RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 27.11.2024/Pykälä 163
Asianumero 91/02.02.02/2024
Kaupunkisuunnittelulautakunta 27.11.2024 § 163
§ 163
Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2024 kolmas osavuosikatsaus
Valmistelijat / lisätiedot: |
Moisander Heikki |
Eronen Tiina |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Puhelinnumero 09 816 21
Päätösehdotus Esittelijä
Kaupunkisuunnittelujohtaja Hokkanen Torsti
Päätös
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Selostus
Talousarvion sitovuus ja seuranta
Valtuusto hyväksyy talousarvion yhteydessä Espoo-tarinaan perustuvat kuntalain edellyttämät toiminnalliset ja taloudelliset tulostavoitteet, määrärahat ja tuloarviot. Talousarvio on bruttositova tasolla 41 Kaupunkisuunnittelukeskus
Kaupunginhallitus 25.5.2020 päätti, että laaditaan Taloudellisesti kestävä Espoo - tuottavuus- ja sopeutusohjelma, jolla suunnitelmallisesti parannetaan Espoon tuottavuutta ja talouden tasapainoa 2020–2025 siten, että saavutetaan vähintään elo-syyskuussa päätettävä euromääräinen vuositason sopeutus käyttötalouteen seuraavan valtuustokauden loppuun mennessä.
Vuoden 2024 talousarvio ja käyttösuunnitelma sisältää Take-säästötavoitteet, joiden toteutumisesta raportoidaan erikseen kaupungin johdolle toimenpiteittäin. Kaupunkisuunnittelukeskuksella ei ole investointeja vuodelle 2024.
Käyttötalouden ja toiminnan toteutumisesta ja ennusteesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle osavuosikatsauksin huhtikuun, heinäkuun ja lokakuun lopun tilanteesta. Osavuosikatsauksessa keskitytään toimiala- ja kaupunkitasoisesti merkittäviin toiminnan, määrärahojen käytön ja tuloarvioiden toteutumiseen vaikuttaviin kokonaisuuksiin.
Lautakuntien ja johtokuntien sekä toimialojen, tulosyksiköiden ja liikelaitosten johtajien on huolehdittava, että tulostavoitteet toteutetaan määrärahojen puitteissa eikä muutoksia talousarvioon tarvita. Tämän toteuttamiseksi toimintaa on tarvittaessa sopeutettava.
Take-ohjelman tavoitteet
Kaupunkisuunnittelukeskuksen tavoitteena on Take-ohjelmakaudella, vuosina 2021–2025, saada toiminnassaan aikaiseksi 1,15 M€:n säästöt. Säästöt toteutetaan henkilöstömenoista sekä ulkoisten palveluiden ostoista.
Tuloskortti
Kaupunkisuunnittelulautakunnan toiminta painottuu työohjelman mukaisten kaavoitustehtävien lisäksi ennakoimattomiin kiireellisiin asemakaavan muutoksiin, lausuntoihin ja selvityksiin, lupakäsittelyyn, yleiskaavatyön edellyttämiin tutkimuksiin ja seudulliseen yhteistyöhön maankäytön ja liikenteen suunnittelussa.
Kaupunkisuunnittelukeskuksen tavoitteet on johdettu kaupunkitasoisista tulostavoitteista. Espoo-tarinan yhteydessä valtuustossa marraskuussa 2022 hyväksytyt valtuustokauden tavoitteet ja toimenpiteet ohjaavat osaltaan kaupunkisuunnittelukeskuksen toimintaa.
Espoo toteuttaa palveluja koko espoolaisen yhteisön voimin
Vuorovaikutuksessa hyödynnetään monipuolisia menetelmiä ja digitaalisia alustoja. Viestintää ja vuorovaikutusta kehitetään asukkaiden palautteen pohjalta.
Kaavahankkeisiin liittyviä asukastilaisuuksia on seurantajaksolla pidetty 8, joihin osallistui yhteensä noin 456 henkilöä. Vieraskielisten osalta tehtiin yhteistyötä Omnian, Hello Espoon ja asukasyhteisöjen kanssa ja tavoitettiin yli 600 asukasta.
Kaavoituksen ja asuntotuotannon mitoitukset ja ajoitukset
Kaupunkisuunnittelulautakunta on 14.2.2024 hyväksynyt kaupunkisuunnittelun työohjelman vuodelle 2024. Lisäksi tulee varmistaa MAL-sopimuksen mukaisten kaavoitustavoitteiden toteutuminen.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli Espoon yleiskaava 2060 kaavaluonnosta ja päätöksessään 27.3.2024 ehdotti kaupunginhallitukselle luonnoksen hyväksymistä nähtäville. Yleiskaavaluonnos oli nähtävillä 3.6.‒3.9.2024.
Yritystyöpaikkojen määrä Espoossa ja kasvukäytävillä kasvaa
Pohjantorin asemakaavanmuutos mahdollisti 1 250 k-m2 uutta työpaikkakerrosalaa, jossa ostoskeskus muuttuu supermarketiksi.
Hiilidioksidipäästöt vähenevät tavoitteen mukaisesti
Yleiskaava 2060 luonnoksessa on huomioitu ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen sekä arvioitu ilmastovaikutukset.
Viiskorven energia-analyysissa tarkastellaan erilaisia vaihtoehtoja alueen energian tuotanto- ja jakelujärjestelmille. Myös Kiviruukin kaavarungon valmistelussa tarkastellaan alueen kehittymistä kiertotalouden keskittymäksi.
Kaupunkisuunnittelukeskuksen tuloskortit ovat liitteenä.
Palvelutuotteet
Kaupunkisuunnittelukeskuksen palvelutuotteiden kustannukset arvioidaan toteutuvan käyttösuunnitelmassa suunnitellulla tavalla. Suoritteiden ennuste on tässä vaiheessa myös käyttösuunnitelman mukainen.
Käyttötalouden toteutuminen
| Tammi-loka | Ennuste | Käyttösuun. | |
Toimintatuotot yht. | 326 | 340 | 590 | |
Toimintamenot yht. | 9 159 | 11 407 | 11 411 | |
Yleiskaavoitus | 1 741 | 2 293 | 2 293 | |
Henkilöstökulut | 1 566 | 1 995 | 1 995 | |
Ulkoiset ostot | 175 | 298 | 298 | |
Asemakaavoitus | 3 556 | 4 703 | 4 702 | |
Henkilöstökulut | 3 228 | 4 081 | 4 081 | |
Ulkoiset ostot | 327 | 622 | 621 | |
Liikennesuunnittelu | 1 537 | 1 637 | 1 637 | |
Henkilöstökulut | 1 109 | 1 370 | 1 370 | |
Ulkoiset ostot | 428 | 267 | 267 | |
Palvelut ja kehittäminen | 2 325 | 2 774 | 2 778 | |
Henkilöstökulut | 1 150 | 1 411 | 1 411 | |
Ulkoiset ostot | 148 | 30 | 99 | |
Sisäiset kulut | 1 027 | 1 332 | 1 268 | |
Toimintakate | -8 834 | -11 067 | -10 821 | |
Toimintatuottoja ennustetaan kertyvän 340 tuhatta euroa ja jäädään 250 tuhatta euroa 590 tuhannen euron käyttösuunnitelmasta. Toimintatuottoja on kertynyt alkuvuonna 326 tuhatta euroa, mikä on 166 tuhatta käyttösuunnitelman tasaista kertymää vähemmän.
Ulkoisten ostojen kertymä heinäkuun loppuun mennessä on miljoona euroa, mikä on niukasti käyttösuunnitelman tasaista kertymää suurempi. Koko vuosi kuitenkin arvioidaan toteutuvan käyttösuunnitelman puitteissa, kun tilauskannassa olevat työt valmistuvat osin vuoden 2025 puolella.
Henkilöstökustannukset ennustetaan jäävän hiukan käyttösuunnitelmaa pienemmiksi. Näin Kaupunkisuunnittelukeskuksen käyttötalouden ennuste toimintamenojen osalta on käyttösuunnitelman mukainen.
Henkilöstö
| Henkilötyövuodet k.a. | Kuukausipalkka k.a. | ||
| tammi-loka | käyttösuun. | tammi-loka | käyttösuun. |
Palv. ja kehittäminen | 14,1 | 13,6 | 3 981 | 4 090 |
Yleiskaava | 28,3 | 29,0 | 4 491 | 4 522 |
Asemakaava | 63,2 | 62,4 | 4 165 | 4 298 |
Liikennesuunnittelu | 22,0 | 21,0 | 4 149 | 4 289 |
Yhteensä | 127,6 | 126,0 | 4 213 | 4 326 |
Lokakuun loppuun mennessä kertyneet henkilötyökuukaudet ovat reilun yhden henkilön yli käyttösuunnitelman. Keskimääräinen kuukausipalkka jää toteutuneessa käyttösuunnitelmassa arvioidusta. Käytettävissä oleva henkilötyökuukausien toteumaseuranta yliarvioi työkuukaudet ja aliarvioi keskimääräisen palkan lievästi, kun kesken kuukautta tulleiden tai lähteneiden henkilöiden vajaat työkuukaudet lasketaan kokonaisina vajaalla palkalla.
Liitteet
1 | Kaupunkisuunnittelukeskuksen tuloskortit 2024, seuranta 31.10 |
|
|
|
|