RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 01.12.2025/Asianro 4
Asianumero 3555/00.00.00/2024
Kaupunginhallitus 01.12.2025
Nuorisovaltuuston asettaminen
Valmistelijat / lisätiedot: |
Ylä-Peräinen Tiia |
Bergman Camilla |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Puhelinnumero 09 816 21
Päätösehdotus Esittelijä
Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Narvo-Akkola Merja
Kaupunginhallitus
1
nimeää liitteen mukaisesti nuorisovaltuuston toimikaudeksi 1.1.2026–31.12.2027
1.1
jäseniksi nuorisovaltuustovaalien äänestystuloksen perusteella ne 40 espoolaista nuorta, jotka ovat saaneet vaaleissa eniten ääniä,
1.2
vaaleissa 41.–45. eniten ääniä saaneet espoolaiset nuoret sijaantulojärjestyksessä nuorisovaltuuston varajäseniksi. Varajäsen voidaan tarvittaessa kutsua sellaisen nuorisovaltuutetun tilalle, jonka jäsenyys päättyy kesken kauden,
2
päättää, että nuorisovaltuuston tehtävänä on:
- edistää lasten ja nuorten äänen kuuluvuutta kaupungin päätöksenteossa,
- vaikuttaa kaupungin eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kaupungin asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä,
- tehdä aloitteita ja kannanottoja sekä antaa lausuntoja lasten ja nuorten sekä heille tarkoitettujen palvelujen riittävyyttä, laatua, elinympäristöä ja muista lasten ja nuorten hyvinvointia koskevista asioista,
3
päättää, että läsnäolo- ja puheoikeus nuorisovaltuuston kokouksissa on nuorisovaltuuston jäsenten lisäksi nuorisovaltuuston erikseen kutsumilla henkilöillä. Lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus on kaupungin osoittamilla nuorisopalveluiden työntekijöillä,
4
päättää, että nuorisovaltuutettu voi erota omalla kirjallisella ilmoituksellaan Espoon kaupungin nimeämälle nuorisopalveluiden työntekijälle, sekä nuorisovaltuutettu voidaan erottaa kesken toimikauden, jos nuorisovaltuutettu käyttäytyy toistuvasti jonkin Espoo-tarinassa määritellyn kaupungin arvon vastaisesti. Nuorisovaltuutetulle, jonka erottamista ehdotetaan, tulee varata mahdollisuus tulla kuulluksi joko kirjallisesti tai suullisesti ennen erottamista,
5
kumoaa kaupunginhallituksen 09.08.2021 § 247 vahvistaman nuorisovaltuuston toimintasäännön.
Käsittely
Päätös
Selostus
Kuntalain (410/2015) 26 § 1 momentin mukaan Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.
Kuntalain 26 § 2 momentin mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.
Lisäksi lasten ja nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta säädetään nuorisolain (1285/2016) 24 §:ssä.
Espoon kaupunginhallitus on 09.08.2021 § 247 hyväksynyt Espoon nuorisovaltuuston toimintasäännön. Toimintasääntö on tarkoituksenmukaista kumota Espoon kaupungin toimielinten asettamispäätösten yhdenmukaistamiseksi. Toimintasääntöön sisältyneet ohjeet on tarkoituksenmukaista sisällyttää jatkossa soveltuvin osin toimielimen asettamista koskevaan kaupunginhallituksen päätökseen ja selostusosaan. Nuorisovaltuusto voi tarkentaa sisäistä toimintatapaa omalla toimintatapaohjeellaan.
Nuorisovaltuuston tarkoitus
Espoon nuorisovaltuusto on 13–18-vuotiaiden espoolaisten vaaleilla valittu Espoon kaupungin vaikuttamistoimielin.
Nuorisovaltuuston valinta
Nykyisen nuorisovaltuuston toimikausi päättyy vuoden 2025 lopussa.
Espoon kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10.02.2025 § 33 nuorisovaltuustovaalien järjestämisestä vuonna 2025. Kaksivuotiseen (v. 2026–2027) nuorisovaltuustoon valitaan 40 valtuutettua äänimäärän mukaisessa järjestyksessä. Lisäksi valitaan viisi (5) varajäsentä siinä järjestyksessä, missä he ovat saaneet ääniä. Varajäsenet valitaan nuorisovaltuuston 30.4.2024 hyväksymän aloitteen mukaisesti.
Vaaleissa äänioikeutettuja ovat olleet vaalivuonna 13–18 vuotta täyttävät nuoret, joiden kotipaikka on Espoo. Kaikilla, joilla on äänioikeus vaaleissa, on ollut oikeus asettua ehdokkaaksi.
Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja vahvisti nuorisovaltuustovaalien ehdokaslistan päätöksellä 24.9.2025 § 24. Ilmoittautuneita ehdokkaita oli 120, joista 105 palautti suostumuslomakkeen ja halusi jatkaa ehdokkaaksi.
Äänestys järjestettiin 3.-21.11.2025 välisenä aikana espoolaisissa peruskouluissa ja lukioissa, Omnian toimipisteissä ja kaupungin asiointipisteillä. Lisäksi tehtiin yhteistyötä Kauniaisten kanssa, jolloin äänestys oli mahdollista myös Kauniaisten koulussa ja lukiossa, Grundskola i Grankullassa ja Gymnasiet Grankulla samskolassa. Äänestys toteutettiin sähköisesti, pois lukien asiointipisteillä, joissa mahdollistettiin paperinen äänestys. Äänestysprosentti oli 36,9%.
Espoon kaupungin nuorisopalvelut järjestää uuden nuorisovaltuuston julkistamistilaisuuden 5.12.2025.
Nuorisovaltuuston kokoonpano
Nuorisovaltuustoon valitaan 40 nuorisovaltuutettua äänestystuloksen perusteella. Lisäksi nuorisovaltuustoon valitaan viisi varajäsentä, jotka voidaan tarvittaessa kutsua sellaisen nuorisovaltuutetun tilalle, jonka jäsenyys on päättynyt kesken kauden.
Päätösehdotuksen mukaan nuorisovaltuutettu voi erota omalla kirjallisella ilmoituksellaan. Ilmoitus täytyy tuoda ilmi nuorisovaltuuston yleiskokouksessa, jonka jälkeen ero astuu voimaan.
Nuorisovaltuusto voi erottaa nuorisovaltuutetun kesken toimikauden, jos nuorisovaltuutettu käyttäytyy toistuvasti jonkin Espoo-tarinassa määritellyn kaupungin arvon vastaisesti. Nuorisovaltuusto on edustamansa ryhmän osallistumis- ja vaikuttamiskanava, ei virallinen kunnan toimielin. Nuorisovaltuutetut eivät myöskään ole kunnan luottamushenkilöitä. Nuorisovaltuuston jäsenen erottamiseen ei siis sovelleta kuntalain 34 §:ää luottamushenkilöiden erottamisesta kesken toimikauden. Kaupunginhallitus on käsitellyt erottamista koskevaa menettelytapaa 09.08.2021 § 247.
Päätösehdotuksen mukaan nuorisovaltuutetulle, jonka erottamista ehdotetaan, tulee varata mahdollisuus tulla kuulluksi joko kirjallisesti tai suullisesti ennen erottamisesta äänestämistä.
Erottaminen edellyttäisi, että ehdotusta kannattaa nuorisovaltuuston yleiskokouksessa kaksi kolmasosaa paikalla olevista nuorisovaltuutetuista.
Eronneen tai erotetun nuorisovaltuutetun tilalle nimetään varajäsen sijaantulojärjestyksen mukaisesti.
Nuorisovaltuuston tehtävät
Nuorisovaltuuston tehtävänä on
- edistää lasten ja nuorten äänen kuuluvuutta kaupungin päätöksenteossa,
- vaikuttaa kaupungin eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kaupungin asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä,
- tehdä aloitteita ja kannanottoja sekä antaa lausuntoja lasten ja nuorten sekä heille tarkoitettujen palvelujen riittävyyttä, laatua, elinympäristöä ja muista lasten ja nuorten hyvinvointia koskevista asioista.
Nuorisovaltuuston kokoukset
Nuorisovaltuusto kokoontuu puheenjohtajan kutsusta yleiskokoukseen kuukausittain, Espoon peruskoulujen loma-ajat pois lukien.
Läsnäolo- ja puheoikeus nuorisovaltuuston kokouksissa on jäsenten ja varajäsenten lisäksi nuorisovaltuuston erikseen kutsumilla muiden Espoon kaupungin toimielinten puheenjohtajilla, varapuheenjohtajilla ja muilla jäsenillä sekä muilla asiantuntijoilla. Lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus on kaupungin osoittamalla nuorisovaltuuston pääsihteerillä ja nuorisotyön koordinaattorilla. Kokoukset ovat julkisia.
Päätöshistoria
Liitteet
1 | Ei julkaista (sisältää henkilötietoja). Nuorisovaltuusto 2026–2027. Julkistetaan 5.12.2025 viim. klo 20.00 |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
Vaalien ehdokkaat |
|