RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 32
Asianumero 111/02.05.02/2025
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta 16.12.2025 § 32
§ 32
Vuoden taiteilija-apuraha vuodelle 2026
Valmistelijat / lisätiedot: |
Kasvi Tiina |
Koskela Katja |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Puhelinnumero 09 816 21
Päätösehdotus Esittelijä
Kulttuurijohtaja Tommila Susanna
Vuoden taiteilija-apurahan saaja vuodelle 2026 valitaan erillisen oheismateriaalin mukaisesti. Valinta tulee julkiseksi kun kulttuuri- ja nuorisolautakunta on tehnyt päätöksen kokouksessaan 16.12.2025.
Käsittely
Päätös
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta:
Myöntää vuoden taiteilija-apurahan vuodeksi 2026 taiteilija Kalle Niolle.
Selostus
Esitys vuoden taiteilija-apurahan saajaksi
Vuoden taiteilija-apurahan saajaksi vuodelle 2026 esitetään Kalle Nioa. Nion työskentely on monitaiteista ja genrerajat ylittävää: hän toimii nykysirkuksen, visuaalisen teatterin ja kuvataiteen parissa. Tapahtumien kuratointi ja tuottaminen on myös osa Nion taiteilijuutta.
Kalle Nio (s. 1982) on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemian tila-aikataiteen osastolta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2014. Hän on näyttämöohjaaja, taikuri ja kuvataiteilija. Hänet on palkittu Vuoden taikuri -palkinnolla vuonna 2020 ja Raimo Utriaisen Taidesäätiön kuvanveistäjän palkinnolla vuonna 2014.
Nio on yksi WHS-ryhmän perustajista. WHS on kansainvälisesti menestynyt nykysirkusryhmä, jonka teoksia on esitetty yli 40 eri maassa. Nio on urallaan esiintynyt noin 400 kertaa yli 200 ammattilaisareenalla ja -festivaalilla muun muassa Espanjassa, Ranskassa, Etelä-Koreassa, Meksikossa ja Taiwanissa.
Kuvataiteilijana Kalle Nio on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin. Esimerkkeinä 2020-luvulta mainittakoon Mäntän kuvataideviikot (2022), Taikaa! Keravan taidemuseossa (2023) sekä yhdessä Leena Nion kanssa Maalauskone EMMA – Espoon modernin taiteen museossa (2021). Nion ja Hans Rosenströmin kiitetty ääniteos Weaving, yearning koettiin vuonna 2021 kaupunkitilassa niin Lontoossa, Helsingissä kuin Turussakin. Nion teoksia on EMMAn ja Saastamoisen säätiön taidekokoelmissa.
Kalle Nion työsuunnitelma vuodelle 2026 on laadukas ja monipuolinen. Hän syventää taiteellista toimintaansa tehden taikuuteen pohjautuvia teoksia sekä esittävän taiteen näyttämöille että näyttelyihin. Häntä motivoi kollektiivinen työskentely eri taiteenalojen edustajien kanssa. Nio aikoo myös järjestää teoksiin liittyviä yleisötapahtumia ja työpajoja. Tavoitteena on liikuttaa yhä laajempaa yleisöä korkeatasoisen taiteen äärelle.
Keväällä 2026 avautuu Nion yksityisnäyttely Helsingissä. Nion lavastaman Out of Order -esityksen ensi-ilta on maaliskuussa. Hän ohjaa uuden näyttämöteoksen Barcelonan teatteri-instituutissa sekä kiertää Tempo-esityksellä pääkaupunkiseudulla ja festivaaleilla.
Syksyllä 2026 Kalle Nio järjestää Magia-taikakongressin ja esityssarjan Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa yhdessä Suomen Taikapiiri ry:n ja Suomen Taikurit ry:n kanssa. Kongressi kerää Espooseen maailman parhaat taikurit oppimaan toisiltaan. Ohjelmaan sisältyy pohjoismaiset taikurikilpailut, yleisönäytöksiä sekä taikurikurssi nuorille. Kongressi on Suomen suurin ja merkittävin taika-alan ammattilaistapahtuma.
Kalle Nion työskentely rakentaa siltoja eri taiteenalojen ja taiteilijoiden välille sekä tavoittaa uusia yleisöjä niin esittävän taiteen kuin kuvataiteenkin pariin. Magia-taikakongressi ja esityssarja tapahtuu näkyvästi taiteilijan kotikaupungissa Espoossa. Nion taiteilijuudessa toteutuvat aidosti Espoon arvot yhdessä tekeminen ja uteliaisuus oppia. Myös kansainväliset kumppanuudet ja yleisöt ovat luonteva osa hänen taiteellista praktiikkaansa. Vuoden taiteilija-apurahaa ei ole aiemmin myönnetty sirkustaiteen edustajalle; sirkustaiteen näkyvyys Espoossa uudistaa paikallista taidekenttää.
Apurahan ehdot
Vuoden taiteilija-apuraha myönnetään hakemuksesta vuoden kestoiseksi apurahaksi yhdelle taiteilijalle kerrallaan. Apuraha on tarkoitettu ammattitaiteilijoille, joiden kotipaikka on Espoo. Apuraha on tarkoitettu työskentelyyn ja siihen liittyviin kustannuksiin. Taiteilija-apuraha ei ole sidottu tiettyyn taiteenalaan, vaan sitä voivat hakea eri taiteenaloja edustavat espoolaiset taiteilijat.
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää apurahan saajasta kokouksessaan 16.12.2025. Samassa kokouksessa päätetään myös yhteisöjen vuosiavustuksista.
Taiteilija-apuraha 1.1.2026 alkaen on 2249,02 euroa kuukaudessa ja se maksetaan kuukausittain. Apuraha tarkistetaan vuosittain vastaamaan Taiteen edistämiskeskuksen myöntämien taiteilija-apurahojen tasoa. Apuraha sisältää Maatalousyrittäjien eläkelain mukaisen eläke- ja tapaturmavakuutusosuuden.
Apurahan saajan on luovuttava päätoimisesta palkatusta työstä apurahakauden ajaksi sekä tehtävä Espoon kaupungille selvitys apurahan käytöstä kauden päätyttyä. Lisäksi apurahan saajan on otettava itselleen eläke- ja tapaturmavakuutus. Vakuutusta on haettava kolmen kuukauden kuluessa apurahakauden alkamisesta. Hakemus jätetään Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen MELAan. Lisätietoja osoitteesta www.mela.fi.
Hakijat
Vuoden taiteilija-apurahan 2026 hakuaika oli 1.9.–30.9.2025 klo 15.45. Hakemuksia saapui yhteensä 47 kappaletta. Yksi hakija kuvataiteen alalta perui hakemuksensa 25.11.2025.
Vuoden taiteilija-apurahan hakemukset (46 kpl) vuodelle 2026 jakautuvat taiteenaloittain seuraavasti.
• Kuvataide 12 hakijaa
• Musiikki 7 hakijaa
• Valokuvataide 6 hakijaa
• Kuvitus ja sarjakuva 4 hakijaa
• Monitaide 4 hakijaa
• Elokuvataide 3 hakijaa
• Kirjallisuus 3 hakijaa
• Tanssitaide 3 hakijaa
• Mediataide 1 hakija
• Sirkustaide 1 hakija
• Taidejournalismi 1 hakija
• Teatteritaide 1 hakija
Arviointiperusteet
Arvioinnin perusteena ovat hakijan esittämän työsuunnitelman taiteellinen laatu ja hakijan ammatillinen ansioituminen. Lisäksi huomioidaan se, kuinka taiteellinen työskentely näkyy Espoossa tai uudistaa ja täydentää paikallista taidekenttää. Valmistelussa pyritään eri taiteenalojen väliseen tasapainoon mahdollisuuksien mukaan. Päätökset ovat aina harkinnanvaraisia. (Espoon kaupungin kulttuuriavustusten periaatteet 1.1.2025 alkaen, Kulttuurilautakunta 22.10.2024 § 50)
Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan jäsenillä on ollut mahdollisuus tutustua hakemusasiakirjoihin ennen päätöskokousta.
Päätöshistoria
Liitteet
|
|
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
Hakijat |
|