RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Esityslista 23.09.2026/Asianro 6
Asianumero 3680/12.01.03/2026
Kasvun ja oppimisen lautakunta 23.09.2026
Espoon kaupungin ja Helsingin kaupungin välinen sopimus perusopetuksen järjestämisestä
Valmistelijat / lisätiedot: |
Loisa-Turunen Miia |
Kilpeläinen Anna |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Puhelinnumero 09 816 21
Päätösehdotus Esittelijä
Perusopetuksen johtaja Nurmi Juha
Kasvun ja oppimisen lautakunta
1
hyväksyy liitteenä olevan Espoon kaupungin ja Helsingin kaupungin välisen sopimuksen kuulovammaisten lasten perusopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2026–2027. Sopimus ei synny tällä päätöksellä vaan vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
2
oikeuttaa perusopetuksen johtajan tekemään sopimukseen vähäisiä, teknisluonteisia muutoksia ja allekirjoittamaan sopimuksen.
3
oikeuttaa perusopetuksen johtajan tekemään ja allekirjoittamaan lukuvuosittain vastaavan sopimuksen Helsingin kaupungin kanssa kuulovammaisten lasten perusopetuksen järjestämisestä.
Käsittely
Päätös
Selostus Toimivalta
Espoon kaupungin hallintosäännön I osan 4 luvun 9 §:n 5 kohdan mukaan lautakunnan tehtävänä on huolehtia yhteistyöstä muiden toimielinten sekä Helsingin seudun kuntien, viranomaisten ja yhteisöjen kanssa palvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä,
Lainsäädäntö
Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville 26 §:n 1 momentissa tarkoitetuille oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Kunta voi järjestää perusopetuslaissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia ne perusopetuslain 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulta perusopetuksen järjestäjältä. Kunta vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään tämän lain mukaisesti.
Perusopetuslain 6 §:n mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun tai muun soveltuvan paikan. Perusopetuslain 28 §:n 1 momentin mukaan perusopetuksessa oppilaalla on oikeus käydä 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua koulua.
Sopimus
Helsingin kaupunki tekee liitteen mukaisia sopimuksia kuulovammaisten lasten perusopetuksen järjestämisestä myös muiden kuntien kuin Espoon kaupungin kanssa. Sopimuksen perusteella kunta voi perusopetuslain 4 §:n mukaisesti hankkia perusopetuslaissa tarkoitetut palvelut Helsingin kaupungilta.
Ensisijainen opetuksen järjestämisvastuu on oppilaan asuinkunnalla. Sopimuksen nojalla Helsingin kaupunki voi järjestää koulupaikan Pitäjänmäen peruskoulussa kunnassa asuville oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille, jotka kuulovammasta johtuen ovat oikeutettuja perusopetuslain 20 i §:n mukaiseen opetukseen ja lisäksi sellaisille kuulovammaisille oppilaille, jotka kuulovammansa vuoksi tarvitsevat perusopetuslain 20 c §:n mukaista erityisopettajan/erityisluokan opettajan antamaa opetusta pienryhmässä tai erityisluokassa. Jotta kunnalle voidaan tarjota koulupaikkaa oppilaalle, edellyttää se, että Pitäjänmäen peruskoulussa on vapaita koulupaikkoja ja mahdollisuus järjestää opetus perusopetuslain mukaisesti.
Sopimuksella sovitaan edellytyksistä ja menettelytavoista koulupaikan osoittamiselle sekä niistä periaatteista, joiden mukaan kunta korvaa Helsingille sopimuksessa tarkoitetusta opetuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset. Sopimuksessa sovitaan myös vastuut koulumatkojen järjestämisestä ja kustannuksista sekä vastuut oppilaan tarvitsemien avustaja- ja tulkitsemispalvelujen ja erityisten apuvälineiden kustannuksista ja niihin annettavista maksusitoumuksista.
Sopimus tehdään lukuvuodeksi 2026–2027. Vastaava sopimus tullaan todennäköisesti tekemään myös seuraavina lukuvuosina. Päätösehdotuksessa esitetään, että perusopetuksen johtaja oikeutetaan tekemään ja allekirjoittamaan myös seuraavien lukuvuosien sopimukset, kun ne tulevat ajankohtaisiksi.
Päätöshistoria
Liitteet
1 | Ei julkaista, Sopimus kuulovammaisten lasten perusopetuksen järjestämisestä, luonnos |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|