RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Pelastuslaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 09.06.2021/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
1 | Vuoden 2020 arviointikertomus |
647/00.03.00/2021
Pelastuslaitoksen johtokunta 09.06.2021 § 21
§ 21
Johtokunnan selvitys tarkastuslautakunnan vuoden 2020 arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin
Valmistelijat / lisätiedot: |
Markkanen Kimmo |
|
etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vaihde 09 8162 8699
Päätösehdotus Pelastusjohtaja Ihamäki Veli-Pekka
1
merkitsee liitteen mukaisen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tiedoksi
2
toteaa lausuntonaan Espoon kaupunginhallitukselle ja edelleen Espoon kaupungin valtuustolle sekä tiedoksi tarkastuslautakunnalle seuraavaa:
pelastuslaitoksen johtokunnalla ei ole lausuttavaa arviointikertomukseen tai arviointikertomushavaintojen jälkiseurannassa esitettyihin havaintoihin.
Käsittely
Päätös
Pelastuslaitoksen johtokunta:
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Selostus Tarkastuslautakunta on tehtävänsä mukaisesti (KuntaL 121 § 2 mom 2 kohta) arvioinut, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet kunnassa ja kuntakonsernissa. Arviointikertomus on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, kuinka kaupunginhallitus ja muut kaupungin viranomaiset ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa.
Espoon kaupunginvaltuusto on 17.5.2021 velvoittanut kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta selvitykset ja kuvaukset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.
Kohdassa 5.6 liittyen valtakunnalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistukseen on todettu, että valmisteilla olevan sote-uudistuksen taloudelliset vaikutukset Espoolle ovat kestämättömät. Kaupungin tulee kaikin keinoin edistää lakiesitysten ongelmakohtien korjaamista ja muita toimenpiteitä, joilla kestävän kasvun edellytykset voidaan turvata. Ja suosituksen on, että Espoon on valmistauduttava huolellisesti sote-uudistukseen, jotta uudistuksenmahdollisesti toteutuessa espoolaisten tulevat palvelut hyvinvointialueella turvataan. Samanaikaisesti on valmistauduttava kaupungille jäävien tehtävien, kuten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen, laadukkaaseen hoitamiseen.
Sisäisen tarkastuksen yksikkö suoritti vuoden 2021 tarkastussuunnitelman mukaisen tarkastuksen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen toimintaan. Tarkastuksen perusteella sisäinen tarkastus antoi kaksi suositusta (20.4.2021), joista toinen on vastaava kuin mihin tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota, että kaupungin sote-uudistuksen vastuuhenkilöt arvioivat pelastuslaitoksen toimintaan liittyvät riskit ja miten niihin voidaan reagoida etukäteen ja minimoida uhkat.
Toinen suosituksista on enemmän kaupungin organisaation sisäistä toimintaa ja huomioon otettava organisaatiouudistuksessa. Eli miten pelastuslaitokselle vyörytettävien kulujen ennakoinnin arviointi ja raportoinnin tarkkuus paranisivat sekä laskentarutiinit ja jakoperusteiden taustat selkeentyisivät.
Tiedoksi Jäsenkunnat
Tarkastuslautakunta
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |