Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 07.10.2024/Asianro 10



Kokousasian teksti

Asianumero 4001/10.03.01/2023

 

 

 

Kaupunginhallitus 07.10.2024  

 

 

 

Seudullisen lähijunavarikon valmistelun käynnistäminen

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Uusitupa Antti

Kaitanen Susanna
Leino Essi

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Puhelinnumero 09 816 21

 

Päätösehdotus Esittelijä

 Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

 

Kaupunginhallitus

1
kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta käynnistämään lähijunavarikon mahdollistavan asemakaavoituksen Näkinmetsän alueella,

2
toteaa, että lähijunavarikon toteuttamisesta päätetään myöhemmin Espoossa ja Kirkkonummella tehtävän asemakaavatyön ja muiden selvitysten tulosten perusteella.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

 

 

Selostus 

 

 

Tiivistelmä

 

Espoon kaupunkirata ja muu lähijunaliikenteen kehittäminen ja lisääminen edellyttää uuden varikon toteuttamista. Lähijunaliikenteen tarpeisiin voidaan parhaiten vastata Rantaradan varteen sijoittuvalla, nykyistä junaliikenteen varikkoverkostoa täydentävällä, uudella lähijunavarikolla.

 

Asemakaavallisten edellytysten tutkiminen käynnistetään Näkinmetsän alueella varikon sijoittamiseksi kallioon, maanalaisiin tiloihin. Asemakaavoituksen käynnistäminen Näkinmetsässä liittyy aiempaan sitoutumiseen varikkovaihtoehtojen selvittämiseen yhteistyössä Kirkkonummen kunnan kanssa, josta on päätetty Espoon kaupunginhallituksessa 18.12.2023. Ratkaisu edellyttää toteutusedellytysten varmentamista asemakaavaprosessin kautta. Näkinmetsän alueella voimassa oleva yleiskaavaratkaisu tukee varikon toteuttamismahdollisuutta.

 

Maakuntakaavatilanne

 

Uusimaa 2050 -kaavassa on raskaan raideliikenteen varikon merkinnällä osoitettu alueita varikoille, jotka ovat oleellisia maakunnallisen ja valtakunnallisen raideliikenteen toimivuudelle ja kehittämiselle. Lähijunavarikon sijainti on maakuntakaavassa osoitettu Espoon ja Kirkkonummen rajalle.

 

Kohdemerkinnällä osoitetun varikon tarkka sijainti ja laajuus määritellään yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Eri vaihtoehtoja selvitettäessä on tunnistettu suunnitellun lähijunavarikon toiminnalliset ja liikenteelliset tarpeet. Näkinmetsän sijainti mahdollistaisi varikon toteuttamisen maakuntakaavassa osoitettuun tarpeeseen.

 

Yleiskaavatilanne

 

Kalliovarikko sijoittuisi alueelle, jossa yleiskaavoissa osoitettu maankäyttö painottuu viheralueisiin Kauklahden ja Mikkelän välissä. Merkittävät liikenneväylät, Kehä III ja rantarata, rajaavat mäkistä ja metsäistä aluetta pohjoisen ja etelän suunnista. Alueen pohjoispuolella, Kehä III:n takana, on Blominmäen kalliopuhdistamo. Eteläpuolella, rantaradan takana, on Espoonjokilaakson avoin viljelymaisema. Suunnittelussa oleva Länsirata on osoitettu kulkemaan suunnittelualueen läpi.

 

Suunnittelualueen yleiskaavallinen ratkaisu rakentuu voimassa olevien Espoon eteläosien yleiskaavan, Blominmäen osayleiskaavan sekä voimaan tulleen Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan muodostamasta kokonaisuudesta. Käynnissä olevassa Espoon yleiskaava 2060:ssa Näkinmetsän alueelle on osoitettu Mankin alueen kanssa vaihtoehtoinen sijaintipaikka lähijunavarikolle merkinnällä joukkoliikenteen varikon selvitystarve. Espoon yleiskaava 2060:n edetessä yleiskaavatyö tarjoaa ajantasaista selvitystietoa varikon jatkosuunnitteluun.

 

Voimassa olevassa yleiskaavassa alueelle on osoitettu varikon selvitystarve, jonka selityksen mukaisesti selvitetään pääkaupunkiseudun junaliikenteen tarpeisiin rakennettavan varikon vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja sekä Kirkkonummen että Histan suuntiin käyttäen kriteereinä junaliikenteen tarpeita, taloudellisuutta ja toimivuutta, sijaintipaikan luonto- ja kulttuuriarvoja sekä kaupunkirakenteen tarkoituksenmukaisuutta.

 

Näkinmetsän vaihtoehto

 

Maanalainen kalliovarikko tarjoaa sijaintinsa ja toteutustapaansa liittyvien ominaisuuksien perusteella selkeitä etuja, mutta myös huomioitavia riskejä. Kallioon rakentaminen arvioidaan merkittävästi maanpäällisiä varikkovaihtoehtoja kalliimmaksi, mutta toisaalta keskeisen sijainnin vaikutus liikennöintiin on myönteinen. Varastointi ja huoltotoiminta kallion sisällä on lisäksi suojassa mm. säätä ja ilkivallalta.

 

Muut varikkovaihtoehdot

 

Näkinmetsän lisäksi on selvitetty vaihtoehtoisia lähijunavarikon sijainteja vv.2020-2023. Vaihtoehtojen määrä on karsiutunut näiden keskinäisissä vertailuissa. Toteutuskelpoisimmiksi vaihtoehdoiksi on syksyllä 2023 arvioitu Näkinmetsä ja Mankki Espoossa sekä Luoma ja Vuohimäki Kirkkonummella.

 

Mankin osalta voimassa oleva Espoon eteläosien yleiskaava osoittaa alueen maa- ja metsätalouskäyttöön. Yleiskaavan osoittama maankäyttö on Mankin alueella luonteeltaan paikallisiin kysymyksiin vastaavaa ja olemassa oleviin toimintoihin tukeutuvaa.

 

Kirkkonummen puolella olevia vaihtoehtoja arvioidaan tarkemmin käynnissä olevassa vaihtoehtoja vertailevassa selvitystyössä.

 

Selvitykset ja jatkotoimenpiteet

 

Asemakaavatyön aikana tehdään mahdolliset tarvittavat lisäselvitykset, kuten vaikutukset alueen ekologisten kokonaisuuksien välisiin yhteyksiin ja suunnittelussa olevaan Länsirataan.

 

Lähijunavarikon toteuttamistarpeesta sekä mahdollisista sijaintivaihtoehdoista on tehty selvityksiä ja yleispiirteisiä suunnitelmia sekä kaupungin omana työnä että ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta.

 

Tällä hetkellä ajankohtainen on Espoon ja Kirkkonummen yhteisenä hankintana käynnistämä selvitys, jossa vertaillaan Näkinmetsän ja Mankin sekä Kirkkonummen Luoman ja Vuohimäen sijaintivaihtoehtoja.

 

Lähijunavarikon toteuttamistarvetta koskevia ajankohtaisia selvityksiä ovat mm. Lähijunaliikennealueen varikkoselvitys (Väylävirasto 2020) sekä HSL-alueen lähijunaliikenteen alustava varikkoselvitys (Junakalustoyhtiö 2023). Espoon Näkinmetsää käsitteleviä selvityksiä ovat mm. Kalliovarikkoselvitys (Sweco 2023) sekä Näkinmetsän selvitys (WSP 2023).

 

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 355

 

Päätösehdotus Esittelijä

 Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

 

Kaupunginhallitus päättää, että Espoon kaupunki yhteistyössä Kirkkonummen kunnan kanssa käynnistää tarvittavat jatkoselvitykset seudullisen lähijunavarikon varikon toteuttamisen mahdollistamiseksi ja varmistamiseksi ja varikon edellyttämän kaavoituksen valmistelemiseksi. Maakuntakaavassa osoitetun Kirkkonummen ja Espoon rajan tuntuman sijaintivaihtoehtojen (Mankki tai Luoma) lisäksi Espoo ja Kirkkonummi selvittävät Espoon Näkinmetsän maanalaisen varikon ja Kirkkonummen Vuohimäen maanpäällisen varikon toteuttamisvaihtoehdot ja kaavoituksen edellytykset.

Espoon kaupunki ja Kirkkonummen kunta yhdessä sitoutuvat käynnistämään kaavavalmistelut omilla alueillaan vuoden 2024 aikana.

Käsittely 

Christina Gestrin poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (maanomistus suunnitellulla alueella, HallL 28.1 § 3-kohta).

 

Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.

Päätös

Kaupunginhallitus:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Espoon Kalliovarikko lisäselvitys 2023

-

Kalliovarikon liikenteellinen selvitys 2023