RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 10.08.2021/Pykälä 136
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
6193/00.01.01/2020
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.08.2021 § 136
§ 136
Toimivallan siirtäminen perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisessä sekä erityisiä opetusjärjestelyjä koskeva toimivalta tartuntatautilain mukaisissa karanteenitilanteissa
Valmistelijat / lisätiedot: |
Nurmi Juha |
Leino Virpi |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vaihde 09 816 21
Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Rinta-aho Harri
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta/kasvun ja oppimisen lautakunta päättää siirtää toimivaltaansa siten, että kasvun ja oppimisen toimialajohtaja päättää perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä.
Lisäksi lautakunta päättää, että koulun rehtori/koulunjohtaja päättää perusopetuslain 18 §:n mukaisista erityisistä opetusjärjestelyistä, kun päätös perustuu perusopetuslain 20 a §:n 5 momentissa mainittuihin, tartuntatautilain 57, 60 ja 63 §:ssä tarkoitettuihin tilanteisiin.
Päätös on voimassa 10.8.2021-31.7.2022.
Käsittely
Päätös
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta/kasvun ja oppimisen lautakunta
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Selostus
Hallintosäännön I osan 4 luvun 17 §:n 15 kohdan mukaan lautakunta päättää tehtäväalueensa lainsäädännössä säädetyistä tehtävistä, ellei tehtävää ole hallintosäännössä siirretty koulun/lukion johtokunnalle taikka ellei lautakunta ole siirtänyt päätösvaltaa viranhaltijalle.
Toimialajohtajalle siirrettävä toimivalta
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 16.9.2020 § 145 ja 9.12.2020 § 226 sekä Svenska rum -lautakunta 24.9.2020 § 68 ja 10.12.2020 § 101 ovat päättäneet siirtää toimivaltaansa siten, että sivistystoimen johtaja päättää perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä. Päätökset ovat perustuneet siihen, että perusopetuslakia oli väliaikaisesti muutettu siten, että siihen oli lisätty uusi 20 a §, joka on mahdollistanut poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen ajalla 1.8.2020-31.12.2020 sekä 1.1.2021-31.7.2021.
1.8.2021 on tullut voimaan laki perusopetuslain väliaikaisesta muuttamisesta (687/2021). Laki on voimassa ajalla 1.8.2021-31.7.2022. Ko. lailla jatketaan perusopetuslain 20 a §:n mukaisten poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden voimassaoloa lukuvuonna 2021-2022.
Perusopetuslain 20 a §:n mukaan, jos opetusta ei tartuntatautilain 58 §:n nojalla annetun päätöksen johdosta voida järjestää turvallisesti lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, voidaan opetuksessa siirtyä opetuksen järjestäjän päätöksellä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä. Opetuksen järjestäjän päätös poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä voi koskea esimerkiksi yksittäistä koulua tai kaikkia opetuksen järjestäjän kouluja tai toimipisteitä.
Väliaikaisen lain tarkoituksena on ehkäistä koronaviruksen leviämistä, lieventää siitä koituvia haittoja sekä turvata perusopetuslain mukaisen opetuksen turvallinen järjestäminen. Poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetusta järjestetään osittain tai kokonaan etäopetuksena.
Jotta päätökset poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä voidaan tarvittaessa myös lukuvuoden 2021-2022 aikana tehdä viivytyksettä, on tarkoituksenmukaista jatkaa lautakuntien aiempia päätöksiä toimivallan siirrosta. Siirtyminen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin edellyttää aina välttämättömyysharkintaa, joka tehdään yhteistyössä kaupungin tartuntatautiyksikön kanssa.
Rehtorille/koulunjohtajalle siirrettävä toimivalta
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on 9.6.2021 § 115 hyväksynyt suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan (delegointipäätös) 1.8.2021 lukien. Delegointipäätöksen 2 §:n 6 kohdan mukaan perusopetuksen aluepäällikkö päättää perusopetuslain 18 §:n mukaisista oppilaan erityisistä opetusjärjestelyistä.
Perusopetuslain 20 a §:n mukaan, jos oppilaan opetusta ei tartuntatautilain 57, 60 ja 63 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa voida järjestää lähiopetuksena, opetus voidaan järjestää perusopetus 18 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuin erityisin opetusjärjestelyin etäopetuksena. Päätös erityisistä opetusjärjestelyistä voidaan tehdä enintään mainittujen tartuntatautilain pykälien nojalla annetun oppilasta koskevan päätöksen voimassaolon ajaksi. Päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana.
Edellä mainituissa tilanteissa kyse on useimmiten tartuntatautiviranomaisen tartuntatautilain 60 §:n nojalla määräämästä karanteenista, joka koskee esim. yhden ryhmän/luokan oppilaita. Tartuntatautilain 63 §:ssä on säädetty eristyksestä ja 57 §:ssä oppilaitoksesta poissaoloon määräämisestä.
Jotta päätös erityisistä opetusjärjestelyistä edellä mainituissa, tartuntatautiviranomaisen päätöksiin perustuvissa tilanteissa voidaan tarvittaessa tehdä viivytyksettä, on tarkoituksenmukaista, että koulun rehtorille/koulunjohtajalle siirretään ko. toimivalta määräaikaisesti. Rehtoreita/koulunjohtajia on informoitu asian valmistelusta 5.8.2021.
Mikäli huoltaja hakee perusopetuslain 18 §:n mukaisia erityisiä opetusjärjestelyjä oppilaan/perheenjäsenen riskiryhmään kuulumisen perusteella, toimivalta asiassa on perusopetuksen aluepäälliköllä.
Svenska rum -lautakunta käsittelee toimivallan siirtämistä kokouksessaan 10.8.2021.
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |