RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 6
Asianumero 3621/00.04.00/2026
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta 24.09.2026
Vuoden 2027 Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen järjestöavustusten avustusperiaatteiden käsittely
Valmistelijat / lisätiedot: |
Tiilikkala Maria |
Ikäheimonen Taru |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Puhelinnumero 09 816 21
Päätösehdotus Esittelijä
Liikuntajohtaja Merra Martti
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi katsauksen vuoden 2027 järjestöavustusten avustusperiaatteiden valmistelusta ja lautakunnan käymän avustusperiaatteiden valmistelua ohjaavan keskustelun.
Käsittely
Päätös
Selostus
Tiivistelmä
Kuntalain ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukaisesti Espoon kaupunki edistää asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta sekä tukee tätä työtä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä. Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen järjestöavustusten periaatteita valmistellaan päivitettäväksi vuodelle 2027 siten, että avustusten tavoitteita, painopisteitä, myöntämisperusteita ja raportointia täsmennetään sekä hakemusten arviointia kehitetään. Päivityksessä korostetaan erityisesti hyvinvointi-, terveys- ja osallisuuserojen kaventamista, yhdenvertaisuutta, saavutettavuutta ja vaikuttavuutta. Samalla hakemusten pisteytystä uudistetaan nostamalla enimmäispistemäärä 15 pisteeseen, asettamalla avustuksen saamisen edellytykseksi vähintään puolet enimmäispistemäärästä sekä lisäämällä arviointikriteerit toiminnan sisällön kuvaamisesta ja toiminnan ilmoittamisesta Lähellä.fi-palvelussa tai Palvelutietovarannossa. Asia tuodaan lautakunnalle lähetekeskusteluna jatkovalmistelun evästämistä varten, ja periaatteista pyydetään lisäksi lausunnot kaupungin vaikuttamistoimielimiltä
Kuntalaki (410/2015, § 1) ja laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, § 6) velvoittavat kuntaa edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain mukaan kunnalla on ensisijaisesti vastuu hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisestä siltä osin, kun tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kunnan on myös edistettävä hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisessä.
Espoon kaupungin kulttuuriavustuksilla tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä taiteen keinoin. Liikuntatoimen avustuksilla tuetaan järjestöjä, jotka toteuttavat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä liikunnan kautta. Nuorten kesätyöllistymistä, nuorten omia projekteja ja ideoita sekä nuorisotyötä tekeviä toimijoita tuetaan ensisijaisesti Espoon kaupungin nuorisoavustuksilla.
Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen järjestöavustukset on ensisijaisesti tarkoitettu niille rekisteröidyille yleishyödyllisille yhdistyksille, jotka täyttävät hyvinvointiavustuksen yleiset periaatteet eivätkä ole muiden avustusmuotojen saajia samaan toimintaan.
Avustusperiaatteiden päivittäminen
Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen järjestöavustusten periaatteita valmistellaan päivitettäväksi vuodelle 2027. Päivityksen tavoitteena on selkeyttää avustusten myöntämisen perusteita, täsmentää avustusten painopisteitä sekä parantaa avustusten kohdentumista Espoon strategian ja hyvinvointisuunnitelmien tavoitteita tukevaan toimintaan.
Periaatteisiin on lisätty aiempaa tarkempi kuvaus avustusten tavoitteista ja painopisteistä. Samalla periaatteissa korostetaan hyvinvointi-, terveys- ja osallisuuserojen kaventamista, yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä, saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Hakumenettelyä ja avustuksen käyttöä koskevia määräyksiä on täsmennetty. Vähimmäiskriteereitä on täsmennetty lisäämällä vaatimus avoimen, turvallisen ja kunnioittavan toimintaympäristön edistämisestä. Periaatteisiin on lisätty myös tarkemmat määräykset avustuksen käytön raportoinnista.
Hakemusten arviointia ja pisteytystä esitetään uudistettavaksi siten, että pisteytys tukee nykyistä paremmin laadukkaiden ja tavoitteellisten hakemusten tunnistamista. Pisteytyksen tarkoitusta on kuvattu aiempaa tarkemmin. Pisteytyksen enimmäismäärä nousee 11 pisteestä 15 pisteeseen. Lisäksi avustuksen saamisen edellytykseksi asetetaan, että hakemus saavuttaa vähintään puolet enimmäispistemäärästä.
Nykyisten viiden arviointikriteerin lisäksi pisteytykseen lisätään kaksi uutta kriteeriä: Toiminnan sisällön kuvaaminen (0-2 pistettä) ja Sitoutuminen ilmoittamaan avustettavasta toiminnasta lähellä.fi-portaalissa tai Palvelutietovarannossa.
Toimintaa kuvaavan kriteerin tavoitteena on varmistaa, että arvioitavan toiminnan sisältö, kohdentuminen ja toteutustapa ovat riittävän selkeästi kuvattuja avustuspäätöksen valmistelun tueksi. Lähellä.fi/PTV kriteeri edesauttaa toiminnan saamista näkyväksi ja osaksi Espoon kaupungin tiedolla johtamista. Pisteytys säilyy jatkossakin avustuspäätösten valmistelua ohjaavana työkaluna, jonka lisäksi huomioidaan avustusmäärärahojen alueellinen ja kohderyhmäkohtainen kohdentuminen sekä avustusten strateginen vaikuttavuus.
Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen järjestöavustusten avustusperiaatteita lautakuntakäsittelyn tavoitteena on saada evästystä jatkovalmisteluun. Asiasta pyydetään lausunnot myös vaikuttamistoimielimiltä.
Päätöshistoria
Liitteet
1 | Espoon kaupungin hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden järjestöavustuksen periaatteet 2027 luonnos |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|