Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 01.12.2025/Asianro 5

Kokousasian teksti

Asianumero 1853/10.02.02/2022

Kaupunginhallitus 01.12.2025  

Espoon yleiskaava 2060:n ehdotusvaiheen kokonaisaikataulu

Valmistelijat / lisätiedot:

Leino Essi

Uusitupa Antti

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Puhelinnumero 09 816 21

Päätösehdotus Esittelijä

 Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus

1

kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta ja kaupunkisuunnittelulautakuntaa valmistelemaan Espoon yleiskaava 2060:n ehdotuksen siten, että kaupunginhallitus voi kesäkuussa 2026 hyväksyä yleiskaavaehdotuksen asetettavaksi nähtäville syksyllä 2026,

2

päättää järjestää Espoon yleiskaava 2060:n ehdotusta pohjustavat seminaarit yhdessä kaupunkisuunnittelulautakunnan kanssa 20.1.2026 ja 3.2.2026,

3

edellyttää, että kaupunginhallitusta tiedotetaan kevään 2026 aikana yleiskaavatyön etenemisestä.

Käsittely 

Päätös

Selostus 

Espoon yleiskaava 2060 on koko kaupungin kattava strateginen aluevarauskaava, jolla pyritään vastaamaan kaupunkikehityksen tulevaisuuden haasteisiin Espoo-tarinan mukaisesti. Kaavaratkaisu pohjautuu yleiskaavan tavoitepäätöksen (kaupunginhallitus 13.3.2023) mukaisiin yhdyskuntarakenteen kehittämisen päälinjoihin. Yleiskaavassa osoitetaan maankäytön kehittämisen periaatteet ja painopistealueet vuoteen 2060.

Kaavaprosessi on edennyt ehdotusvaiheeseen, jonka päämääränä on yleiskaavaehdotuksen julkinen nähtävillä olo ja kaikkien espoolaisten mahdollisuus ilmaista suullinen tai kirjallinen kantansa suunnitelmiin.

Yleiskaavatyön vaiheet ja aikataulu

Yleiskaavaprosessin alussa on laadittu työlle kokonaisaikataulu, jonka mukaisesti valmistelu on edennyt kaavan tavoitteista luonnokseen. Valmisteluvaiheen aikataulusta päätettiin kaupunginhallituksessa marraskuussa 2022. Ehdotusvaiheen aikatauluttaminen vuodelle 2026 tukee yleiskaavatyön suunnitelmallista etenemistä sekä Espoo-tarinaan kirjattua tavoitetta yleiskaavan hyväksymisestä tällä valtuustokaudella.

Espoon yleiskaava 2060:n ehdotusvaiheen tulevaa käsittelyä pohjustavat päättäjäseminaarit, jotka järjestetään kaupunginhallitukselle ja kaupunkisuunnittelulautakunnalle. Seminaareihin osallistuu myös tarvittava joukko virkakuntaa ja muita asiantuntijoita.

Kahden päättäjäseminaarin ajoittuminen tammi-helmikuuhun 2026 tukee yleiskaavaehdotuksen kokonaisaikataulun toteuttamista siten, että päätösasia voi edetä kaupunkisuunnittelulautakunnan kautta kaupunginhallitukseen kevään 2026 aikana ja nähtävillä olo voidaan järjestää syksyn 2026 aikana.

Yleiskaavan luonne

Espoon yleiskaava 2060 on yleispiirteinen. Kaava ei ratkaise suunnittelun tai toteuttamisen yksityiskohtia, vaan osoittaa kaupungin tahtotilaa kehittää kaupunkia tasapainoisesti. Yleiskaava ohjaa jatkosuunnittelua oikeusvaikutteisten kaavamerkintöjen ja kaavamääräysten kautta. Myös kaavan muu aineisto tarjoaa runsaasti eväitä yksityiskohtaisemmalle suunnittelulle, jota yleiskaava ohjaa. Yleiskaavan vahvistumisen jälkeen asukkaiden, päättäjien ja asiantuntijoiden välinen vuoropuhelu kaupungin tulevaisuudesta jatkuu asemakaavoituksessa.

Yleiskaava perustuu laajaan selvitysaineistoon. Yleiskaavatyöhön on valmistelijoiden lisäksi osallistunut laaja joukko kaupungin, seudun ja muiden tahojen asiantuntijoita. Vuorovaikutteista keskustelua on käyty luottamushenkilöiden, asukkaiden ja muiden osallisten kanssa muun muassa kaavan tavoitteiden valmistelun yhteydessä. Yhteistyötä jatketaan suunnittelun edetessä.

Yleiskaava 2060 korvaa Espoon nykyiset yleiskaavat ja osayleiskaavat lukuun ottamatta uusimpia ja ajantasaisia osayleiskaavoja. Yleiskaava 2060 laaditaan oikeusvaikutteisena vain niillä alueilla, joilla uusi yleiskaava korvaa voimassa olevat yleiskaavat ja osayleiskaavat. Niillä alueilla, joilla Espoon yleiskaava 2060 ei ole oikeusvaikutteinen, tämä koko kaupungin yleiskaava toimii ohjeellisena ja selvitysluonteisena suunnitelmana.

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 119

Päätösehdotus Esittelijä

 Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus

1
hyväksyy MRA 30 § mukaisesti nähtäville 13.5.2024 päivätyn Espoon yleiskaava 2060-luonnoksen, piirustusnumero 7500,

2
valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialajohtajan toteuttamaan nähtäville asetettavaan yleiskaavaan ja siihen liittyvään materiaaliin mahdolliset kaupunginhallituksen tämän päätöksen yhteydessä tekemät muut muutokset ja täydennykset,

3
järjestää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavan määrän asukastilaisuuksia ja valitsee niiden puheenjohtajiksi:

______________

______________

______________

______________

______________

______________

______________

______________

______________

Käsittely 

Puheenjohtaja Partasen kannattamana teki seuraavat ehdotukset:

Kaupunginhallitus päättää tehdä Espoon yleiskaava 2060 -luonnokseen ja siihen liittyvään materiaaliin liitteen mukaiset kaupunginhallituksen neuvottelutoimikunnassa sovitut muutokset.

Kaupunginhallitus päättää, että:

- Keskuspuistoon rajoittuvien, toistaiseksi rakentamattomien reuna-alueiden virkistysalueina säilyttämisen edellytykset ja luontoarvot tutkitaan nähtävillä olon aikana ja päätöstä niiden merkinnästä tarkastellaan uudestaan ehdotusvaiheessa.

- Karakallion metsän luontoarvot tutkitaan nähtävillä olon aikana ja arvioidaan suojelualueen laajuus esitysvaiheeseen.

- Laajalahden alppiruusupuisto (Anja Pankasalon puisto) turvataan tarkemmassa asemakaavoituksessa.

- Taavinkylän koulun lähimetsä (Nygrannaksenkallio) turvataan asemakaavoituksessa.

- Selvitetään mahdollisuus tehdä varaus Sorttiasemalle Etelä-Espooseen.

- Nähtävillä olon aikana selvitetään ja lisätään kaavamääräyksiin kirjaukset, joilla avohakkuut voidaan ehkäistä luonto- ja virkistysarvoiltaan tärkeimmiltä alueilta.

- Hanikan virkistysalue pysyy virkistyskäytössä ja puustoisena myös PY-alueen kohdalla niin kauan, kunnes mahdollisesta hankkeesta on tehty rakentamispäätös.

- Myntinmäen aseman aluetta voidaan lähteä rakentamaan sen jälkeen, kun asemasta on tehty sitova toteuttamispäätös.

Partanen Tiina Elon kannattamana teki seuraavat ehdotukset:

1

Kaupungin Kauriskalliolla omistama maa-alue muutetaan takaisin virkistysalueeksi V.

2

Säilytetään Mynttilän metsä arvokkaine luontokohteineen rakentamattomana poistamalla Myntinmäen keskusmerkintä C3, asema ja niiden ympärillä olevat AK ja A-alueet kaavakartasta ja muuttamalla ne virkistysalueeksi (V). Alueen läpi kulkevaksi merkitty pääkatu ja baana poistetaan.

3

Turvataan Tvijälpin arvokas luonto muuttamalla sen merkinnäksi V eli virkistysalue.

4

Turvataan Keskuspuistoa poistamalla yleiskaavasta sitä halkova Espoonväylän jatko.

5

Turvataan Keskuspuistoa poistamalla rakentamisalueet Bosmalmista ja korvataan ne virkistysaluemerkinnöillä.

6

Laajennetaan Lukukallion virkistysaluetta V Kokinkyläntien varteen.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotukset yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen ne.

Puheenjohtaja totesi, että Partanen on tehnyt esittelijän esityksestä poikkeavia kannatettuja ehdotuksia, joiden johdosta on äänestettävä.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 9 äänellä 5 ääntä vastaan yhden ollessa poissa hylänneen Partasen ensimmäisen ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 8 äänellä 6 ääntä vastaan yhden ollessa poissa hylänneen Partasen toisen ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 9 äänellä 5 ääntä vastaan yhden ollessa poissa hylänneen Partasen kolmannen ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 9 äänellä 4 ääntä vastaan yhden äänestäessä tyhjää ja yhden ollessa poissa hylänneen Partasen neljännen ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 9 äänellä 5 ääntä vastaan yhden ollessa poissa hylänneen Partasen viidennen ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 8 äänellä 6 ääntä vastaan yhden ollessa poissa hylänneen Partasen kuudennen ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Päätös

Kaupunginhallitus
1
hyväksyy MRA 30 § mukaisesti nähtäville 13.5.2024 päivätyn Espoon yleiskaava 2060-luonnoksen, piirustusnumero 7500,
2
valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialajohtajan toteuttamaan nähtäville asetettavaan yleiskaavaan ja siihen liittyvään materiaaliin mahdolliset kaupunginhallituksen tämän päätöksen yhteydessä tekemät muut muutokset ja täydennykset,

3
järjestää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavan määrän asukastilaisuuksia ja valitsee niiden puheenjohtajiksi:

4.6. Kauklahti - Isto Havu
6.6. Suur-Matinkylä - Mervi Katainen
10.6. Ruotsinkielinen - Anders Portin
11.6. Suur-Tapiola - Tere Sammallahti
12.6. Vanha-Espoo - Verna Finnström
13.6. Pohjois-Espoo - Liisa Kivekäs
18.6. Suur-Espoonlahti - Henna Partanen
19.6. Suur-Leppävaara - Julia Lindholm
13.8. Englanninkielinen - Hannu Järvinen.

4
päättää tehdä Espoon yleiskaava 2060 -luonnokseen ja siihen liittyvään materiaaliin liitteen mukaiset kaupunginhallituksen neuvottelutoimikunnassa sovitut muutokset.

5
päättää, että:
- Keskuspuistoon rajoittuvien, toistaiseksi rakentamattomien reuna-alueiden virkistysalueina säilyttämisen edellytykset ja luontoarvot tutkitaan nähtävillä olon aikana ja päätöstä niiden merkinnästä tarkastellaan uudestaan ehdotusvaiheessa.
- Karakallion metsän luontoarvot tutkitaan nähtävillä olon aikana ja arvioidaan suojelualueen laajuus esitysvaiheeseen.
- Laajalahden alppiruusupuisto (Anja Pankasalon puisto) turvataan tarkemmassa asemakaavoituksessa.
- Taavinkylän koulun lähimetsä (Nygrannaksenkallio) turvataan asemakaavoituksessa.
- Selvitetään mahdollisuus tehdä varaus Sorttiasemalle Etelä-Espooseen.
- Nähtävillä olon aikana selvitetään ja lisätään kaavamääräyksiin kirjaukset, joilla avohakkuut voidaan ehkäistä luonto- ja virkistysarvoiltaan tärkeimmiltä alueilta.
- Hanikan virkistysalue pysyy virkistyskäytössä ja puustoisena myös PY-alueen kohdalla niin kauan, kunnes mahdollisesta hankkeesta on tehty rakentamispäätös.
- Myntinmäen aseman aluetta voidaan lähteä rakentamaan sen jälkeen, kun asemasta on tehty sitova toteuttamispäätös.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 27.03.2024 § 39

Päätösehdotus Esittelijä

 Kaupunkisuunnittelujohtaja Hokkanen Torsti

Kaupunkisuunnittelulautakunta

1
Ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy MRA 30 § mukaisesti nähtäville 28.2.2024 päivätyn Espoon yleiskaava 2060-luonnoksen, piirustusnumero 7500,

2
pyytää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavat lausunnot,

3
järjestää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavan määrän asukastilaisuuksia ja valitsee niiden puheenjohtajiksi ________.

Käsittely 

Keskustelun aluksi esittelijä teki seuraavan muutoksen: ”Tarkistetaan yleiskaavakarttaa käyttötarkoitusmerkintöjen osalta siten, että lisätään kartalle SL-alue, joka muodostuu Pirttimäen luonnonsuojelualueesta (YSA204245) ja siihen liittyvistä Pohjoisosien yleiskaavan (PYK II) SL1-alueista. Muutos V-alueesta SL-alueeksi on teknisluonteinen. Se ei muuta oikeusvaikutuksia suhteessa voimassa olevaan yleiskaavaan.”

Keskustelun aikana Finström Siivolan kannattamana teki muutosehdotukset 3.1–3.14 ja Aarnion kannattamana muutosehdotuksen 3.120. (liite §39 vastaehdotukset)

Siivola Finströmin kannattamana teki muutosehdotukset 3.15–3.28 ja 3.119. (liite §39 vastaehdotukset)

Aarnio Berglundin kannattamana teki muutosehdotuksen 3.29. (liite §39 vastaehdotukset)

Puheenjohtaja Järvisen kannattamana teki muutosehdotukset 3:30–3.35, 3.37–3.51, 3.53, 3.55-3.56, 3.59-3.60, 3.63-3.70, 3.72-3.75, 3.83 ja Kemppi-Virtasen kannattamana muutosehdotuksen 3.62 sekä muutosehdotuksen 3.71. (liite § 39 vastaehdotukset)

Portin puheenjohtajan kannattamana teki muutosehdotukset 3.77, 3.80–3.81 sekä muutosehdotukset 3.76 ja 3.82. (liite § 39 vastaehdotukset)

Järvinen puheenjohtajan kannattamana teki muutosehdotukset 3:84–3.85, 3.88–3.91, 3.93–3.94, 3.96-3.101, 3.105, 3.112–3.113, 3.115, 3.117-3.118. sekä muutosehdotukset 3.103–3.104, 3.107–3.111, 3.114, 3.116 (liite § 39 vastaehdotukset)

Keskustelun asiasta päätyttyä puheenjohtaja teki ehdotuksen asian käsittelytavasta, jonka mukaisesti lautakunta käsittelee kannatetut muutosehdotukset yksitellen kokouksessa jaetun käsittelyjärjestyksen mukaisesti. Äänestykset suoritetaan siten, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja muutosehdotuksia kannattavat äänestävät EI, ellei käsittelykohdassa erikseen muuta sovita. Äänestyksistä muodostuu pöytäkirjan liitteeksi tuleva äänestysraportti. Lautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen asian käsittelytavasta yksimielisesti.

Puheenjohtaja totesi, että muutosehdotuksia 3.25, 3.27, 3.29, 3.30, 3.31, 3.32, 3.33, 3.35, 3.37, 3.40, 3.41, 3.43, 3.83 sisältäen ehdotuksen 3.82, 3.88, 3.91, 3.94, 3.98, 3.100, 3.105 on kannatettu, ja tiedusteli, voidaanko ehdotukset yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi niiden tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

Edelleen puheenjohtaja totesi, että seuraavia muutosehdotuksia on myös vastustettu, joten niistä on äänestettävä:

Ensimmäisessä äänestyksessä äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.34). JAA ääniä tuli 7 ja EI ääniä 6. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Toisessa äänestyksessä äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.84). JAA ääniä tuli 6 ja EI ääniä 7. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kolmannessa äänestyksessä äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.85). JAA ääniä tuli 7, EI ääniä 5 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä viittä (5) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Neljännessä äänestyksessä äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.117). JAA ääniä tuli 6, EI ääniä 6 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kuudella (6) äänellä kuutta (6) vastaan, puheenjohtajan äänen ratkaisulla ja yhden (1) äänestäessä tyhjää, hyväksyä muutosehdotuksen.

Viidennessä äänestyksessä äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.118). JAA ääniä tuli 6, EI ääniä 6 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kuudella (6) äänellä kuutta (6) vastaan, puheenjohtajan äänen ratkaisulla ja yhden (1) äänestäessä tyhjää, hyväksyä muutosehdotuksen.

Kuudennessa äänestyksessä äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.38). JAA ääniä tuli 5 ja EI ääniä 8. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Seitsemännessä äänestyksessä äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.90). JAA ääniä tuli 6, EI ääniä 6 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kuudella (6) äänellä kuutta (6) vastaan, puheenjohtajan äänen ratkaisulla ja yhden (1) äänestäessä tyhjää, hyväksyä muutosehdotuksen.

Kahdeksannessa äänestyksessä äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.39). JAA ääniä tuli 6, EI ääniä 6 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kuudella (6) äänellä kuutta (6) vastaan, puheenjohtajan äänen ratkaisulla ja yhden (1) äänestäessä tyhjää, hyväksyä muutosehdotuksen.

Yhdeksännessä äänestyksessä äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.93). JAA ääniä tuli 5, EI ääniä 6 ja 2 tyhjää ääntä. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kuudella (6) äänellä viittä (5) vastaan, kahden (2) äänestäessä tyhjää, hyväksyä muutosehdotuksen.

Kymmenennessä äänestyksessä äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.96). JAA ääniä tuli 5, EI ääniä 7 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä viittä (5) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Yhdestoista äänestys koski Järvisen muutosehdotusta (3.97). JAA ääniä tuli 5, EI ääniä 7 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä viittä (5) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kahdestoista äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.42). JAA ääniä tuli 5 ja EI ääniä 8. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kolmastoista äänestys koski Järvisen muutosehdotusta (3.99). JAA ääniä tuli 5, EI ääniä 7 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä viittä (5) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Neljästoista äänestys koski Järvisen muutosehdotusta (3.101). JAA ääniä tuli 7, EI ääniä 4 ja 2 tyhjää ääntä. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä neljää (4) vastaan, kahden (2) äänestäessä tyhjää, päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Viidestoista äänestys koski Siivolan muutosehdotusta (3.20). JAA ääniä tuli 6, EI ääniä 6 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kuudella (6) äänellä kuutta (6) vastaan, puheenjohtajan äänen ratkaisulla ja yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kuudestoista äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.44). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Seitsemästoista äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.45). JAA ääniä tuli 7 ja EI ääniä 6. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kahdeksastoista äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.46). JAA ääniä tuli 7, EI ääniä 4 ja 2 tyhjää ääntä. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä neljää (4) vastaan, kahden (2) äänestäessä tyhjää, päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kaupunkisuunnittelulautakunta keskeytti asian käsittelyn 27.3. klo 22.45 ja siirtyi käsittelemään asialistan muut asiat, jonka jälkeen lautakunta puheenjohtajan ehdotuksesta päätti keskeyttää kokouksen klo 23:00 ja jatkaa §39 käsittelyä jatkokokouksessa keskiviikkona 3.4.2024 klo 17:30 alkaen.

Asian käsittely jatkui edellisen kokouksen mukaisesti ja puheenjohtaja totesi, että muutosehdotuksia 3.1, 3.9, 3.14-3.16, 3.18, 3.19, 3.21, 3.23, 3.53, 3.64, 3.70, 3.72, 3.74, 3.75, 3.77, 3.80, 3.81 on kannatettu, ja tiedusteli, voidaanko ehdotukset yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi niiden tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

Edelleen puheenjohtaja totesi, että seuraavia muutosehdotuksia on myös vastustettu, joten niistä on äänestettävä:

Yhdeksästoista äänestys koski puheenjohtajan ja Finströmin muutosehdotuksia (3.47 ja 3.120). JAA ääniä tuli 8 ja EI ääniä 5. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen 3.47.

Kahdeskymmenes äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.48). JAA ääniä tuli 6 ja EI ääniä 7. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kahdeskymmenesensimmäinen äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.49 joka kattaa myös Järvisen muutosehdotukset 3.112 ja 3.115). JAA ääniä tuli 5 ja EI ääniä 8. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kahdeskymmenestoinen äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.50 sisältäen ehdotuksen 3.76). JAA ääniä tuli 5 ja EI ääniä 8. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kahdeskymmeneskolmas äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta 3.51, joka sisältää ehdotuksen 3.28 ja Siivolan muutosehdotusta 3.26. JAA ääniä tuli 7, EI ääniä 5 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä viittä (5) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen 3.51.

Kahdeskymmenesneljäs äänestys koski Siivolan muutosehdotusta (3.17). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kahdeskymmenesviides äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.55). JAA ääniä tuli 5, EI ääniä 7 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä viittä (5) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kahdeskymmeneskuudes äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta 3.56 (Kokinkyläntien varren rakentaminen) ja Siivolan muutosehdotusta 3.22 (Kokinkyläntien varsi V-alueeksi). JAA ääniä tuli 8, EI ääniä 4 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä neljää (4) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen 3.56.

Kahdeskymmenesseitsemäs äänestys koski Siivolan muutosehdotusta (3.7). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kahdeskymmeneskahdeksas äänestys koski Siivolan muutosehdotusta (3.8). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kahdeskymmenesyhdeksäs äänestys koski Siivolan muutosehdotusta (3.119). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kolmaskymmenes äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta 3.59 ja Siivolan muutosehdotusta 3.4. JAA ääniä tuli 7, EI ääniä 5 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi lautakunnan seitsemällä (7) äänellä viittä (5) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen 3.59.

Kolmaskymmenesensimmäinen äänestys koski esittelijän pohjaehdotusta vastaa puheenjohtajan muutosehdotus 3.59. JAA ääniä tuli 6 ja EI ääniä 7. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi lautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen 3.59.

Kolmaskymmenestoinen äänestys koski Finströmin muutosehdotusta (3.6). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kolmaskymmeneskolmas äänestys koski Finströmin muutosehdotusta (3.10). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kolmaskymmenesneljäs äänestys koski Finströmin muutosehdotusta (3.11). JAA ääniä tuli 8, EI ääniä 4 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä neljää (4) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kolmaskymmenesviides äänestys koski Finströmin muutosehdotusta (3.12). JAA ääniä tuli 8 ja EI ääniä 5. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kolmaskymmeneskuudes äänestys koski Järvisen muutosehdotusta (3.113). JAA ääniä tuli 5, EI ääniä 7 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä viittä (5) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kolmaskymmenesseitsemäs äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.60). JAA ääniä tuli 6 ja EI ääniä 7. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Kolmaskymmeneskahdeksas äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta 3.62 ja Finströmin muutosehdotusta 3.5. JAA ääniä tuli 8, EI ääniä 5. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi lautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen 3.62.

Kolmaskymmenesyhdeksäs äänestys koski esittelijän pohjaehdotusta vastaa puheenjohtajan muutosehdotus 3.62. JAA ääniä tuli 4, EI ääniä 9. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi lautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen 3.62.

Neljäskymmenes äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.63). JAA ääniä tuli 7 ja EI ääniä 6. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Neljäskymmenesensimmäinen äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta 3.65. JAA ääniä tuli 5, EI ääniä 8. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi lautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Neljäskymmenestoinen äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta 3.66. JAA ääniä tuli 5, EI ääniä 8. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi lautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Neljäskymmeneskolmas äänestys koski Siivolan muutosehdotusta (3.24). JAA ääniä tuli 8, EI ääniä 4 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä neljää (4) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Neljäskymmenesneljäs äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.67). JAA ääniä tuli 6 ja EI ääniä 7. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Neljäskymmenesviides äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.68). JAA ääniä tuli 6 ja EI ääniä 7. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Neljäskymmeneskuudes äänestys koski puheenjohtajan muutosehdotusta (3.69). JAA ääniä tuli 6 ja EI ääniä 7. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hyväksyä muutosehdotuksen.

Neljäskymmenesseitsemäs äänestys koski Finströmin muutosehdotusta (3.2). JAA ääniä tuli 9, EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi lautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Neljäskymmeneskahdeksas äänestys koski Finströmin muutosehdotusta (3.3). JAA ääniä tuli 8, EI ääniä 3 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä kolmea (3) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Neljäskymmenesyhdeksäs äänestys koski Finströmin muutosehdotusta (3.13). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Lisäksi puheenjohtaja totesi, että muutosehdotukset 3.71, 3.73, 3.103, 3.104, 3.107, 3.108, 3.109, 3.110, 3.111, 3.114 ja 3.116 raukeavat kannattamattomina.

Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Päätös

Esittelijän ehdotus kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa tekemillä lisäyksillä ja muutoksilla, joka on viety asian materiaaleihin, hyväksyttiin äänestysten jälkeen seuraavasti:

Kaupunkisuunnittelulautakunta

1
ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy MRA 30 § mukaisesti nähtäville 28.2.2024 päivätyn Espoon yleiskaava 2060-luonnoksen, piirustusnumero 7500,

2
pyytää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavat lausunnot,

3
kootaan Espoon yleiskaava 2060 sivulle yleiskaavasta päätöksenteon eri vaiheissa läpimenneet muutosesitykset, jotta kaavaprosessin edistymistä on mahdollista seurata,

4
lisätään nähtäville asetettava yleiskaavaluonnoskartta kartat.espoo.fi palveluun omalle tasolleen, jotta päällekkäinen tarkasteleminen muiden karttatasojen kanssa olisi mahdollista,

5
ehdotusvaiheessa tulee selvittää LuontTo-työn selvitysosan yleiskaavatasoisten kohteiden luontoarvoja ja arvioida alueille soveltuvat kaavamerkinnät ottaen huomioon alueiden luonto- ja virkistysarvot,

6
nähtävillä olon aikana selvitetään Finnoonsataman eteläpuolella olevan lokkiluodon vaatiman suojavyöhykkeen laajuus ja keinot turvata naurulokkikolonia. Etsitään keinot huomioida lokkiluodon suojavyöhyke LS-merkinnän kaavamääräyksissä,

7
nähtävillä olon aikana selvitetään RKY-alueiden kaupunkikehitystä koskevien sitovien velvoitteiden kirjaamista yleiskaavan yleismääräyksiin,

8
selvitetään jatkovalmistelun aikana, että voiko Matinkylä-Espoon keskus (Jorvi) metroyhteyden yksi asemista sijaita Suvelassa, Espoon keskuksessa,

9
toteaa, että tässä vaiheessa ei ole ollut mahdollista ottaa kantaa seuraaviin asioihin, joiden osalta selvitykset ja valmistelu jatkuvat, ja kaavaluonnos on virkamiesesittelyn mukainen:
veneiden talvisäilytys ja vierasvenesatamat
junavarikon sijainti
Suomenojan ranta- ja vesialueen rakennettavuus
Forsbackan ja Myntinmäen mahdollisten asemavarausten sijainti
uusien teollisuus- ja varastoalueiden riittävyys suhteessa ennakoituun tarpeeseen kaavan aikajaksolla ottaen huomioon niiden poistuminen seudun keskeisemmiltä alueilta
taloudelliset selvitykset esitettyjen suurten raide- ym. investointien suhteesta hankkeilla saavutettavaan hyötyyn
koulujen ja päiväkotien lähimetsien selvityksen tulosten edellyttämät v-aluevaraukset
asumisen määrälliset muutokset yksityiskohtaisen laskelman puuttuessa alueellisista lisäyksistä ja vähennyksistä rakennustyypeittäin,

10
Saadut lausunnot ja mielipiteet saatetaan viipymättä nähtäville palvelemaan sekä kuntalaiskeskustelua että luottamushenkilöitä. Perustelu: POKEn yhteydessä näin ei tapahtunut, joten siitä on syytä päättää erikseen.

11
Jotta valtuuston päätös englannin kielen käytöstä suomen ja ruotsin rinnalla toteutuisi, julkaistaan yleiskaavaluonnoksen yhteydessä netissä englanninkielinen selostus Suomen kaavoitusjärjestelmästä ja järjestetään kuntalaisille helppo mahdollisuus kääntää aineistoa käännösohjelmien avulla haluamalleen kielelle. (Tämä sisältää sen, että suomenkielisen tekstin tulee olla niin selkeätä, että se kääntyy oikein.)

12
yleiskaavan jatkosuunnittelussa etsitään meren rannalta LS-alueeksi merkittävä uusi alue (pohjaesityksessä nyt olevien LS-alueiden lisäksi), jolle voidaan asemakaavoittaa 800:n 10 -- 15 metrisen huviveneen talvisäilytysalue. Alueen tulee rajautua mereen siten, että sinne on yhteys mereltä vähintään 2,4 metrin syväyksellä kulkeville aluksille ja alueen kaikkiin osiin pääsee merenrannasta raskaalla ajoneuvolla kulkematta yleisellä tiealueella.

Päätöksestä jättivät eriävän mielipiteen Esittelijä, Aarnio, Jensen, Siivola ja Finström. Esittelijän, Jensenin, Siivolan ja Finströmin eriävät mielipiteet perusteluineen ovat pöytäkirjan liitteenä.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 13.03.2024 § 35

Päätösehdotus Esittelijä

 Kaupunkisuunnittelujohtaja Hokkanen Torsti

Kaupunkisuunnittelulautakunta

1
Ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy MRA 30 § mukaisesti nähtäville 28.2.2024 päivätyn Espoon yleiskaava 2060-luonnoksen, piirustusnumero 7500,

2
pyytää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavat lausunnot,

3
järjestää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavan määrän asukastilaisuuksia ja valitsee niiden puheenjohtajiksi ________.

Käsittely 

Keskustelun aluksi esittelijä täydensi asian päätösesitystä, kaavakarttaa ja kaavamääräyksiä. Esittelijän täydennykset on koottu yhteen asian liitteeksi.

Keskustelun aikana puheenjohtaja Järvisen kannattamana teki ehdotuksen asian jättämisestä pöydälle muuten kuin asukastilaisuuksien osalta.

Portin Järvisen kannattamana ehdotti yhden ruotsinkielisen asukastilaisuuden järjestämistä.

Järvinen Portinin kannattamana ehdotti yhden englanninkielisen asukastilaisuuden järjestämistä.

Lautakunta teki yhteisesti ehdotuksen asukastilaisuuksien puheenjohtajista seuraavasti:

Julia Lindholm, Leppävaara

Isto Havu, Kauklahti

Tere Sammallahti, Suur-Tapiola

Risto Nevanlinna (varalla Marjaana Siivola), Vanha Espoo

Liisa Kivekäs, Pohjois-Espoo sekä

Anders Portin, ruotsinkielinen tilaisuus

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko ehdotukset asukastilaisuuksista ja niiden puheenjohtajista sekä ehdotus asian jättämisestä pöydälle hyväksyä. Koska ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi niiden tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta

1
päätti järjestää yleiskaavaluonnoksesta asukastilaisuuksia suuralueittain Leppävaarassa, Tapiolassa, Matinkylässä, Espoonlahdessa, Kauklahdessa, Vanha-Espoossa ja Pohjois-Espoossa sekä yhden ruotsinkielisen ja yhden englanninkielisen asukastilaisuuden. Kuudessa tilaisuudessa puheenjohtajana toimii kaupunkisuunnittelulautakunnan edustaja ja kolmessa tilaisuudessa kaupunginhallituksen edustaja. Tilaisuuksiin puheenjohtajiksi valittiin Julia Lindholm (Leppävaara), Isto Havu (Kauklahti), Tere Sammallahti (Suur-Tapiola), Risto Nevanlinna (varalla Marjaana Siivola, Vanha-Espoo), Liisa Kivekäs (Pohjois-Espoo) sekä Anders Portin (ruotsinkielinen tilaisuus). Kaupunginhallitus valitsee puheenjohtajan Espoonlahden, Matinkylän ja englanninkieliselle asukastilaisuudelle.

2
päätti jättää muilta osin asian yksimielisesti pöydälle lautakunnan 27.3.2024 pidettävään kokoukseen.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.02.2024 § 31

Päätösehdotus 

Esittelijä

 Kaupunkisuunnittelujohtaja Hokkanen Torsti

Kaupunkisuunnittelulautakunta

1
Ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy MRA 30 § mukaisesti nähtäville 28.2.2024 päivätyn Espoon yleiskaava 2060-luonnoksen, piirustusnumero 7500,

2
pyytää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavat lausunnot,

3
järjestää yleiskaavaluonnoksesta tarvittavan määrän asukastilaisuuksia ja valitsee niiden puheenjohtajiksi ________.

Käsittely 

Keskustelun aikana puheenjohtaja Vehmasen kannattamana ehdotti asian jättämistä pöydälle lautakunnan seuraavaan kokoukseen.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko ehdotus asian jättämisestä pöydälle hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta
päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lautakunnan 13.3.2024 pidettävään kokoukseen.

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 332

Päätösehdotus 

Esittelijä

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus

1

kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta ja kaupunkisuunnittelulautakuntaa valmistelemaan yleiskaavan tavoitteet siten, että kaupunginhallituksen on mahdollista hyväksyä yleiskaavan tavoitteet maaliskuussa 2023,

2

merkitsee tiedoksi liitteen mukaisen selvityksen kaupungin muuttoliikkeestä kaupunginhallituksen 20.6.2022 (§ 220) päätöksen mukaisesti.

Käsittely

Asia käsiteltiin pykälän 352 jälkeen.

Päätös

Kaupunginhallitus:

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 76

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus

hyväksyy kokonaisyleiskaavan (Espoon yleiskaava 2060) tavoitteiksi:

1) Espoo kasvaa ja tiivistyy kestävästi

Varaudutaan kaupungin kasvuun.

Ohjataan uusi rakentaminen ensisijaisesti joukkoliikenteen runkoyhteyksien varrelle ja huolehditaan ajoneuvoliikenteen toimivuudesta.

Mahdollistetaan omaleimaisten kerros- ja pientaloalueiden kehittyminen ja torjutaan segregaatiota.

Vahvistetaan innovaatiokeskittymiä ja turvataan monipuolisen elinkeinotoiminnan tarpeet.

2) Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki

Parannetaan poikittaista joukkoliikenneverkkoa ja pyöräilyn edellytyksiä.

Huolehditaan hiilinieluista ja -varastoista.

Tuetaan erikokoisten keskusten vetovoimaisuutta ja toimintojen monipuolisuutta.

Mahdollistetaan hiilineutraalit energiaratkaisut.

3) Espoo on viihtyisä ja luonnonläheinen

Parannetaan tiivistyvän kaupunkiympäristön käveltävyyttä ja viihtyisyyttä historiaa vaalien.

Turvataan hyvin saavutettavat virkistysalueet.

Tuetaan luonnon monimuotoisuuden vahvistumista.

Vahvistetaan merellisyyttä ja vesistöjen merkitystä.

Käsittely Puheenjohtaja Partasen ym. kannattamana teki seuraavan muutosesityksen:

  1.       Espoo kasvaa ja kehittyy kestävästi

Varaudutaan kaupungin kasvuun.

Ohjataan uusi rakentaminen ensisijaisesti nykyisten ja tulevien raiteiden sekä merkittävimpien joukkoliikennereittien varrelle ja huolehditaan ajoneuvoliikenteen toimivuudesta ja sujuvuudesta. Tiivistyvien alueiden välisiä alueita kehitetään pääosin pientalovaltaisina alueina.

Mahdollistetaan omaleimaisten kerros- ja pientaloalueiden kehittyminen ja sopeutuminen olemassa olevaan rakennuskantaan ja ympäröivään maankäyttöön sekä torjutaan segregaatiota.

Vahvistetaan innovaatiokeskittymiä ja turvataan monipuolisen elinkeinotoiminnan tarpeet. Edistetään yksityisiä ja julkisia palveluja, työpaikkoja asumista yhdistävää keskustarakennetta.

Kaupunkia kehitetään historiaa ja kerroksellisuutta vaalien.

  1.       Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki

Parannetaan poikittaista joukkoliikenneverkkoa ja pyöräilyn edellytyksiä.

Huolehditaan hiilinieluista- ja varastoista.

Tuetaan kaupunkikeskusten sekä paikallis- ja aluekeskusten vetovoimaisuutta ja toimintojen monipuolisuutta.

Mahdollistetaan hiilineutraalit energiaratkaisut.

Tunnistetaan alueelliset ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit ja edistetään ilmastonmuutokseen sopeutumista.

  1.       Espoo on viihtyisä ja luonnonläheinen

Parannetaan tiivistyvän kaupunkiympäristön käveltävyyttä ja viihtyisyyttä.

Turvataan lähiluonto ja hyvin saavutettavat virkistysalueet muun muassa laajentamalla Keskuspuistoa.

Tuetaan luonnon monimuotoisuuden vahvistumista.

Vahvistetaan merellisyyttä ja vesistöjen merkitystä.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

Päätös

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus hyväksyi kokonaisyleiskaavan (Espoon yleiskaava 2060) tavoitteiksi:

1) Espoo kasvaa ja kehittyy kestävästi

Varaudutaan kaupungin kasvuun.

Ohjataan uusi rakentaminen ensisijaisesti nykyisten ja tulevien raiteiden sekä merkittävimpien joukkoliikennereittien varrelle ja huolehditaan ajoneuvoliikenteen toimivuudesta ja sujuvuudesta. Tiivistyvien alueiden välisiä alueita kehitetään pääosin pientalovaltaisina alueina.

Mahdollistetaan omaleimaisten kerros- ja pientaloalueiden kehittyminen ja sopeutuminen olemassa olevaan rakennuskantaan ja ympäröivään maankäyttöön sekä torjutaan segregaatiota.

Vahvistetaan innovaatiokeskittymiä ja turvataan monipuolisen elinkeinotoiminnan tarpeet. Edistetään yksityisiä ja julkisia palveluja, työpaikkoja asumista yhdistävää keskustarakennetta.

Kaupunkia kehitetään historiaa ja kerroksellisuutta vaalien.

2) Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki

Parannetaan poikittaista joukkoliikenneverkkoa ja pyöräilyn edellytyksiä.

Huolehditaan hiilinieluista- ja varastoista.

Tuetaan kaupunkikeskusten sekä paikallis- ja aluekeskusten vetovoimaisuutta ja toimintojen monipuolisuutta.

Mahdollistetaan hiilineutraalit energiaratkaisut.

Tunnistetaan alueelliset ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit ja edistetään ilmastonmuutokseen sopeutumista.

3) Espoo on viihtyisä ja luonnonläheinen

Parannetaan tiivistyvän kaupunkiympäristön käveltävyyttä ja viihtyisyyttä.

Turvataan lähiluonto ja hyvin saavutettavat virkistysalueet muun muassa laajentamalla Keskuspuistoa.

Tuetaan luonnon monimuotoisuuden vahvistumista.

Vahvistetaan merellisyyttä ja vesistöjen merkitystä.

Kaupunginhallitus 06.03.2023 § 66

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus

hyväksyy kokonaisyleiskaavan (Espoon yleiskaava 2060) tavoitteiksi:

1) Espoo kasvaa ja tiivistyy kestävästi

Varaudutaan kaupungin kasvuun.

Ohjataan uusi rakentaminen ensisijaisesti joukkoliikenteen runkoyhteyksien varrelle ja huolehditaan ajoneuvoliikenteen toimivuudesta.

Mahdollistetaan omaleimaisten kerros- ja pientaloalueiden kehittyminen ja torjutaan segregaatiota.

Vahvistetaan innovaatiokeskittymiä ja turvataan monipuolisen elinkeinotoiminnan tarpeet.

2) Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki

Parannetaan poikittaista joukkoliikenneverkkoa ja pyöräilyn edellytyksiä.

Huolehditaan hiilinieluista ja -varastoista.

Tuetaan erikokoisten keskusten vetovoimaisuutta ja toimintojen monipuolisuutta.

Mahdollistetaan hiilineutraalit energiaratkaisut.

3) Espoo on viihtyisä ja luonnonläheinen

Parannetaan tiivistyvän kaupunkiympäristön käveltävyyttä ja viihtyisyyttä historiaa vaalien.

Turvataan hyvin saavutettavat virkistysalueet.

Tuetaan luonnon monimuotoisuuden vahvistumista.

Vahvistetaan merellisyyttä ja vesistöjen merkitystä.

Käsittely Puheenjohtaja Partasen kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

Päätös

Kaupunginhallitus:
Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 15.02.2023 § 22

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Hokkanen Torsti

Kaupunkisuunnittelulautakunta

päättää esittää kaupunginhallitukselle kokonaisyleiskaavan (Espoon yleiskaava 2060) tavoitteiksi:

1) Espoo kasvaa ja tiivistyy kestävästi

Varaudutaan kaupungin kasvuun.

Ohjataan uusi rakentaminen ensisijaisesti joukkoliikenteen runkoyhteyksien varrelle ja huolehditaan ajoneuvoliikenteen toimivuudesta.

Mahdollistetaan omaleimaisten kerros- ja pientaloalueiden kehittyminen ja torjutaan segregaatiota.

Vahvistetaan innovaatiokeskittymiä ja turvataan monipuolisen elin-keinotoiminnan tarpeet.

2) Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki

Parannetaan poikittaista joukkoliikenneverkkoa ja pyöräilyn edellytyksiä.

Huolehditaan hiilinieluista ja -varastoista.

Tuetaan erikokoisten keskusten vetovoimaisuutta ja toimintojen monipuolisuutta.

Mahdollistetaan hiilineutraalit energiaratkaisut.

3) Espoo on viihtyisä ja luonnonläheinen

Parannetaan tiivistyvän kaupunkiympäristön käveltävyyttä ja viihtyisyyttä historiaa vaalien.

Turvataan hyvin saavutettavat virkistysalueet.

Tuetaan luonnon monimuotoisuuden vahvistumista.

Vahvistetaan merellisyyttä ja vesistöjen merkitystä.

Käsittely Keskustelun aikana puheenjohtaja Kemppi-Virtasen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.1): ”Muutetaan teksti "varaudutaan kaupungin kasvuun" muotoon "Yleiskaavassa varaudutaan siihen, että Espoon vuotuinen väestönkasvu jatkuu vuoteen 2060 vähintään 4 000 asukkaalla ja että kasvu jatkuu myös yleiskaavan tavoitevuoden jälkeen".”

Puheenjohtaja Järvisen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.2): ”Lisätään 1. otsikon alle: "Kaavaprosessissa korostetaan kuntalaistenosallisuutta ja avoimuutta. Edistetään kuntalaisten asumistoiveiden toteutumista osoittamalla riittävät varaukset erityisesti pientalorakentamiseen”."

Puheenjohtaja Kemppi-Virtasen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.3): ”Lisäys 1. otsikon alle: "Pyritään taloudellisesti ja sosiaalisesti tasapainoiseen väestökehitykseen ja torjutaan segregaatiota aiheuttavia ratkaisuja”."

Puheenjohtaja Kemppi-Virtasen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.4): ”Lisätään 1. otsikon viimeiseen kohtaan toinen virke: "Teollisuudelle ja varastointiin osoitettuja alueita lisätään siten, että niiden tarjonta saadaan seudullisesti kilpailukykyiselle tasolle".”

Puheenjohtaja Järvisen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.5): ”Lisäys 2. otsikon jälkeen: "Ohjataan resurssiviisaisiin ratkaisuihin asemakaavoituksessa välttämällä painetta rakennusten ennenaikaiseen purkamiseen ja rakentamistaloudellisesti kalliisiin ratkaisuihin”."

Puheenjohtaja Kemppi-Virtasen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.6): ”Lisätään 3. otsikon jälkeen "Yhteys asunnoista lähiluontoon määritellään samalla tavoin kuin POKEssa".”

Puheenjohtaja Kemppi-Virtasen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.7): ”Uusi päätöskohta, viisi erillistä ehdotusta: "Lautakunta tekee seuraavat hankeprosessia koskevat päätökset:

1. Tarkastelu uusien asukkaiden sijoittumisesta tehdään riittävän varhaisessa vaiheessa. Perustelu: Vuoteen 2060 ennakoitu väestönkasvu vastaa yli puolta kaupungin tämän hetken asukasluvusta. POKEn alkuperäinen alue kattoi Mankin seutua lukuun ottamatta melkein kaikki asemakaavoittamattomat alueet, ja tämä olisi tarkoittanut 60 000 asukkaan lisäystä. Jo rakennetuille kerrostaloalueille ei voida lisätä rakentamista merkittävässä määrin, kun otetaan huomioon tilan osoittaminen sitä varten tarvittaville koulu- ja päiväkotipalveluille, ja pientaloalueiden muuttamiselle kerrostaloalueiksi ei ole kuntalaisten tukea. POKEsta pois rajatuille alueille tulisi tällöin osoittaa rakentamista yli 100 000 asukkaalle, mikä ei näytä mahdolliselta. Tarkastelun tuloksena saattaa siten olla, että myös valtuuston päätöksen mukaiselle POKEn alueelle tulisi osoittaa uusia paikalliskeskuksia ja muuta rakentamista.

2. Maakuntakaavassa on varauduttu väestönkasvuun vuoteen 2050 asti. Seuraavan vuosikymmenen väestönkasvu 40 000 asukasta joudutaan ilmeisesti ainakin osin sijoittamaan siten, että se on ristiriidassa maakuntakaavan kanssa, ja tällaisena kaavaluonnosta ei voi asettaa nähtäville. Tämä ratkaistaan esittämällä kyseiset alueet varauksina, jotka kuvaavat kaupungin tavoitteita maakuntakaavan seuraavan tarkistuksen yhteydessä.

3. Suunnittelu kohdistuu vuoden 2060 tilanteeseen, ja siinä otetaan huomioon odotettavissa olevat muutokset teknologiassa ja muussa yhteiskunnassa;

4. Vieraskielisten espoolaisten osuus väestöstä on jo saavuttanut yhden viidesosan. Kaupunki on päättänyt englannin kielen kaupungin kolmanneksi käyttökieleksi. Yleiskaavaprosessi viedään läpi kolmella kielellä siten, että englantia osaavien muunkielisten mahdollisuudet osallistua siihen eivät ole sanottavasti huonommat kuin suomen- ja ruotsinkielisten.

 5. Kaavaprosessin vieminen läpi suunniteltua aikataulu noudattaen edellyttää, että huomautusten ja muistutusten pohjalta ratkaistavien asioiden määrä jää vähäiseksi.”

Puheenjohtaja Järvisen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.8): ”Lautakunta kiirehtii kaupunginhallitukselta päätöstä veneiden säilytyksestä ja venesatamista sekä junavarikon sijainnista.”

Ülle Finströmin kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.9): ”Lisätään kohdan 2. "Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki" alle: Parannetaan poikittaista joukkoliikenneverkkoa ja pyöräilyn edellytyksiä sekä laajennetaan raideliikenneverkkoa.”

Ülle puheenjohtajan kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.10): ”Lisätään kohdan 2. "Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki" alle: Tunnistetaan alueelliset ilmastoriskit ja edistetään ilmastonmuutokseen sopeutumista.”

Järvinen Kemppi-Virtasen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.11): ”Lisäys kohtaan 2: Huolehditaan päästöttömän autoliikenteen edellytyksistä.”

Järvinen Kemppi-Virtasen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.12): ”Lisäys kohtaan 1: Varaudutaan tie- ja katuverkostoa hyödyntävän joukkoliikenteen automatisoitumiseen.”

Järvinen Kemppi-Virtasen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.13): ”Lisäys kohtaan 1: Parannetaan kadunvarsipysäköinnin edellytyksiä ja kiinnitetään huomiota päästöttömän autoliikenteen sujuvuuteen.”

Nevanlinna Üllen kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen (3.14): ”Päätösehdotus muutetaan seuraavaan muotoon: Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle kokonaisyleiskaavan (Espoon yleiskaava 2060) tavoitteiksi:

1) Espoo kasvaa ja tiivistyy kestävästi Varaudutaan kaupungin kasvuun. Ohjataan uusi rakentaminen ensisijaisesti joukkoliikenteen runkoyhteyksien varrelle ja huolehditaan (a) etenkin jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen ajoneuvoliikenteen toimivuudesta. Mahdollistetaan omaleimaisten (b) kerros- ja pientaloalueiden asuinalueiden kehittyminen ja torjutaan segregaatiota. Vahvistetaan innovaatiokeskittymiä ja turvataan monipuolisen elinkeinotoiminnan tarpeet (c) erityisesti vihreän siirtymän näkökulmasta.

2) Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki (d) Laajennetaan raideliikenneverkkoa Matinkylä–Suurpelto–Kera–Leppävaara-yhteydestä alkaen, parannetaan poikittaista joukkoliikenneverkkoa ja pyöräilyn edellytyksiä. Huolehditaan hiilinieluista ja -varastoista. (e) Tunnistetaan alueelliset ilmastoriskit ja edistetään ilmastonmuutokseen sopeutumista. Tuetaan erikokoisten keskusten vetovoimaisuutta ja toimintojen monipuolisuutta. Mahdollistetaan hiilineutraalit energiaratkaisut (f) ja ohjataan niihin.

3) Espoo on viihtyisä ja luonnonläheinen Parannetaan tiivistyvän kaupunkiympäristön käveltävyyttä (g), pyöräiltävyyttä ja viihtyisyyttä historiaa vaalien, lisäten kaupunkivihreää ja vahvistaen lähiluontoa. Turvataan hyvin saavutettavat virkistysalueet. (h) Ehkäistään luontokatoa perustamalla uusia luonnonsuojelualueita, tuetaan luonnon monimuotoisuuden vahvistumista sekä Keskuspuiston luontoarvoja ja varmistetaan luontoalueiden kytkeytyneisyys huolehtimalla ekologisista yhteyksistä erityisesti rannikon, Keskuspuiston ja Nuuksion välillä. Vahvistetaan merellisyyttä ja vesistöjen merkitystä (i) luontoarvojen ja virkistyskäytön näkökulmasta.”

Keskustelun asiasta päätyttyä puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty kannatettuja muutosehdotuksia ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja myös totesi, että kaikki muutosehdotukset, mukaan lukien Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) sisältämät yhdeksän kohtaa, käsitellään erikseen. Lautakunta hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen, että ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat muutosehdotusta äänestävät EI.

Ensimmäisessä äänestyksessä äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.1). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Toisessa äänestyksessä äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (a). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Kolmannessa äänestyksessä äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (b). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Neljännessä äänestyksessä äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (c). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Viidennessä äänestyksessä äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.2). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kuudennessa äänestyksessä äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.3). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Seitsemännessä äänestyksessä äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.4). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Kahdeksannessa äänestyksessä äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.12). JAA ääniä tuli 9, EI ääniä 3 ja 1 tyhjä ääni. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä kolmea (3) vastaan, yhden (1) äänestäessä tyhjää, päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyksessä numero yhdeksän äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.13). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyksessä numero kymmenen äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (d). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Äänestyksessä numero yksitoista äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (e). JAA ääniä tuli 8 ja EI ääniä 5. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kahdeksalla (8) äänellä viittä (5) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Äänestyksessä numero kaksitoista äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (f). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Äänestyksessä numero kolmetoista äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.5). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyksessä numero neljätoista äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.6). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyksessä numero viisitoista äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.8). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyksessä numero kuusitoista äänestettiin Üllen muutosehdotuksesta (3.9). JAA ääniä tuli 9 ja EI ääniä 4. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan yhdeksällä (9) äänellä neljää (4) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyksessä numero seitsemäntoista äänestettiin Üllen muutosehdotuksesta (3.10). JAA ääniä tuli 7 ja EI ääniä 6. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan seitsemällä (7) äänellä kuutta (6) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyksessä numero kahdeksantoista äänestettiin Järvisen muutosehdotuksesta (3.11). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyksessä numero yhdeksäntoista äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (g). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Äänestyksessä numero kaksikymmentä äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (h). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Äänestyksessä numero kaksikymmentäyksi äänestettiin Nevanlinnan muutosehdotuksen (3.14) kohdasta (i). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuskohdan.

Äänestyksessä numero kaksikymmentäkaksi äänestettiin puheenjohtajan muutosehdotuksesta (3.7). JAA ääniä tuli 10 ja EI ääniä 3. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä (10) äänellä kolmea (3) vastaan päättäneen hylätä muutosehdotuksen.

Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin äänestysten jälkeen.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2023 § 5

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Hokkanen Torsti

Kaupunkisuunnittelulautakunta

päättää esittää kaupunginhallitukselle kokonaisyleiskaavan (Espoon yleiskaava 2060) tavoitteiksi:

1) Espoo kasvaa ja tiivistyy kestävästi

Varaudutaan kaupungin kasvuun.

Ohjataan uusi rakentaminen ensisijaisesti joukkoliikenteen runkoyhteyksien varrelle ja huolehditaan ajoneuvoliikenteen toimivuudesta.

Mahdollistetaan omaleimaisten kerros- ja pientaloalueiden kehittyminen ja torjutaan segregaatiota.

Vahvistetaan innovaatiokeskittymiä ja turvataan monipuolisen elin-keinotoiminnan tarpeet.

2) Espoo on ilmastoviisas verkostokaupunki

Parannetaan poikittaista joukkoliikenneverkkoa ja pyöräilyn edellytyksiä.

Huolehditaan hiilinieluista ja -varastoista.

Tuetaan erikokoisten keskusten vetovoimaisuutta ja toimintojen monipuolisuutta.

Mahdollistetaan hiilineutraalit energiaratkaisut.

3) Espoo on viihtyisä ja luonnonläheinen

Parannetaan tiivistyvän kaupunkiympäristön käveltävyyttä ja viihtyisyyttä historiaa vaalien.

Turvataan hyvin saavutettavat virkistysalueet.

Tuetaan luonnon monimuotoisuuden vahvistumista.

Vahvistetaan merellisyyttä ja vesistöjen merkitystä.

Käsittely Keskustelun aikana Kivekäs puheenjohtajan kannattamana ehdotti asian jättämistä pöydälle lautakunnan 4 viikon päästä pidettävään kokoukseen.

Keskustelun pöydällepanosta päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko ehdotus pöydällepanosta hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi.

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta
päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle neljän viikon päästä pidettävään lautakunnan 15.2.2023 kokoukseen.

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 354

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus

1
kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta ja kaupunkisuunnittelulautakuntaa valmistelemaan yleiskaavan tavoitteet siten, että kaupunginhallituksen on mahdollista hyväksyä yleiskaavan tavoitteet maaliskuussa 2023,

2
merkitsee tiedoksi liitteen mukaisen selvityksen kaupungin muuttoliikkeestä kaupunginhallituksen 20.6.2022 (§ 220) päätöksen mukaisesti.

Käsittely Asia käsiteltiin pykälän 352 jälkeen.

Päätös

Kaupunginhallitus:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Selostus Kaupunginhallitus päätti 20.6.2022 kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta aloittamaan Espoon yleiskaavojen ajantasaisuuden tarkistamisen ja valmistelemaan tavoitteet eri ikäisten yleiskaavojen yhdistämiseksi kokonaisyleiskaavaksi. Kaupunginhallitus päätti lisäksi, että työssä tulee hyödyntää tuoreita voimaan tulleita tai kaavatyön aikana voimaan tulevia osayleiskaavoja ja että tavoitteiden asettamisen pohjaksi laaditaan tarvittavat selvitykset muuttoliikkeestä sekä asukkaiden näkemyksiä toivotusta asuinympäristöstä.

Uusi kokonaisyleiskaava valmistellaan koko kaupungin alueelle. Finnoonsataman osayleiskaava sulautetaan kokonaisyleiskaavatyöhön. Espoon pohjois- ja keskiosien osayleiskaavan hyväksymisvaiheessa ulos rajattujen alueiden maankäyttö ratkaistaan kokonaiskaavan yhteydessä. Saariston osayleiskaavat jäävät vireille ja niiden osalta kokonaiskaavassa ratkaistaan vain yleiset maankäytön periaatteet. Osayleiskaavat, joiden on tarkoitus jäädä voimaan sellaisenaan, on esitetty liitteissä.

Yleiskaavan kokonaisaikataulussa on esitetty, että yleiskaavan tavoitteet hyväksytään vuonna 2023 ja että yleiskaavaluonnos asetetaan nähtäville vuonna 2024. Jotta yleiskaavan valmistelu voi edetä aikataulun mukaisesti on tarpeen, että päätös yleiskaavan tavoitteista tehdään alkuvuodesta 2023.

Yleiskaavatyön pohjaksi on tehty liitteen mukainen selvitys Espoon muuttoliikkeestä. Selvitys asukkaiden näkemyksistä toivotuksi asuinympäristöksi valmistuu keväällä 2023.

Kaupunginhallitus 20.06.2022 § 220

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus

1
kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta aloittamaan Espoon yleiskaavojen ajantasaisuuden tarkistamisen ja valmistelemaan kaupunkisuunnittelulautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle tavoitteet eri ikäisten yleiskaavojen yhdistämiseksi kokonaisyleiskaavaksi,

2
työssä tulee hyödyntää tuoreita hyväksyttyjä osayleiskaavoja, jolloin kokonaisyleiskaavan koonti voidaan tehdä ripeällä aikataululla,

3
Espoo-tarinaan kirjatut tavoitteet kestävästä kasvusta ja siinä kuvatut kaupungin kehittämisen periaatteet taloudellisesta, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä tulee näkyä kokonaisyleiskaavalle valmisteltavissa tavoitteissa.

4
Tavoitteita laaditaan lähtökohdista, että
laadittava kokonaisyleiskaava ei korvaa uusimpia ajantasaisia voimassa olevia tai sitä ennen voimaan tulevia osayleiskaavoja, ja näiden osalta asemakaavatyötä viedään samanaikaisesti eteenpäin.
kaupunginhallituksen on mahdollista tehdä päätös yleiskaavan tavoitteista vuoden vaihteessa 2022 - 2023. 

Käsittely Puheenjohtaja Partasen ym. kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen:

-          päätösehdotuksen kohtaan 2: Yleiskaavojen yhdistäminen suoritetaan avaamatta tuoreiden hyväksyttyjen voimaan tulleiden tai yleiskaavatyön aikana voimaan tulevien osayleiskaavojen kaavamääräyksiä ja muuttamatta näitä kaavoja Pohjois- ja Keski-Espoon osayleiskaavassa käytettyyn pikselimuotoon.

-          uusi kohta 5: Tavoitteiden asettamisen pohjaksi laaditaan tarvittavat selvitykset ja analysoidaan kaupunkiin tulo- ja lähtömuuton syitä sekä selvitetään asukkaiden näkemyksiä toivotusta asuinympäristöstä.

-          uusi kohta 6: Kaavoituksen pohjaksi tehdään ratkaisu venesatamista, veneiden talvisäilytyksestä sekä yhteistyössä Kirkkonummen kanssa ratkaisu läntisestä junavarikosta. Mahdollinen Espoo-Salo-oikoradan asemavaraus, joka Pohjois- ja Keski-Espoon osayleiskaavan valmistelussa osoitettiin Myntinmäkeen, käsitellään osana yleiskaavaa.

-          uusi kohta 7: Suunnittelun yhteydessä valmistellaan Keskuspuiston laajentamista kaupunginhallituksen ja valtuuston aiempien linjausten mukaisesti.

Ampuja Laukkasen ym. kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen päätösehdotuksen kohtaan kolme:

Espoo-tarinaan kirjatut tavoitteet kestävästä kasvusta tulee näkyä kokonaisyleiskaavalle valmisteltavissa tavoitteissa. Lisäksi tavoitteissa tulee näkyä Espoon kasvun myötä lisääntyvän autoliikenteen aiheuttamat tarpeet tiestön ja muun liikenneinfrastruktuurin kehittämiselle.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 11 äänellä 3 ääntä vastaan 1 äänestäessä tyhjää hylänneen Ampujan ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä.

Päätös

Kaupunginhallitus

1
kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta aloittamaan Espoon yleiskaavojen ajantasaisuuden tarkistamisen ja valmistelemaan kaupunkisuunnittelulautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle tavoitteet eri ikäisten yleiskaavojen yhdistämiseksi kokonaisyleiskaavaksi,

2
työssä tulee hyödyntää tuoreita hyväksyttyjä osayleiskaavoja, jolloin kokonaisyleiskaavan koonti voidaan tehdä ripeällä aikataululla. Yleiskaavojen yhdistäminen suoritetaan avaamatta tuoreiden hyväksyttyjen voimaan tulleiden tai yleiskaavatyön aikana voimaan tulevien osayleiskaavojen kaavamääräyksiä ja muuttamatta näitä kaavoja Pohjois- ja Keski-Espoon osayleiskaavassa käytettyyn pikselimuotoon.

3
Espoo-tarinaan kirjatut tavoitteet kestävästä kasvusta ja siinä kuvatut kaupungin kehittämisen periaatteet taloudellisesta, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä tulee näkyä kokonaisyleiskaavalle valmisteltavissa tavoitteissa,

4
tavoitteita laaditaan lähtökohdista, että laadittava kokonaisyleiskaava ei korvaa uusimpia ajantasaisia voimassa olevia tai sitä ennen voimaan tulevia osayleiskaavoja, ja näiden osalta asemakaavatyötä viedään samanaikaisesti eteenpäin. Kaupunginhallituksen on mahdollista tehdä päätös yleiskaavan tavoitteista vuoden vaihteessa 2022–2023.

5
tavoitteiden asettamisen pohjaksi laaditaan tarvittavat selvitykset ja analysoidaan kaupunkiin tulo- ja lähtömuuton syitä sekä selvitetään asukkaiden näkemyksiä toivotusta asuinympäristöstä.

6
kaavoituksen pohjaksi tehdään ratkaisu venesatamista, veneiden talvisäilytyksestä sekä yhteistyössä Kirkkonummen kanssa ratkaisu läntisestä junavarikosta. Mahdollinen Espoo-Salo-oikoradan asemavaraus, joka Pohjois- ja Keski-Espoon osayleiskaavan valmistelussa osoitettiin Myntinmäkeen, käsitellään osana yleiskaavaa.

7
suunnittelun yhteydessä valmistellaan Keskuspuiston laajentamista kaupunginhallituksen ja valtuuston aiempien linjausten mukaisesti.

Kaupunginhallitus 06.06.2022 § 203

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus

1
kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta aloittamaan Espoon yleiskaavojen ajantasaisuuden tarkistamisen ja valmistelemaan kaupunkisuunnittelulautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle tavoitteet eri ikäisten yleiskaavojen yhdistämiseksi kokonaisyleiskaavaksi,

2
työssä tulee hyödyntää tuoreita hyväksyttyjä osayleiskaavoja, jolloin kokonaisyleiskaavan koonti voidaan tehdä ripeällä aikataululla,

3
Espoo-tarinaan kirjatut tavoitteet kestävästä kasvusta ja siinä kuvatut kaupungin kehittämisen periaatteet taloudellisesta, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä tulee näkyä kokonaisyleiskaavalle valmisteltavissa tavoitteissa.

4
Tavoitteita laaditaan lähtökohdista, että
laadittava kokonaisyleiskaava ei korvaa uusimpia ajantasaisia voimassa olevia tai sitä ennen voimaan tulevia osayleiskaavoja, ja näiden osalta asemakaavatyötä viedään samanaikaisesti eteenpäin.
kaupunginhallituksen on mahdollista tehdä päätös yleiskaavan tavoitteista vuoden vaihteessa 2022–2023.

Käsittely Kajava teki seuraavan hylkäysesityksen:

”Ei laadita uutta kokonaisyleiskaavaa Espoolle ja hylätä vanhoja kaavoja. Pitäydytään osayleiskaavojen laatimisessa. Voidaan uusia alueiden asukkaiden mielestä selkeästi muutostarpeessa olevat osayleiskaavat. Kerralla laadittavassa, koko Espoon laajuisessa yleiskaavassa on suuri riski, että siinä jää huomioimatta monia asioita. Lisäksi kaavoittajat saavat siinä liikaa valtaa, kun kerralla pääsevät laatimaan koko Espoon laajuisen yleiskaavan. Kokonaan uuden yleiskaavan laatiminen Espooseen vaarantaa voimassa olevilla yleiskaava-alueilla asuvien ja toimivien oikeusturvaa. Syynä koko Espoolle laadittavalle uudelle yleiskaavalle esitetään Espoon kasvuun varautuminen - eli sen mahdollistaminen entistä paremmin. Espoolla on jo nyt suuria haasteita kiivaan kasvun kanssa, joka ei tue kestävää kehitystä.”

Katainen Laakson ym. kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

Keskustelun pöydälle panosta päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Kataisen ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

Päätös

Kaupunginhallitus:
Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.

Kaupunginhallitus 16.05.2022 § 161

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus kehottaa, että

1
kaupunkisuunnittelukeskus aloittaa Espoon yleiskaavojen ajantasaisuuden tarkistamisen ja valmistelee kaupunkisuunnittelulautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle tavoitteet eri ikäisten yleiskaavojen yhdistämiseksi kokonaisyleiskaavaksi,

2
työssä tulee hyödyntää tuoreita hyväksyttyjä osayleiskaavoja, jolloin kokonaisyleiskaavan koonti voidaan tehdä ripeällä aikataululla,

3
Espoo-tarinaan kirjatut tavoitteet kestävästä kasvusta ja siinä kuvatut kaupungin kehittämisen periaatteet taloudellisesta, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä tulee näkyä kokonaisyleiskaavalle valmisteltavissa tavoitteissa.

4
Tavoitteita laaditaan lähtökohdista, että
- laadittava kokonaisyleiskaava ei korvaa uusimpia ajantasaisia voimassa olevia tai sitä ennen voimaan tulevia osayleiskaavoja, ja näiden osalta asemakaavatyötä viedään samanaikaisesti eteenpäin.
- kaupunginhallituksen on mahdollista tehdä päätös tavoitteista vuoden 2022 loppuun mennessä.

Käsittely Puheenjohtaja Tiina Elon kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen:

Kaupunginhallitus päättää

1

kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta selvittämään ripeällä aikataululla mahdollisen kokonaisyleiskaavan käynnistämispäätöksen taustaksi seuraavat asiat:

- Nykyisten osayleiskaavojen merkittävimmät vanhentuneet kohdat ja tärkeimmät muut kohdat, joissa on yleiskaavatason päivitystarve. Selvityksen yhteydessä tulee arvioida erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi.

- Aluekohtaiset työpaikkojen määrät, työpaikkatonttien aluekohtaiset kaavavaraukset sekä alueiden hintakehyksen

- Teollisuus- ja varastotonttien alueellisen nykytilanteen, kaavavarannon sekä alueiden hintakehyksen

- Espoon viheralueverkoston vahvistamisen suuntaviivat mukaan lukien Espoon keskuspuiston laajentamisen tarkastelu valtuuston 7.12.2020 hyväksymän toivomuksen mukaisesti

2

kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta tekemään selvitykset vireillä olevien osayleiskaavojen loppuun saattamisen prosesseista sekä POKE-yleiskaavasta poisrajattujen alueiden yleiskaavallisesta käsittelystä.

3

kehottaa kaupunkiympäristön toimialaa jatkamaan asemakaavoituksen edistämistä uusimpien ajantasaisien voimassa olevien tai lähivuosina voimaan tulevien osayleiskaavojen alueella. Espoo-tarinassa priorisoituja kaupunkikeskusten kehitystoimia ja pientaloalueiden toteuttamistoimia jatketaan tehtyjen linjausten ja päätösten mukaisesti.

4

että kohtien 1 ja 2 selvitykset tuodaan kaupunginhallitukseen ja tiedoksi kaupunkisuunnittelulautakuntaan viimeistään elokuun loppuun mennessä

5

että päätös kokonaisyleiskaavatyön mahdollisesta käynnistämisestä tehdään selvitysten käsittelyn jälkeen.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti

Kaupunginhallitus 02.05.2022 § 138

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus kehottaa, että

1
kaupunkisuunnittelukeskus aloittaa Espoon yleiskaavojen ajantasaisuuden tarkistamisen ja valmistelee kaupunkisuunnittelulautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle tavoitteet eri ikäisten yleiskaavojen yhdistämiseksi kokonaisyleiskaavaksi,

2
työssä tulee hyödyntää tuoreita hyväksyttyjä osayleiskaavoja, jolloin kokonaisyleiskaavan koonti voidaan tehdä ripeällä aikataululla,

3
Espoo-tarinaan kirjatut tavoitteet kestävästä kasvusta ja siinä kuvatut kaupungin kehittämisen periaatteet taloudellisesta, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä tulee näkyä kokonaisyleiskaavalle valmisteltavissa tavoitteissa. 

Käsittely Puheenjohtaja Guzeninan kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

Päätös

Kaupunginhallitus:
Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.

Kaupunginhallitus 11.04.2022 § 120

Päätösehdotus Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Kaupunginhallitus kehottaa, että

1
kaupunkisuunnittelukeskus aloittaa Espoon yleiskaavojen ajantasaisuuden tarkistamisen ja valmistelee kaupunkisuunnittelulautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle tavoitteet eri ikäisten yleiskaavojen yhdistämiseksi kokonaisyleiskaavaksi,

2
työssä tulee hyödyntää tuoreita hyväksyttyjä osayleiskaavoja, jolloin kokonaisyleiskaavan koonti voidaan tehdä ripeällä aikataululla,

3
Espoo-tarinaan kirjatut tavoitteet kestävästä kasvusta ja siinä kuvatut kaupungin kehittämisen periaatteet taloudellisesta, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä tulee näkyä kokonaisyleiskaavalle valmisteltavissa tavoitteissa.

Käsittely Puheenjohtaja Tiina Elon kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen.

Päätös

Kaupunginhallitus:
Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi