RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Pelastuslaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
996/00.03.00/2022
Pelastuslaitoksen johtokunta 08.06.2022 § 22
§ 22
Tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomus
Valmistelijat / lisätiedot: |
Lehtonen Jyrki |
|
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vaihde 09 816 21
Päätösehdotus Pelastusjohtaja Ihamäki Veli-Pekka
Merkitsee liitteen mukaisen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tiedoksi ja toteaa, että pelastuslaitoksen johtokunnalla ei ole lausuttavaa arviointikertomukseen tai arviointikertomushavaintojen jälkiseurannassa esitettyihin havaintoihin.
Käsittely
Päätös
Pelastuslaitoksen johtokunta:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Selostus Tarkastuslautakunta on tehtävänsä mukaisesti (KuntaL 121 § 2 mom 2 kohta) arvioinut, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet kunnassa ja kuntakonsernissa. Arviointikertomus on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, kuinka kaupunginhallitus ja muut kaupungin viranomaiset ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa.
Valtuusto on 16.5.2022 velvoittanut kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta selvitykset ja kuvaukset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne käsiteltäväksi valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.
Arviointikertomuksessa on tuotu esille, että pelastuslaitoksen tilikauden tulos ei jää alijäämäiseksi -tulostavoite ei tilinpäätöksen eikä tarkastuslautakunnan arvion mukaan toteutunut. Tulos jäi 95 814,09 euroa alijäämäiseksi. Alijäämä koski pelastustoimen osuutta pelastuslaitoksen talousarviosta, jota ei laskutettu osakaskunnilta vaan vähennettiin taseesta. Toinen tulostavoite, investointien kokonaismäärä on enintään valtuuston hyväksymän talousarvion mukainen, toteutui. Lisäksi arviointikertomuksessa on pelastuslaitosta käsitelty hyvinvointialueuudistuksen tilannekatsauksen yhteydessä sekä rakennusvalvonnan palvelujen kehittämisen yhteydessä.
Pelastuslaitoksen johtokunnalla ei ole lausuttavaa arviointikertomukseen tai arviointikertomushavaintojen jälkiseurannassa esitettyihin havaintoihin.
Päätöshistoria
Liitteet
1 | Arviointikertomus 2021 |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |