RSS-linkki
Kokousasiat:https://espoo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 03.02.2021/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 19
Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen:
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:
Opetuksen tuen päällikkö
Talousasiat 21.01.2021 § 1
Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustus 2020 - 2021 helmikuu
Perusopetuslinjan päällikkö Ilpo Salonen:
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ei kuntalain 92 §:n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä:
Perusopetuslinjan päällikkö
Henkilöstöasiat 27.01.2021 § 3
Toistaiseksi otetun viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen 1.8.2021 alkaen
Henkilöstöasiat 27.01.2021 § 4
Toistaiseksi otetun viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen 1.8.2021 alkaen
Rehtori, Kilonpuiston koulu
Henkilöstöasiat 26.01.2021 § 2
Peruskoulun liikunnan lehtori, täyttämättä jättäminen, vakanssinumero 802011, Kilonpuiston koulussa, Työavain ESPOO-03-2587-20.
Peruskoulujen johtokuntien pöytäkirjat
Kalajärven koulun johtokunta 18.1.2021
Lintumetsän koulun johtokunta 25.1.2021
Päätös
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |