RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 09.06.2021/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1 | Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta 1.8.2021 lukien |
Voimassaolevan suomenkielisen opetuksen tulosyksikön delegointipäätöksen ja ehdotetun suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön delegointipäätöksen vertailu |
8213/00.01.01/2021
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 09.06.2021 § 115
§ 115
Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta 1.8.2021 lukien
Valmistelijat / lisätiedot: |
Nurmi Juha |
Sirviö Jemina |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vaihde 09 816 21
Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Rinta-aho Harri
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyy suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan (delegointipäätös) liitteen mukaisesti.
Delegointipäätös tulee voimaan 1.8.2021.
Päätöksen voimaan tulo edellyttää, että sivistystoimen johtaja on tehnyt päätöksen suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön toimintaohjeesta.
Käsittely
Päätös
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Selostus
Valtuusto on 22.3.2021 § 76 hyväksynyt kaupungin organisaatiouudistuksen mukaiset hallintosäännön muutokset. Muutokset tulevat voimaan 1.8.2021.
Uudella kasvun ja oppimisen toimialalla sijaitsevat seuraavat tulosyksiköt: suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö, suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikkö, suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalvelujen tulosyksikkö sekä ruotsinkielisten sivistyspalvelujen tulosyksikkö.
Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön toimintaohjetta sekä suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalvelujen toimintaohjetta käsitellään kaupungin johtoryhmässä 8.6.2021, minkä jälkeen toimialajohtaja voi tehdä niistä päätöksen. Toimintaohjeissa määrätään tulosyksiköiden organisaatio- ja johtamisrakenne.
Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön johtajana on perusopetuksen johtaja. Tulosyksikkö jakautuu seuraaviin palvelualueisiin:
1) Opetuksen kehittäminen, jonka päällikkönä toimii opetuksen kehittämisen päällikkö
2) Hallintopalvelut, jonka päällikkönä toimii hallintopalvelujen päällikkö
3) Opetuksen tuki, jonka päällikkönä toimii opetuksen tuen päällikkö
4) Monikulttuuriset opetuspalvelut, jonka päällikkönä toimii monikulttuuristen opetuspalvelujen päällikkö
5) Espoonlahden perusopetus, jonka päällikkönä toimii perusopetuksen aluepäällikkö
6) Keski- ja Pohjois-Espoon perusopetus, jonka päällikkönä toimii perusopetuksen aluepäällikkö
7) Leppävaaran perusopetus, jonka päällikkönä toimii perusopetuksen aluepäällikkö
8) Matinkylä-Olari ja Tapiolan perusopetus, jonka päällikkönä toimii perusopetuksen aluepäällikkö.
Toimintaohjeissa määrätään viranhaltijoiden ratkaisuvalta muun muassa henkilöstö-, hankinta-, sopimus-, vahingonkorvaus- ja eräissä muissa asioissa.
Organisaatiomuutoksen sekä lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten vuoksi opetus- ja varhaiskasvatuskunnan tulee hyväksyä uusien tulosyksiköiden viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta. Olennaisin lainsäädäntömuutos on 1.8.2021 voimaan tuleva oppivelvollisuuslaki.
Ratkaisuvallan delegointipäätöksessä lautakunta määrittelee viranhaltijoiden toimivallan tehdä päätöksiä oppilasta ja opiskelijaa koskevissa asioissa, kuten lähikoulu, painotettu opetus, erityinen tuki, kurinpito. Oppivelvollisuuslain voimaantulon myötä uusi päätettävä asia perusopetuksen osalta on oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen.
Jatkossa suomenkielisessä opetuksessa on kaksi tulosyksikköä, joilla molemmilla on omat delegointipäätökset. Perusopetuksen tulosyksikön osalta toimivalta liittyy perusopetuslain mukaisiin päätöksiin sekä oppivelvollisuuslain osalta perusopetuksen oppilaiden oppivelvollisuuden valvontaa ja ohjausta koskeviin tehtäviin sekä oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä koskeviin päätöksiin.
Lisäksi delegointipäätöksessä on huomioitu uudet nimikkeet ja tehty organisaatiomuutoksen ja toimintojen järjestämisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi katsottuja muutoksia yksittäisen viranhaltijoiden ratkaisuvaltaan. Oheismateriaalina on voimassa olevan ja ehdotetun delegointipäätöksen vertailu.
Ehdotetut muutokset on käsitelty sivistystoimen henkilöstötoimikunnan kokouksessa 28.5.2021. Lisäksi muutoksia on käsitelty suunnittelu- ja hallintopalvelujen johtoryhmässä sekä perusopetuslinjan johtoryhmässä.
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |