RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.09.2025/Pykälä 71
Asianumero 3529/00.01.03/2025
Tekninen lautakunta 17.09.2025 § 71
§ 71
Katsaus ajankohtaisiin infratoimintoihin liittyviin tutkimuksiin ja selvityksiin
Valmistelijat / lisätiedot: |
Pelkonen Juha |
|
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Puhelinnumero 09 816 21
Päätösehdotus Esittelijä
Kaupunkitekniikan johtaja Tanska Harri
Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi Espoon yhdyskuntatekniset palvelut 2025 -tutkimuksen, Katu- ja viheralueiden kunnossapidon kustannusvertailu 2025 -raportin sekä vertailulaskelman Espoon oman tuotannon ja markkinoilta hankittujen alueurakoiden kustannuksista.
Käsittely
Päätös
Tekninen lautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle.
Selostus Kokouksessa kuullaan selostus ajankohtaisista Espoon infratoimintoihin liittyvistä tutkimuksista ja selvityksistä.
FCG Oy on tehnyt jo perinteisen kyselytutkimuksen ”Espoon Yhdyskuntatekniset palvelut 2025”. Kyselyssä oli mukana 22 kuntaa. Espoon osalta kyselyn otos oli 3 000 henkilöä ja vastauksia saatiin 422. Espoon osalta tulokset olivat varsin hyviä.
EG Finland Oy on puolestaan laatinut ”Katu- ja viheralueiden kunnossapidon kustannusvertailu 2025” -raportin. Selvityksessä oli mukana kahdeksan kuntaa.
Espoon kaupunkitekniikan keskus on tehnyt vertailulaskelman oman tuotannon ja markkinoilta hankittujen alueurakoiden kustannuksista.
Päätöshistoria
Liitteet
1 | Espoon Yhdyskuntatekniset palvelut -tutkimus 2025 |
2 | Katu- ja viheralueiden kunnossapidon kustannusvertailu 2025 |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|