RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 10.03.2021/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viisivuotiaiden lasten maksuttoman 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksen kokeilun periaatteet |
1856/02.05.00/2021
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.03.2021 § 52
§ 52
Viisivuotiaan maksuton 20 viikkotunnin varhaiskasvatus palvelusetelillä tuotetussa varhaiskasvatuksessa (kh-asia)
Valmistelijat / lisätiedot: |
Mattila Virpi |
Bigos Lucia |
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vaihde 09 816 21
Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Rinta-aho Harri
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että viisivuotiaasta lapsesta, joka osallistuu ainoastaan 20 viikkotunnin maksuttomaan varhaiskasvatukseen palvelusetelillä tuotetussa varhaiskasvatuksessa, maksettavan palvelusetelin arvo on puolet (kerroin 0,5) palvelusetelin enimmäisarvosta.
Käsittely
Päätös
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Selostus
Espoo on osallistunut opetus- ja kulttuuriministeriön viisivuotiaiden maksuttoman 20 viikkotunnin kokeiluun elokuusta 2019 alkaen. Vaikka kokeilu päättyy 31.7.2021, suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja ruotsinkielisten palvelujen vuoden 2021 talousarvioon sisältyy, että maksutonta 20 viikkotunnin varhaiskasvatusta järjestetään edelleen vuonna 2021 viisi vuotta täyttäville lapsille kokeilun ajalle määritellyin perustein kaikissa varhaiskasvatusmuodoissa.
Varhaiskasvatuksen palveluseteli otetaan käyttöön 1.8.2021. Varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan mukaan palvelusetelin arvon määräytymisessä ja tarkistamisessa sovelletaan samaa lainsäädäntöä ja ohjeistusta kuin kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määrittelyssä.
Viisivuotiaista lapsista suurin osa on varhaiskasvatuksessa yli 20 tuntia viikossa. Maksuttoman varhaiskasvatuksen osuus otetaan huomioon palvelusetelin perheen osuuden (omavastuuosuus) laskennassa vastaavalla tavalla, kuin kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksun laskennassa. Perheen maksama osuus on pienempi kuin se olisi ilman maksutonta 20 viikkotunnin varhaiskasvatusta.
Vertailu maksuttoman varhaiskasvatuksen vaikutuksesta omavastuuosuuteen. Maksun prosenttiosuus kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta:
Omavastuuosuus, kun lapsella ei ole maksutonta 20 viikkotunnin varhaiskasvatusta | Omavastuuosuus, kun lapsella on 20 viikkotuntia maksutonta varhaiskasvatusta | ||
Lapsen varhaiskasvatusaika viikossa | %-osuus kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta | Lapsen maksullinen varhaiskasvatusaika viikossa | Osuus kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta |
vähintään 35h/vk | 100 % | vähintään 25h/vk | 80 % |
yli 25h alle 35 h/vk | 80 % | yli 15h alle 25 h/vk | 60 % |
enintään 25 h/vk | 60 % | enintään 15 h/vk | 35 % |
Perheen omavastuuosuus vähennetään palvelusetelin lapsikohtaisesta enimmäisarvosta. 20 viikkotunnin maksuttomassa varhaiskasvatuksessa olevista lapsista varhaiskasvatuksen palveluntuottaja saa tällöin suuremman osuuden palvelusetelin enimmäisarvosta Espoon kaupungilta kuin saisi ilman maksutonta varhaiskasvatusta. Palveluntuottaja laskuttaa vastaavasti asiakkaalta pienemmän osuuden. Palveluntuottajan perimään hintakaton mukaiseen lisämaksuun maksuttomalla 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksella ei ole vaikutusta, ellei palveluntuottaja itse päätä periä pienempää lisämaksua näistä lapsista.
Esitys
Palvelusetelipäiväkodeissa voi olla 5-vuotiaita lapsia, jotka osallistuvat ainoastaan maksuttomaan 20 viikkotunnin varhaiskasvatukseen. Palvelusetelin lapsen varhaiskasvatusaikaan liittyvissä kertoimissa ei tällä hetkellä ole kerrointa tällaiselle vaihtoehdolle.
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on päättänyt 16.2.2021 §33, että esiopetuksesta palveluntuottajalle maksettava korvaus on puolet (kerroin 0,5) palvelusetelin enimmäisarvosta. Esiopetusta on 20 tuntia viikossa kuten viisivuotiaiden maksutonta varhaiskasvatusta.
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle esitetään, että viisivuotiaan lapsen, joka osallistuu palvelusetelillä tuotetussa varhaiskasvatuksessa ainoastaan 20 viikkotunnin maksuttomaan varhaiskasvatukseen, palvelusetelin arvo on puolet (kerroin 0,5) palvelusetelin enimmäisarvosta. Tällöin perheen maksama omavastuuosuus setelin arvosta on 0 % (0 euroa).
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |