Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 05.05.2021/Pykälä 102

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

§ 102

Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

 

Päätösehdotus 

Perusopetuslinjan päällikkö Ilpo Salonen:

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Perusopetuslinjan päällikkö

 

Henkilöstöasiat

26.4.2021 § 201

Peruskoulun käsityön päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Mainingin koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, työavain ESPOO-03-405-21

 

26.4.2021 § 202

Peruskoulun käsityön lehtori, viran vakinainen täyttäminen, vakanssinumero 803198. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Karakallion koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, Työavain ESPOO-03-306-21

 

26.4.2021 § 203

Peruskoulun käsityön päätoiminen toistaiseksi otettava tuntiopettaja, täyttämättä jättäminen, Kilon koulu, Suomenkielisen opetuksen -tulosyksikössä, Työavain ESPOO-03-591-21

 

26.4.2021 § 204

Luokanopettaja, kaksikielinen opetus suomi-englanti, täyttämättä jättäminen, vakanssinumero 800727, Niittykummun koulu, Suomenkielisen opetuksen -tulosyksikössä, Työavain ESPOO-03-2615-20

 

28.4.2021 § 205

Erityisopettaja, päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Haukilahden koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, työavain ESPOO-03-506-21

 

28.4.2021 § 206

Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden päätoiminen toistaiseksi otettava tuntiopettaja, ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Haukilahden koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, työavain ESPOO-03-519-21

 

28.4.2021 § 207

Niittykummun koulu oppilaiden toimiminen kahdessa eri toimipisteessä ja tästä aiheutuvan työn lukeminen koulujen rehtoreiden ja apulaisrehtoreiden opetustunteihin tai -velvollisuuteen

 

28.4.2021 § 208

Toistaiseksi otetun viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen 1.8.2021 alkaen

 

29.4.2021 § 209

Toistaiseksi otetun viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen 1.8.2021 alkaen

 

29.4.2021 § 210

Erityisluokanopettaja, täyttämättä jättäminen, vakanssinumero 801062, Mankkaan koulu, Suomenkielisen opetuksen -tulosyksikössä, Työavain ESPOO-03-543-21

 

29.4.2021 § 211

Peruskoulun biologian ja maantiedon päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Mainingin koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, työavain ESPOO-03-420-21

 

5.5.2021 § 212

Peruskoulun matematiikan ja fysiikan päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Haukilahden koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, työavain ESPOO-03-520-21

 

Yleiset asiat

 

27.4.2021 § 3

Kivimiehen koulun ja Aarnivalkean koulun 1. vuosiluokan oppilaskohtaisten päätösten ajankohdan siirtäminen

 

30.4.2021 § 4

Kivimiehen koulun ja Aarnivalkean koulun 1. vuosiluokan oppilaskohtaisten päätösten täytäntöönpano

 

Koulunjohtaja, Friisilän koulu

 

Henkilöstöasiat

 

4.5.2021 § 1

Erityisluokanopettaja, päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Friisilän koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, Työavain ESPOO-03-753-21

 

4.5.2021 § 2

Resurssiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Virkasuhteen sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Friisilän koulu. Virkasuhde sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, Työavain ESPOO-03-761-21.

 

Rehtori, Auroran koulu

 

Henkilöstöasiat

 

5.5.2021 § 1

Erityisopettaja, päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Auroran koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, Työavain ESPOO-03-755-21

 

Rehtori, Järvenperän koulu

 

Henkilöstöasiat

 

30.4.2021 § 1

Peruskoulun matematiikan ja kemian lehtori, viran määräaikainen täyttäminen, vakanssinumero 803264. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Järvenperän koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, Työavain ESPOO-03-204-21

 

Rehtori, Päivänkehrän koulu

 

Henkilöstöasiat

 

3.5.2021 § 3

Luokanopettaja, viran määräaikainen täyttäminen, vakanssinumero 800157. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Päivänkehrän koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, Työavain ESPOO-03-795-21

 

Rehtori, Rinnekodin koulu

 

Henkilöstöasiat

 

30.4.2021 § 2

Erityisluokanopettaja, viran määräaikainen täyttäminen, vakanssinumero 800863. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Rinnekodin koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, Työavain ESPOO-03-627-21

 

30.4.2021 § 3

Erityisluokanopettaja, viran määräaikainen täyttäminen, vakanssinumero 800862. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Rinnekodin koulu. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, Työavain ESPOO-03-277-21

 

Peruskoulujen johtokuntien päätökset

 

Järvenperän koulun johtokunta 25.3.2021

Ymmerstan koulun johtokunta 10.3.2021

 

 

Toisen asteen ja aikuiskoulutuksen päällikkö Tapio Erma:

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:

 

Toisen asteen ja aikuiskoulutuksen päällikkö

 

Henkilöstöasiat

 

23.4.2021 § 14

Lukion historian ja yhteiskuntaopin päätoiminen tuntiopettaja, ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Viran sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa Espoon yhteislyseo. Virka sijoittuu suomenkielisen opetuksen -tulosyksikköön, työavain ESPOO-03-486-21

 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

 

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa