Dynasty tietopalvelu Haku RSS Espoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.11.2020/Pykälä 210

5882/00.01.03/2020

Rakennuslautakunta 19.11.2020 § 210

§ 210

Rakennuslautakunnan vuoden 2020 kolmas osavuosikatsaus

Valmistelijat / lisätiedot:

Moisander Heikki

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

Päätösehdotus Rakennusvalvontajohtaja Timo Pasi

Rakennuslautakunta merkitsee tiedoksi rakennuslautakunnan vuoden 2020 kolmannen osavuosikatsauksen.

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Selostus 

Talousarvion sitovuus ja seuranta

Toiminnan ja talouden toteutumisesta ja ennusteesta raportoidaan kaupun-ginhallitukselle ja valtuustolle osavuosikatsauksin kolme kertaa vuodessa. Kuukausiraportteja käsitellään kaupunginhallituksessa säännöllisesti.

Lokakuun osavuosikatsauksessa keskitytään toimiala- ja kaupunkitasoisesti merkittäviin toiminnan ja talouden kehitykseen vaikuttaviin kokonaisuuksiin, tulostavoitteiden ja palvelutuotteita koskevien tavoitteiden toteutumiseen.

Osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä esitetään tarvittavat määrära-hamuutokset sekä mahdolliset poikkeamat tulostavoitteissa valtuuston hy-väksyttäväksi. Määrärahamuutosesitykset tehdään olennaisuusrajan ylittä-vistä menoylityksistä, tuloalituksista ja toimintakatteen heikkenemisestä. Poikkeaman määrärahasta tai tuloarviosta tulee olla yli viisi prosenttia tai 200 000 euroa.

Lautakunnat esittävät oman tehtäväalueensa raportit lokakuun lopun tilan-teesta ja ennusteesta vuoden loppuun kaupunginhallitukselle ja valtuuston käsiteltäväksi osana kaupungin raportointia. Lautakuntien tulee säännölli-sesti käsitellä määrärahojen ja tuloarvioiden, tulostavoitteiden ja niihin olen-naisesti vaikuttavien toimintojen kehittymistä ja toteutumista. Raporteissa käsitellään myös tarvittavat korjaavat toimenpiteet.

Rakennusvalvontakeskuksen tulostavoitteiden toteutuminen vuonna 2020

Tavoitteiden toteutuminen 30.10.2020

Espoo-strategian mukaisten tulostavoitteiden ja lautakunnan asettamien ta-voitteiden arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Tuloskortti on liit-teenä.

Tunnuslukujen toteutuminen vuonna 2020

Muiden palvelutuotteiden kokonaiskustannuksiin sisältyy yksikön tuotta-mien asiantuntijapalveluiden ja konsultoinnin kustannukset.

Rakentamisen suhdannetilanne vaikuttaa rakennusvalvontakeskukseen saapuvien lupahakemusten määrään. Vuoden 2020 talousarviossa hake-musten määräarviota on laskettu sadalla vuodesta 2019 toteuman perus-teella. Syyskuun loppuun mennessä rakennusvalvontakeskukseen oli saa-punut 1 461 hakemusta. Hakemusten määrä kasvoi edellisen vuoden vas-taavaan ajankohtaan nähden, jolloin hakemusten määrä oli 1 386.

Koko vuoden osalta suoritemäärien ja yksikkökustannusten arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.

Henkilöstö

Henkilöstöä oli lokakuun lopussa 52 henkilöä. Vakituisia työntekijöitä oli 51 henkilöä ja yksi määräaikainen. Työntekijöitä oli saman verran kuin edelli-senä vuonna vastaavana ajankohtana.

Käyttötalous

1 000 €

Toteuma 10/2020

Tot/TA
%

Talousarvio 2020

Ennuste 2020

Toimintatulot  6 671 133 5 000 7 120

Toimintakulut 3 244 87 3 737 3 737

Henkilöstökulut 2 639 86 3 067 3 067

Palvelujen ostot 291 91 318 318

Aineet, tarvikk. 19 76 25 23

Vuokrat  291 93 312 325

Muut kulut  5 31 15 4

TOIMINTAKATE 3 427  1 263 3 383

Toimintatulot lokakuun loppuun mennessä 6,7 miljoonaa euroa ylittävät vuoden talousarvion 33% ja vuoden ennuste 7,1 miljoonaa euroa ylittää ta-lousarvion 2,1 miljoonaa euroa. Toimintakulut arvioidaan toteutuvan talous-arvion mukaisesti 3,7 miljoonaa euroa.

Investoinnit

Rakennusvalvontakeskuksella ei ole määrärahavarausta talousarvion in-vestointiosassa koneiden ja kaluston hankintaan. 