RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Esityslista 09.09.2026/Asianro 10
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Hakuilmoitus (pdf 290.68 kb) |
Asianumero 1981/01.01.01/2026
Kasvun ja oppimisen lautakunta 09.09.2026
Oikaisuvaatimus peruskoulun päätoimisen tuntiopettajan valinnasta (ESPOO-03-580-26)
Valmistelijat / lisätiedot: |
Hurme Siiri |
|
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Puhelinnumero 09 816 21
Päätösehdotus Esittelijä
Perusopetuksen johtaja Nurmi Juha
Kasvun ja oppimisen lautakunta hylkää Nöykkiön koulun rehtorin päätöksestä 8.5.2026 § 1 tehdyt 15.5.2026 saapuneet oikaisuvaatimukset.
Perustelut: Nöykkiön koulun rehtorin päätöksellä 8.5.2026 § 1 määräaikaiseen virkasuhteeseen valittu täyttää tehtävän kelpoisuusvaatimukset. Määräaikaiseen virkasuhteeseen valittu on huomioon ottaen koulutus ja kokemus sekä haastattelun perusteella tehty kokonaisarviointi hakijoista tehtävään soveltuvin. Nöykkiön koulun rehtori on valinnassa käyttänyt hänelle kuuluvaa harkintavaltaa. Harkintavaltaa ei ole käytetty syrjivästi. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen.
Käsittely
Päätös
Selostus
Nöykkiön koulun rehtori on päätöksellään 8.5.2026 § 1 valinnut peruskoulun englannin ja saksan kielen sekä historian päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteeseen. Päätöksestä on tehty määräajassa kaksi oikaisuvaatimusta.
Ensimmäisen oikaisuvaatimuksen on 15.5.2026 tehnyt tehtävää hakenut asianosaisena. Hän on täydentänyt oikaisuvaatimustaan 19.5.2026. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen kumoamista ja asettamista täytäntöönpanokieltoon. Hän katsoo oman ansioituneisuutensa tähän virkaan olevan monin tavoin paljon korkeampi kuin nyt virkaan nimitetyn. Hän katsoo, että virkasuhteeseen nimitetyn kelpoisuus historiassa ei ole lukioon riittävä. Oikaisuvaatimuksen tehnyt asianosainen kertoo, että hänellä on kokemusta englanninkielisestä opetuksesta. Oikaisuvaatimuksen tehnyt asianosainen katsoo, että häntä on syrjitty virantäytössä ja että päätös on yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain vastainen. . Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan nimityspäätös on vastoin tarkoituksenmukaisuutta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että virkaan valitulta puuttuu kelpoisuus opettaa englannin kielellä tai ainakin Opetushallituksen määräyksen edellyttämä todistus kielitaidosta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo Nöykkiön koulun tehtävänä olevan opetuksen antaminen englannin kielellä.
Toisen oikaisuvaatimuksen on 15.5.2026 tehnyt espoolainen yhdistys kunnan jäsenenä. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen kumoamista sekä asettamista täytäntöönpanokieltoon. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että ansiovertailua ei ole tehty tasapuolisesti ja että virantäytön menettely on ollut virheellinen ja päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan nimityspäätös on vastoin tarkoituksenmukaisuutta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että virkaan valitulta puuttuu kelpoisuus opettaa englannin kielellä tai ainakin Opetushallituksen määräyksen edellyttämä todistus kielitaidosta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että englannin kielen asianmukaisen todistuksen omaavia hakijoita on syrjitty virantäytössä ja että tehtävään ei voida nimittää kuin henkilö, jolla on CEFR C1-tasoisesta englannin kielen osaamisesta todistus. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että virkaan valitulla ei ole kelpoisuutta englannin kielestä, sillä hänen tutkintotodistuksessaan ei ole mainintaa siitä. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo Nöykkiön koulun tehtävänä olevan opetuksen antaminen englannin kielellä. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo päätöksen loukkaavan monia kelpoisia hakijoita ja näiden oikeusturvaa.
Oikaisuvaatimus on annettu tiedoksi virkasuhteeseen valitulle. Valitulle on varattu tilaisuus antaa lausuma. Virkasuhteeseen valittu on antanut asiassa lausuman, jossa hän katsoo oikaisuvaatimuksen väitteiden hänen kelpoisuudestaan olevan virheellisiä. Virkasuhteeseen valittu kertoo suorittaneensa englannin kielen opinnot avoimen yliopiston puolella valmistumisensa jälkeen ja esittäneensä rekrytoinnin yhteydessä vastaavuustodistuksen opinnoista.
Hakuilmoitus
Tehtävä oli julkisessa haussa 7.4.-21.4.2026.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on peruskoulun englannin ja saksan kielen sekä historian lehtorin kelpoisuus.
Tehtävässä edellytetään valmiutta tiimiopettajuuteen sekä erinomaisia vuorovaikutustaitoja, positiivista ratkaisukeskeistä työotetta ja hyviä ryhmänhallintataitoja.
Tehtävässä eduksi luetaan aiempi työkokemus peruskoulun englannin, historian ja saksan opettajan tehtävistä sekä kyky ja valmius osallistua koulun kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja hoitaa hakijan omien vahvuuksien mukaisia erityistehtäviä. Tehtävässä eduksi luetaan myös kyky ja valmius järjestää kerhomuotoista lisätoimintaa oppilaille.
Hakuajan puitteissa saapui 19 hakemusta. Hakemusten perusteella kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita oli 1.
Kelpoisuus
Peruskoulun englannin ja saksan kielen sekä historian lehtorin kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998, kelpoisuusasetus) 5 §:n mukaan.
Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut:
1) ylemmän korkeakoulututkinnon;
2) kussakin opetettavassa aineessa vähintään 60 opintopisteen laajuiset aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot, jotka ovat oppiaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden perusopinnot ja aineopinnot; sekä
3) vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Haastattelut
Peruskoulun englannin ja saksan kielen sekä historian päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteeseen tuli hakuaikana 19 hakemusta, joista 1 täytti kelpoisuusvaatimukset. Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija, joka todettiin haastattelun perusteella soveltuvaksi tehtävään. Haastatteluun kutsuttua arvioitiin vaaditun kelpoisuuden, hakemuksen, kokemuksen ja ilmoituksessa mainittujen edellytämme kohdan kriteerien perusteella.
Perustuslain mukaiset nimitysperusteet
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa.
Perustuslain 125.2 §:n mukaisia yleisiä nimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Taidolla tarkoitetaan koulutuksella ja kokemuksella hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.
Perustuslain mukaiset nimitysperusteet ovat tulkinnanvaraisuutensa vuoksi oikeudelliselta sitovuudeltaan väljiä. Virantäyttöön kuuluu myös harkintavaltaa. Nimitysperusteiden soveltamisen yhteydessä harkintavalta ilmenee muun muassa viranomaisen oikeutena määritellä viran työtehtävät, painottaa nimitysperusteita tehtävien mukaisesti sekä päättää siitä, mikä merkitys viranhakijoiden erilaisille ansioille on annettava.
Perustuslain yleisiä nimitysperusteita tulee tulkita yhteydessä kyseisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Tällöin huomioidaan myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät.
Kannanotot oikaisuvaatimuksen väitteisiin
Oikaisuvaatimuksen tehnyt asianosainen katsoo olevansa virkasuhteeseen valittua monin tavoin ansioituneempi ja että tehtävään valitulla ei ole lukioon riittävää aineenhallintaa historiassa. Oikaisuvaatimuksen tehnyt asianosainen kertoo, että hänellä on kokemusta englanninkielisestä opetuksesta. Kyseessä oleva tehtävä on muun ohella englannin kielen aineenopettajan tehtävä, ei siis muiden aineiden, kuten historian opettaminen englanniksi.
Toisin kuin oikaisuvaatimuksessa viitataan, kyse on peruskoulun päätoimisen tuntiopettajan tehtävästä, ei lukion aineenopettajan tehtävästä. Virkasuhteeseen valitulla on 179op laajuiset opinnot saksan kielessä, 60op laajuiset opinnot englannin kielessä sekä 70op laajuiset opinnot historiassa. Hän täyttää kelpoisuusasetuksen asettamat kelpoisuusvaatimukset peruskoulun aineenopettajalle. Lisäksi hänellä on viimeaikaista relevanttia työkokemusta.
Oikaisuvaatimuksen tehneellä asianosaisella ei ole lainkaan saksan kielen opintoja. Hakemuksen mukaan hänellä on 267op englannin kielellä suoritettuja opintoja, mutta ei vastaavuustodistusta englannin aineenopettajan kelpoisuudesta. Hänellä on vastaavuustodistus 120op laajuisista historian opinnoista. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei täytä tehtävälle asetettua kelpoisuusvaatimusta, eikä hän ole tehtävään valittua ansioituneempi.
Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että ansiovertailua ei ole tehty tasapuolisesti ja että virantäytön menettely on ollut virheellinen ja päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan nimityspäätös on vastoin tarkoituksenmukaisuutta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että rehtorin päätös on yhdenvertaisuuslain sekä tasa-arvolain vastainen. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo päätöksen loukkaavan kelpoisia hakijoita ja näiden oikeusturvaa. Väitteet ovat yksilöimättömiä. Virkasuhteeseen valittu on hakijoista ainoa, joka täyttää kelpoisuusvaatimukset.
Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että virkaan valitulta puuttuu kelpoisuus opettaa englannin kielellä tai ainakin Opetushallituksen määräyksen edellyttämä todistus kielitaidosta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että englannin kielen asianmukaisen todistuksen omaavia hakijoita on syrjitty virantäytössä. Hakuilmoituksen mukaisesti kyse on ollut peruskoulun englannin ja saksan kielen sekä historian päätoimisen tuntiopettajan määräaikaisesta virkasuhteesta. Hakuilmoituksessa ei ole mainittu lainkaan kykyä tai valmiutta opettaa koulun kaksikielisen opetuksen ryhmiä. Tehtävään valitulla on aineenopettajan kelpoisuus kaikissa opetettavissa aineissa.
Valintapäätös on perustunut hakijoiden koulutukseen ja kokemukseen sekä hakuilmoituksen mukaisiin edellytyksiin ja arvostettaviin asioihin. Virkasuhteeseen valittu täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hän täyttää tehtävän edellytykset ja arvostettavat asiat hakijoista parhaiten. Päätös ei ole syrjivä.
Yhteenveto
Nöykkiön koulun päätös on perustunut kokonaisharkintaan siitä, kenellä hakijoista on arvioitu olevan parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Valintapäätös on tehty hakuilmoituksen mukaisten edellytysten ja arvostettavien asioiden perusteella. Päätöstä tehtäessä on koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi huomioitu haastattelu ja siinä esiin tulleet seikat. Virkasuhteeseen valitulla on edellä mainittu kokonaisharkinta huomioon ottaen katsottu olevan hakijoista parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen.
Nöykkiön koulun päätös ei ole syrjivä eikä muutoinkaan lain vastainen. Oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Vaatimus täytäntöönpanon keskeyttämisestä
Oikaisuvaatimuksen tekijä on oikaisuvaatimuksessaan vaatinut täytäntöönpanon keskeyttämistä.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Koska oikaisuvaatimus esitetään hylättäväksi, myös täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva vaatimus tulee hylätä.
Päätöshistoria
Liitteet
1 | Hakuilmoitus |
Oheismateriaali
- | Hakuilmoitus |
- | Ei julkaista Nöykkiön koulun rehtorin päätös 8.5.2026 § 1 (sisältää henkilötietoja) |
- | Ei julkaista Kunnan jäsenen oikaisuvaatimus 15.5.2026 (sisältää henkilötietoja) |
- | Ei julkaista Asianosaisen oikaisuvaatimus 15.5.2026 (sisältää henkilötietoja) |
- | Ei julkaista Asianosaisen oikaisuvaatimuksen lisäys 19.5.2026 (sisältää henkilötietoja) |
- | Ei julkaista Asianosaisen lausuma (sisältää henkilötietoja) |
Tiedoksi
|
|