Dynasty tietopalvelu
Espoon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 31.03.2021/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


2456/02.05.00/2021

 

 

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 31.03.2021 § 66

 

 

§ 66

Varhaiskasvatuksen starttiraha-avustusperiaatteet

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Peltonen Anne

Westerlund Mia

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Rinta-aho Harri

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että liitteen mukaisiin varhaiskasvatuksen starttiraha-avustusperiaatteisiin lisätään starttirahan myöntäminen palvelusetelillä varhaiskasvatusta järjestäville päiväkodeille uusien varhaiskasvatuspaikkojen perustamiseen. Lisäys on liitteessä punaisella. Päätös tulee voimaan 1.5.2021 alkaen.

 

 

Käsittely 

Sivistystoimen johtajan estyneenä ollessa asian esitteli talous- ja hallintojohtaja Timo Ketonen.

 

 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Espoon kaupungin hallintosäännön I osan 4 luvun 13 §:n 15 kohdan mukaan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyy avustusten myöntämisen periaatteet. 13 §:n 16 kohdan mukaan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan tehtävänä on päättää avustusten myöntämisestä. Lautakunta voi siirtää ratkaisuvaltaansa viranhaltijalle kohdan 16 osalta.

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksen ratkaisuvallan delegoinnista suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja sivistystoimen toimialan esikunnan viranhaltijoille 1 §:n 2 kohdan mukaan suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtaja päättää starttirahasta yksityiselle varhaiskasvatusyksikölle.

 

Yksityisille varhaiskasvatuspalvelujen tuottajille maksettava starttiraha-avustus

 

Yksityisille varhaiskasvatuspalvelujen tuottajille on maksettu starttiraha-avustusta vuodesta 2007 alkaen. Tällä hetkellä voimassa on suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan 13.12.2017 § 169 hyväksymät suomenkielisen varhaiskasvatuksen starttiraha-avustusperiaatteet.

 

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkko perustuu kattavaan kunnallisten päiväkotien verkostoon, jota täydentävät yksityiset päiväkodit. Starttiraha-avustuksella tuetaan yksityisten varhaiskasvatuksen palveluntuottajien mahdollisuuksia käynnistää varhaiskasvatustoimintaa Espoossa.

 

Starttiraha-avustusta voidaan myöntää nykyisten perusteiden mukaan yksityisen hoidon tuella toimiville päiväkodeille ja ryhmäperhepäiväkodeille.

 

Espoossa otetaan 1.8.2021 alkaen käyttöön varhaiskasvatuksen palveluseteli. Nykyisten perusteiden mukaan palvelusetelipäiväkodeille ei ole mahdollista myöntää starttiraha-avustusta.

 

Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa halutaan kehittää tasapainoisesti yhteistyössä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Palveluntuottajilla tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet perustaa uusia varhaiskasvatuspaikkoja Espooseen riippumatta siitä, tuotetaanko palvelu palvelusetelillä tai yksityisen hoidon tuella.

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle esitetään, että starttirahaa myönnetään 1.5.2021 alkaen myös yksityisille palvelusetelillä varhaiskasvatusta järjestäville päiväkodeille uusien varhaiskasvatuspaikkojen perustamiseen.

 

Espoossa jo tällä hetkellä yksityisen hoidon tuella tai ostopalveluna toimivia päiväkoteja, jotka ovat hakeneet tai hakeutuvat myöhemmin varhaiskasvatuksen palvelusetelituottajaksi. Starttirahaa ei myönnetä näille nykyisille varhaiskasvatuspaikoille toiminnan siirtyessä palvelusetelituotannoksi, sillä paikat eivät ole uusia eivätkä siten lisää varhaiskasvatuspaikkojen kokonaismäärää Espoossa. Tällöin vain palvelun tuottamistapa muuttuu yksityisen hoidon tuesta tai ostopalvelusta palvelusetelitoiminnaksi. Osa näistä palveluntuottajista on saanut starttirahaa aloittaessaan toiminnan yksityisen hoidon tuella.  

 

Starttiraha-avustusperiaatteet viedään Svenska rum -lautakunnan käsiteltäväksi 22.4.2021 kokoukseen.

 

 

Päätöshistoria

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa