesta ja sitouttamisesta asukas- ja asiakaslähtöiseen toimintatapaan.

Kaupungin johdon ja henkilöstön sekä luottamushenkilöiden tulee toiminnassaan edistää asukas- ja asiakaslähtöisyyttä.

Asukas- ja asiakaslähtöisyyden kehittämistyössä tulee hyödyntää muiden toimijoiden hyväksi todettuja käytäntöjä.

Vastaus

Kaupunkitekniikan keskuksen toiminnassa asukaslähtöisyys on ollut perinteisesti keskeisellä sijalla. Esimerkiksi katu- ja puistohankkeissa asukkaiden osallistuminen suunnitteluun on jo pitkään ollut lakisääteistä ja asukasyhteistyötä on tehty myös huomattavasti lakisääteisyyttä laajemmin. Asukkailla on mahdollisuus osallistua hankkeiden suunnitteluun eri vaiheissa. Osallistuminen on mahdollista niin asukastilaisuuksissa kuin sähköisin välineinkin. Koronapandemian takia vuonna 2020 miltei kaikki vuorovaikutus muutettiin sähköiseksi, mikä toimi erinomaisesti.

Kaupunkitekniikan keskukseen on palkattu myös erityinen osallisuusmuotoilija, jonka panos on ollut keskeinen uusien osallistumisen tapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Myös henkilöstön tietämystä ja valmiuksia asukaslähtöiseen toimintatapaan kehitetään jatkuvasti.

Kaupunkitekniikan keskus vastaanottaa yli 40 000 yhteydenottoa asukkailta vuosittain. Palaute ohjaa palveluja ja antaa erityisen mahdollisuuden vuorovaikutukseen.

Meidän Puisto -palvelu on esimerkki toiminnosta, jossa asukkaat voivat osallistua yleisten alueiden tason parantamiseen.

Havainto

Investointihankkeiden asukasviestinnässä tulee sähköisten kanavien lisäksi käyttää muitakin viestintäkanavia, jotta tavoitetaan kaikki alueen asukkaat.

Vastaus

Yleisten alueiden investointihankkeiden asukasviestinnässä käytetään sähköisten kanavien (kaupungin verkkosivut, Ota Kantaa.fi, some, sähköpostit asukasyhdistyksille) lisäksi myös postia (tiedotekirjeet asianosaisille) ja puistohankkeissa maastoviestintää (tiedotekyltti kohteen läheisyydessä). Lisäksi joskus tapauskohtaisesti ilmoitetaan asukastilaisuuksista lehti-ilmoituksilla joko Länsiväylässä tai asukasyhdistysten lehdissä.

Päätöshistoria