Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.12.2020/Pykälä 408

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


5133/14.07.00/2020

 

 

 

Kaupunginhallitus 14.12.2020 § 408

 

 

§ 408

Valtuustoaloite nuorten kesäsetelin hyödyntämisestä (Kv-asia) (palautettu 26.10.2020)

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Nordling Merja

Eskelinen Kirsi
Savilahti Hanna

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Rinta-aho Harri

 

Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Arja Juvosen sekä 20 muun valtuutetun 8.6.2020 jättämään valtuustoaloitteeseen nuorten kesäsetelin hyödyntämisen mahdollistamiseksi myös kotitalouksissa sekä Espoon kannustamiseksi myös muihin nuorten kesätöitä ja työllisyyttä lisääviin toimiin ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Kaupunginhallitus:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Selostus 

Valtuutettu Arja Juvonen sekä 20 muuta valtuutettua ovat 8.6.2020 jättäneet aloitteen, jossa he ehdottavat

 

-          että Espoo ryhtyy toimenpiteisiin nuorten kesäsetelin hyödyntämisen mahdollistamiseksi myös kotitalouksissa ja

 

-          että Espoossa kehitetään myös muita nuorten kesätöitä ja nuorten työllisyyttä lisääviä toimia.

 

Valtuustoaloitteen vastauksen valmistelu on tehty Liikunta- ja Nuorisotoimen tulosyksikössä yhteistyössä Elinkeino- ja kaupunkikehitysyksikön Nuorten työllistymispalveluiden kanssa. Siihen on myös pyydetty nuorisovaltuuston lausunto.

 

Kesäsetelin käyttöä ei tule laajentaa kotitalouksiin

 

Nuorisopalveluiden näkemys on, että jos kesäseteli koskisi myös kotitalouksia siten, että nuori voi tehdä töitä oman tai läheistensä kodin hyväksi, perusidea nuorten kesäsetelin käytöstä romuttuu. Espoossa toteutettavan kesäsetelin perusajatuksena on saada nuorelle kokemusta työelämästä sekä tulevaisuuden kannalta myös omaa "meriittiä". Samalla myös opitaan perusasiat työn hakemisesta sekä työsopimuksen merkityksestä työsuhteessa. Kun työsuhde solmitaan laillisesti, on myös nuoren työntekijän työsuhdeturva kunnossa. Tämän ei katsota toteutuvan ns. Järvenpään mallissa, joka mahdollistaa nuoren työskentelyn omassa tai läheisensä kodissa. Tätä ei ole syytä ottaa käyttöön Espoossa, pääkaupunkiseudulla työn tarjonta on runsaampaa kuin pienemmissä kunnissa. Nuorisopalveluiden mukaan nuorten kodeissa tehtävät työt tulee pitää erillään työsuhteesta.

 

Espoossa on käytössä toimintamalli, joka on hyvin lähellä aloitteessa mainittua Kajaanin mallia. Kesäsetelillä nuori voi työllistyä ajalla 1.5.-30.9. työnantajalle, jolla on Y-tunnus. Nuoren on mahdollista työllistyä jopa perheen omassa yrityksessä. Työnantajana ei voi toimia yksityistalous, perhe tai yksityinen henkilö. Työpäiviä on oltava vähintään 10 ja työtunteja vähintään 50, joko yhtäjaksoisesti tai useammassa jaksossa tehtynä. Kaikki jaossa olevat Kesäsetelit on jaettu vuosi vuodelta aikaisemmin, ja yhä useampi nuori on jäänyt ilman Kesäseteliä. Työpaikkoja on siis ollut tarjolla nuorille.

 

Nuori Espoo Yrityssetelimallia on toteutettu vuodesta 2017 lähtien yhteistyössä Espoon 4H-yhdistyksen kanssa. Yritysseteli kehitettiin vastaamaan jo silloin käytyyn keskusteluun tarpeesta laajentaa Kesäsetelin käyttöä yksityistalouksille. Yritysseteli mahdollisti Kesäsetelin lisäksi kesätyöllistymismahdollisuuden 50:lle nuorelle. Yrityssetelin avulla tuetaan ja kannustetaan nuoria yrittäjyyteen ja yrittelijäisyyteen tarjoamalla koulutusta, rahoitusta ja ohjausta oman yrityksen perustamiseen. Yrityssetelin saaminen edellyttää yrityskurssin läpikäymistä tai vastaavien tietojen ja taitojen osoittamista. Kurssit järjestää Espoon 4H yhdistys 1-2 kertaa vuodessa.

 

Espoossa on siis käytössä jo Yritysseteli -malli, jossa nuori voi oman mikroyrityksensä puitteissa tarjota palveluja yksityistalouksille. Tämä malli minimoi Kesäsetelin väärinkäyttömahdollisuuksia ja laajentaa nuorten kesätyöllistymismahdollisuuksia.

 

Kehittämisen osalta keskiössä on tarve Kesäsetelin myöntämisvaiheen sähköistämiselle. Espoossa Kesäseteli on ollut paperinen seteli, jonka nuori on hakenut toimipisteestä. Tällöin Kesäseteli on rekisteröity hakuvaiheessa kyseisen nuoren nimelle. Mikäli nuori ei olekaan mennyt kesätöihin, mutta ei ole palauttanut paperista seteliä, niin kyseistä Kesäseteliä ei ole voitu enää hyödyntää ja myöntää uudelleen toiselle nuorelle. Sähköisessä järjestelmässä keskeistä olisi se, että Kesäseteli rekisteröityy nuorelle vasta, kun työnantaja ja nuori ovat yhdessä käyneet ilmoittamassa nuoren työsuhteen alkavaksi. Toinen keskeinen kehittämiskohde on Kesäsetelin ja Yrityssetelin yhteisviestinnän lisääminen, sekä Yrityssetelin rahoituksen vakinaistaminen. Mikäli yrityskurssien suosio kasvaa, on syytä tarkastella mahdollisuutta lisätä nuorten yrityskurssien sekä Yritysseteleiden määrän kasvattamista mahdollisuuksiemme mukaan.

 

Nuorisovaltuusto on antanut lausunnon tehtyyn valtuustoaloitteeseen. Nuorisovaltuusto tukee nuorisopalveluiden näkemystä siitä, ettei kesäseteleiden käyttöä laajenneta kotitalouksien käyttöön aloitteessa esitetyllä tavalla.

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 26.10.2020 § 343

 

 

 

Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Rinta-aho Harri

 

Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Arja Juvosen sekä 20 muun valtuutetun 8.6.2020 jättämään valtuustoaloitteeseen nuorten kesäsetelin hyödyntämisen mahdollistamiseksi myös kotitalouksissa sekä Espoon kannustamiseksi myös muihin nuorten kesätöitä ja työllisyyttä lisääviin toimiin ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 

Käsittely Puheenjohtaja Juvosen kannattamana ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

 

Keskustelun palautuksesta päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

 

Päätös

Kaupunginhallitus:
Asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

 

Liikunta- ja nuorisolautakunta 22.9.2020 § 41

 

Päätösehdotus Liikunta- ja nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra

 

Liikunta- ja nuorisolautakunta antaa selostusosan mukaisen vastauksen valtuutettujen Arja Juvosen sekä 20 muun valtuutetun valtuustoaloitteeseen nuorten kesäsetelin hyödyntämisen mahdollistamiseksi myös kotitalouksissa sekä Espoon kannustamiseksi myös muihin nuorten kesätöitä ja työllisyyttä lisääviin toimiin.

 

Päätös Liikunta- ja nuorisolautakunta:

 

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa