Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 17.09.2024/Pykälä 39



Kokousasian teksti

Asianumero 291/02.05.02/2024

 

 

 

Kulttuurilautakunta 17.09.2024 § 39

 

 

§ 39

Kulttuurin projektiavustukset vuodelle 2024, päätöserä 17.9.2024

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Kasvi Tiina

Koskela Katja
Hartikainen Suvi

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Puhelinnumero 09 816 21

 

Päätösehdotus Esittelijä

 Kulttuurijohtaja Tommila Susanna

 

Kulttuurilautakunta päättää myöntää projektiavustuksia liitteen mukaisesti yhteensä 40 200 euroa.

Projektiavustus on käytettävä hakemuksessa esitetyn suunnitelman ja talousarvion mukaisesti. Mikäli avustettava hanke ei voi toteutua hakemuksen suunnitelman mukaisesti tai siinä esitetyn aikataulun puitteissa, avustuksen saajan tulee ottaa yhteyttä kulttuurin tulosyksikköön: kulttuuriavustukset@espoo.fi. Avustettavan projektin volyymia voidaan sopeuttaa suhteessa myönnettävään avustukseen.

Myönnetty avustus suoritetaan avustuksen saajan tilille pääsääntöisesti noin kuukauden kuluessa päätöksestä. Avustuksen saajan tulee toimittaa selvitys avustuksen käytöstä kulttuurin tulosyksikköön kolmen kuukauden kuluessa avustettavan hankkeen päättymisestä. Selvitys tehdään siihen tarkoitetulla lomakkeella.

Avustettavaa toimintaa tai tapahtumaa koskevassa viestinnässä tulee käyttää sekä Espoon kaupungin että KulttuuriEspoon logoa. Jos tämä ei ole mahdollista, viestinnässä mainitaan toiminnan tukijana Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Selvityslomake ja logot ovat saatavilla verkkosivulla: www.espoo.fi/kulttuuriavustukset (Avustuksen saajalle).

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Kulttuurilautakunta:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus 

Kulttuurilautakunnan hyväksymien avustusten yleisten ehtojen ja periaatteiden mukaisesti lautakunta myöntää projektiavustuksia 1) lähikulttuuritoimintaan, 2) avustuksina kulttuurihyvinvointia edistäviin hankkeisiin sekä 3) kehittämisavustuksina espoolaisille ammatillisille taide- ja kulttuurialan yhteisöille.

 

Projektiavustukset ovat haettavissa helmikuun alusta elokuun loppuun saakka. Lautakunta päättää yli 3 000 euron projektiavustuksista hakuajankohtaa seuraavissa kokouksissa.

 

Päätökset ovat harkinnanvaraisia ja perustuvat kulttuurilautakunnan 23.11.2021 § 63 määrittämiin arviointitekijöihin sekä lautakunnan käytettävissä oleviin määrärahoihin.

 

Tässä kokouksessa on päätettävänä 7 hakemusta, joka ovat saapuneet 6.6.–29.8.2024 välisenä aikana. Hakemusten yhteissumma on 83 830 euroa. Projektiavustuksia esitetään myönnettäväksi yhteensä 40 200 euroa. Hakemusasiakirjat toimitetaan pyynnöstä saataville kokoukseen.

 

Päätöshistoria

 

 

Liitteet

1

Liite_ Kulttuurin projektiavustukset, kulttuurilautakunta 17.9.2024

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

Hakijat