Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 25.05.2021/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


365/02.05.02/2021

 

 

 

Kulttuurilautakunta 25.05.2021 § 27

 

 

§ 27

Kulttuurin projektiavustukset vuodelle 2021, erä 2

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Kasvi Tiina

Koskela Katja

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kulttuurijohtaja Tommila Susanna

 

Kulttuurilautakunta päättää myöntää projektiavustuksia liitteen mukaisesti yhteensä 57 000 euroa.

Projektiavustus on käytettävä avustushakemuksessa esitetyn suunnitelman ja talousarvion mukaisesti. Mikäli avustettava hanke ei voi toteutua hakemuksessa esitetyn aikataulun puitteissa, esimerkiksi koronapandemiaan liittyvän poikkeustilan jatkuessa, hankkeen siirtämisestä myöhemmäksi voi neuvotella ottamalla yhteyttä kulttuurin tulosyksikköön.

Myönnetty avustus suoritetaan avustuksen saajan tilille pääsääntöisesti noin kuukauden kuluessa päätöksestä. Avustuksen saajan tulee toimittaa selvitys avustuksen käytöstä kulttuurin tulosyksikköön kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun avustettu hanke on päättynyt. Selvitys tehdään siihen tarkoitetulla lomakkeella. Lisätiedot ja lomakkeet ovat saatavilla verkkosivulla: www.espoo.fi/kulttuuriavustukset/selvitys

 

 

 

 

Käsittely 

Metsä poistui esteellisenä hallintolain 28 §:n 5 kohdan perusteella.

 

 

Päätös

Kulttuurilautakunta:

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Selostus Kulttuurilautakunnan hyväksymien avustusten yleisten ehtojen ja periaatteiden mukaisesti lautakunta myöntää projektiavustuksia 1) lähikulttuuritoimintaan, 2) avustuksina kulttuurihyvinvointia edistäviin hankkeisiin sekä 3) kehittämisavustuksina espoolaisille ammattimaisille taide- ja kulttuurialan yhteisöille.

 

Projektiavustukset ovat haettavissa helmikuun alusta elokuun loppuun saakka. Lautakunta päättää yli 3000 euron projektiavustuksista hakuajankohtaa seuraavissa kokouksissa.

 

Tässä kokouksessa on päätettävänä 8 hakemusta, jotka ovat saapuneet 23.3. - 4.5.2021 välisenä aikana. Hakemusten yhteissumma on 87 900 euroa. Hakemuksista 8 esitetään myönnettäväksi yhteensä 57 000 euroa. Alkuperäiset hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa.

 

 

 

Päätöshistoria

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa