Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 28.04.2021/Pykälä 75

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


5379/10.02.03/2020

 

 

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.04.2021 § 75

 

 

§ 75

Maarinkulma, vaiheittaisen asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue VK2002, 10. kaupunginosa Otaniemi

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Sikiö Sampo

Koivula Olli
Sillanpää Minna-Maija

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Hokkanen Torsti

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta

1
hyväksyy 7.10.2020 päivätyn ja 28.4.2021 muutetun Maarinkulma - Marhörnet vaiheittaisen asemakaavan muutoksen, piirustusnumero 7327, 10. kaupunginosassa Otaniemi, alue VK2002,

2
ilmoittaa asemakaavan muutoksen hakijalle, että kaupunki tulee MRL 59 §:n mukaisesti perimään asemakaavan muutoksen laatimiskulujen loppuosan, 1 600 euroa sekä 1/3 kuulutuskustannuksista, 600 euroa, eli yhteensä 2 200 euroa asemakaavan muutoksen hyväksymisen jälkeen.

 

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus 

Vaiheittaisen asemakaavan muutoksen tavoitteena on siirtää kaava-alueella olevaa rakennusoikeutta 7 600 kerrosneliömetriä tontin sisällä olevalle toiselle rakennusalalle. Kaava-alueen kokonaiskerrosala ei muutu. Muutos mahdollistaa olemassa olevan toimisto- ja tutkimusrakennuksen laajennuksen rakentamisen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskartalla:

 

Maarinkulma - Marhörnet, vaiheittainen asemakaavan muutosehdotus, piirustusnumero 7327, käsittää korttelin 10019 tontin 5, 10. kaupunginosassa (Otaniemi), alue VK2002.

 

Aloite ja vireilletulo

 

Aloite asemakaavan laatimiseksi on tullut alueen maanomistajalta, KOY Technopolikselta. Kaavan vireilletulosta on tiedotettu 2.9.2020.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Asemakaavaan ja asemakaavan muutokseen on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on päivätty 24.8.2020.

 

Alueen nykytila

 

Kaava-alue koostuu yhdestä tontista, joka sijaitsee Otaniemessä Tekniikantien ja Maarintien kulmauksessa osoitteessa Tekniikantie 21. Kaava-alue rajautuu kolmelta sivulta katualueisiin. Itä- ja eteläpuolella sijaitsee tutkimus-, opetus- ja toimistorakennuksia.

 

Kaava-alueen länsiosaan on valmistunut vuonna 2020 seitsemänkerroksinen toimistorakennus katolla olevine IV-konehuoneineen. Tontin keskiosaa käytetään pysäköintialueena. Itäosassa kasvaa puustoa. Ajo suunnittelualueelle tapahtuu Tekniikantien kautta.

 

Voimassa oleva maakuntakaava-, yleiskaava- ja asemakaavatilanne

 

Voimassa olevien maakuntakaavojen yhdistelmässä alue sijoittuu taajamatoimintojen alueelle ja osittain RKY-alueelle.

 

Espoon eteläosien yleiskaavassa alue on varattu kehitettäväksi julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY). Tontin itälaita sijoittuu kaupunkikuvallisesti arvokkaalle alueelle.

 

Voimassa olevassa Maarinaukion asemakaavassa kaava-alue on osoitettu toimisto- sekä korkeakoulun ja tutkimuslaitosten rakennusten korttelialueeksi (KTO-1), johon toimistorakennuksia saa rakentaa enintään 70 % rakennusoikeudesta. Kaava-alueelle on osoitettu kaksi rakennusalaa. Luoteisosassa olevalle rakennusalalle on osoitettu rakennusoikeutta 7 000 kerrosneliömetriä ja suurin sallittu kerrosten lukumäärä on seitsemän. Muulle tontin osalle on osoitettu rakennusoikeutta 28 000 kerrosneliömetriä ja suurin sallittu kerrosten lukumäärä on neljä.

 

Kaavaehdotuksen nähtävilläolo

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kaavaehdotuksen nähtäville 7.10.2020. Asemakaavaehdotus oli nähtävillä MRA 27 §:n mukaisesti 26.10.-24.11.2020. Nähtävilläoloaikana ei jätetty muistutuksia. Kaavasta saatiin kaksi kannanottoa ja neljä lausuntoa.

 

Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan hankkeella ei ole merkittäviä vaikutuksia alueen kulttuuriympäristöarvoihin eikä heillä näin ollen ole vaiheittaisen asemakaavan muutoksesta huomautettavaa. Telia ja HSY ilmoittivat, ettei heillä ole huomautettavaa kaavasta. Caruna Espoo Oy pyysi lausunnossaan lisäämään pykälän muuntamoiden rakentamisesta alueelle. ELY otti kantaa vaiheittaiseen asemakaavaan prosessina sekä vaikutusten arviointiin.

 

Kaavamuutokseen on lisätty nähtävillä olon jälkeen kolme pykälää voimassa olevasta Maarinaukion asemakaavasta koskemaan myös kyseessä olevaa kaava-aluetta. Pykälä 10 § koskee IV-koneiden rakentamista katolle ylimmän sallitun kerrosluvun yläpuolelle sekä osoitetun rakennusoikeuden lisäksi, pykälä 12 §, joka sallii tarvittavien muuntamoiden rakentamisen alueelle rakennusoikeuden lisäksi sekä pykälä 14, joka koskee paalutuksien, räjäytyksien tai muita tärinää tai impulssimaista melua aiheuttavien töiden kieltoa 1.4.-30.9. välisenä aikana lintujen pesimä- ja levähdysrauhan rauhoittamiseksi.

 

Nähtävillä olon jälkeen Natura 2000 -alueeseen kohdistuvat vaikutukset on arvioitu luonnonsuojelulain 65 § mukaisesti sekä kaavamuutosalueen että laajemman alueen yhteisvaikutusten osalta (Sitowise 2021). Arviosta on saatu lausunnot ELY-keskukselta ja Metsähallitukselta. Lausunnonantajat olivat samaa mieltä arvioinnin johtopäätösten kanssa.

 

Vaiheittainen asemakaavan muutos

 

Vaiheittainen asemakaavan muutos mahdollistaa tontin länsiosassa olevan toimisto- ja tutkimusrakennuksen laajennuksen rakentamisen. Vaiheittaisella asemakaavan muutoksella tontin itäosassa olevan rakennusalan rakennusoikeus 28 000 kerrosneliömetriä vähenee 7 600 kerrosneliömetriä ja se siirretään tontin länsipuoleiselle rakennusalalle. Muutoksen myötä uudet rakennusoikeudet tontilla ovat 20 400 kerrosneliömetriä ja 14 600 kerrosneliömetriä. Kaava-alueen kokonaisrakennusoikeus ei muutu. Lisäksi Maarinaukion kaavassa olevat pykälät 10, 12 ja 14 lisättiin koskemaan myös Maarinkulman kaava-alueen tonttia. Muilta osin voimassa olevan asemakaavan kaavamääräykset ja

-merkinnät jäävät voimaan.

 

Sitova tonttijako

 

Ei sitovaa tonttijakoa.

 

Sopimusneuvottelut

 

Vaiheittaiseen asemakaavan muutokseen ei liity maankäyttösopimusta.

 

Selvitykset

 

Alueelle on tehty arvio rakentamisen vaikutuksista Laajalahden Natura 2000 -alueen suojeluperusteisiin sekä yhteisvaikutusten arviointi alueen kaikista käynnissä olevista hankkeista. Selvityksen mukaan merkittävällä rakentamisella, josta aiheutuu voimakasta melua, voi olla vähäisiä haitallisia vaikutuksia lintulajeille, mutta vaikutukset ovat vähäisiä ja väliaikaisia. Muilta osin hanke ei vaikuta Laajalahden lintuvesien Natura-alueen suojeluperusteisiin joko erikseen tai yhdessä muiden tiedossa olevien suunnitelmien ja hankkeiden kanssa.

 

Perittävät maksut

 

Hakija on maksanut 24.8.2020 kaavanmuutoksen kustannuksista 60 % ja kuulutuskustannuksista 2/3.

 

Hyväksyminen

 

Hallintosäännön I luvun 4. osan 20 §:n 3 kohdan mukaan kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy muun kuin vaikutuksiltaan merkittävän asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, joihin ei liity maankäyttösopimusta.

 

Jatkokäsittely

 

-          Ote: hakija

-          Ote ja liitteet: Uudenmaan ELY

-          Laskutus: ksk.laskutus@espoo.fi

-          Kuulutus hyväksymisestä ja lainvoimaisuudesta valitusajan jälkeen

-          Tieto hyväksymispäätöksestä niille viranomaisille, kunnan jäsenille ja muistutuksen tehneille, jotka ovat MRA 94 §:n mukaan sitä pyytäneet

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 7.10.2020 § 128

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkanen

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

1

yhtyy vastineisiin, jotka ilmenevät asian liitteistä. Mielipiteet on annettu Maarinkulman osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, alue VK2002,

 

2

hyväksyy MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville 7.10.2020 päivätyn Maarinkulma - Marhörnet vaiheittaisen asemakaavan muutosehdotuksen, piirustusnumero 7327, 10. kaupunginosassa Otaniemi, alue VK2002,

 

3

pyytää vaiheittaisesta asemakaavan muutoksesta tarvittavat lausunnot sekä toimialojen kannanotot.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa